Horoskooppimerkit

Horoskooppi: Härkä 20.4.-20.5.

Teksti:
Anna.fi

Härkä on itsepäisyyteen saakka sitkeä, perusteellinen, asiallinen, harkitseva ja kärsivällinen. Härkä osaa kuitenkin myös nautiskella elämän pienistä iloista.

Lue myös: Tällainen ystävä härkä on

Härkä on ihminen, jolla on kyky saavuttaa tavoitteensa. Silti hän välttää rasittamasta itseään, ehkä enemmänkin kuin olisi tarpeen. Härkä on myös uskomattoman tuottelias – kuitenkin vain niissä asioissa, joista itse hyötyy. Härkä varaa aina tarpeeksi aikaa kulloiseenkin puuhaansa, jotta asioita ei tarvitsisi tehdä uusiksi. Siksi hän myös tekee kaiken perinpohjaisesti ja huolella.

Härkä: Luonne

Vakaa, harkitseva, hidas ja luotettavan oloinen härkä saattaa olla välillä erityisesti jääräpäinen. Härkämies on suomalainen ihannemies, hiljainen, sulkeutunut ja suojeleva. Tosin härän merkistä löytyy myös vilkkaita ja suulaita ihmisiä, useimmiten he ovat kuitenkin härkänaisia.

Maamerkiksi härät ovat yllättävänkin romanttisiä, tunnevoimaisia ja seksuaalisia. Härkä on hitaasti lämpenevä, minkä ansiosta hän voi vaikuttaa laiskanoloiselta. Härkä on myös harkitseva muutoksissa, mutta kun hän johonkin on päättänyt ryhtyä, on hän sinnikäs, kestävä ja aikaansaapa. Härkä on varsin mukavuudenhaluinen ja hedonistinen ja arvostaa kaikkea kaunista ja käsin kosketeltavaa ympärillään.

Jos härkä jostain syystä kärsii turvattomuuden tunteesta, takertuu hän helposti materiaan ja on hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen läheisistään. Muutoksen pelko voi johtaa myös itsepäisyyteen, ja jos häntä yritetään painostaa sellaiseen, mitä hän ei halua tehdä, saadaan aikaiseksi Raivo Härkä, jonka läheltä kannattaa poistua nopeasti takavasemmalle.

Raha

Härkä menestyy taloudellisesti yleensä hyvin tai erittäin hyvin, sillä ahkerana ja sitkeänä työntekijänä hän usein kohoaa työelämässä korkealle, aina huipulle asti. Useimmat härät kammoavat köyhyyttä, ja reilu pankkitilin saldo auttaa heitä nukkumaan yönsä levollisesti.

Härkä rakastaa rahaa, koska se vakuuttaa hänet tehdyn työn arvokkuudesta. Hän ei kuitenkaan juuri säästä, vaan käyttää kaikki rahansa yltäkylläiseen, nautinnolliseen ja mukavaan elämään. Härkä arvostaa myös rentoutumista ja hemmottelee mielellään itseään.

Härkä: Ammatit

Härkä sopii ahkeruutta, kurinalaisuutta, kärsivällisyyttä, rutiinien hallintaa, itsehillintää, rationaalista ajattelua ja organisointikykyä vaativiin tehtäviin. Tyypillisiä aloja ovat maanviljely, puutarhanhoito, ruokaan ja juomaan liittyvät alat sekä rakentaminen. Härissä onkin varsin paljon arkkitehtejä. Härästä voi tulla myös puutavarakauppias tai vaikkapa isännöitsijä. Myöhemmällä iällä härkä mielellään valitsee itselleen taiteellisen uran tai opetusalan.

Kauneudentajuisena hän sopii myös taiteilijaksi, muotoilijaksi, sisustajaksi tai vaikkapa kauneudenhoitoalalle. Härillä on usein myös erittäin kaunis ääni, joten laulaminen voi sopia joko ammatiksi tai harrastukseksi. Venus hallitsee kauneuden ja rakkauden lisäksi raha-asioita, joissa härkä voi olla myös aivan omimmillaan. Niinpä pankki-, pörssi-, sijoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala voivat sopia härälle erittäin hyvin.

Koska härät ovat tyyniä, tasapainoisia ja mietteliäitä, he aloittavat kaiken harkiten, mutta vievät työnsä loppuun sinnikkäästi ja ahkerasti. Härälle sopivat erityisesti pitkäkestoiset työt, sillä häneltä löytyy pitkäjänteisyyttä. Parhaimmillaan härkä on silloin, kun hänellä on joku kannustin.

Tavat

Härkä pitää rutiineista. Hänen voi siksi olla hyvin vaikea sopeutua muutoksiin. Hän rakastaa nautintoja ja iloitsee samoista asioista yh uudelleen. Härkä ei kaipaa jymy-yllätyksiä, joskin hän on aina mielissään huomaavaisesta lahjasta. Härkä haluaa kulkea omaa tahtiaan ja hän inhoaa ihmisiä, jotka hoputtavat häntä. Härälle muutokset ovat vaikeita, sillä tässä merkissä ihminen muuttaa käsityksiään elämästä melko harvoin, jos koskaan. Jos hän kuitenkin tekee muutoksia, ne ovat pysyviä. Niinpä härkää ei todellakaan voi syyttää ailahtelevasta mielenlaadusta.

Vaikka härkä on ahkera ja sitkeä, on hän toimissaan hidas. Hän ei mielellään tee päätöksiäkään hätiköidysti, vaan punnitsee ja harkitsee asioita pitkään ja hartaasti. Monesti jopa niin pitkään, että parhaat tilaisuudet ehtivät mennä sivu suun.

Härkä työskentelee mielellään yksin ja omaan tahtiinsa ja kiire on hänelle myrkkyä. Kiireessä hän voi mennä täysin pois tolaltaan. Stressaantunut härkä on ärtyisä ja piikikäs ja muiden on silloin syytä vältellä häntä. Rennommissa olosuhteissa härkä on huumorintajuinen, ihmisrakas ja filosofinen.

Härät kuuntelevat yleensä ennemmin järjen kuin sydämen ääntä. Hän on hyvin rauhallinen ja pystyy toimimaan järkevästi myös kriisitilanteissa. Härkänaista onkin vaikea saada hermostumaan kunnolla. Yksinasuminen ei ole mahdoton ajatus härkänaiselle, mutta vakaa suhde luotettavan ihmisen kanssa antaa hänelle turvallisuuden tunteen, jota hän tarvitsee puhjetakseen kukkaan.

Terveys

Härän merkki liittyy kaulaan ja äänielimiin ja he ovat siksi erityisen herkkiä huolille, onnettomuuksille ja sairauksille. Myös kilpirauhanen ja sen toimintahäiriöt ovat härillä yleisiä.

Tyypillisiä muita sairauksia härillä ovat kurkku- ja nielurisatulehdukset, runsas hieneritys sekä erilaiset ihottumat ja ihovaivat. Härän ahneus tekee hänestä suursyömärin ja hän onkin usein ruumiinrakenteelta suurikokoinen ja voimakas. Härkien elinikä on yleensä melko pitkä.

Härkä: Ruoka

Härät ovat kulinaristeja. Ruoka ja juoma maistuvat ja mässäilyynkin joillakin härillä on taipumusta. Sen sijaan alkoholin liikakäyttö on harvinaista. Härät ovat äärimmäisyysihmisiä, etenkin terveyteen liittyvissä asioissa. Monista heistä voikin tulla iän karttuessa urheilu- tai dieettihulluja, jolloin kokeillaan kaikkea uutta ja ihmeellistä. Härkien olisi syytä kuitenkin pysytellä kultaisella keskitiellä, sillä tällöin vältytään terveysriskeiltä.

Härät pitävät hyvästä, mutta raskaasta ja makeasta ruoasta. Heidän tulisi vaihtaa kevyempään ravintoon ja mieluiten vihreälle linjalle, sillä eläinmaailman härkien tavoin härille sopii parhaiten kaikki vihreä. Vihreiden kasvisten lisäksi härälle sopivat marjat, hedelmät, sipulikasvit, mausteyrtit ja sienet. Proteiinipitoisista ruoista härille sopivat parhaiten kalat ja äyriäiset. Myös juustoja härkä voi popsia, mutta ei kuitenkaan liikaa. Kerran tai pari vuodessa härkien kannattaisi pitää viikon tai kahden paasto tai raakaravintodieetti. Se parantaisi heidän aineenvaihduntaansa huomattavasti, sillä se ei ole härillä erityisen hyvä.

Härkä hyötyy yrteistä, kasveista ja marjoista

  • Salvia on erinomainen yrtti härille. Se vaikuttaa tulehdussairauksiin tehokkaasti, ehkä jopa parhaiten kaikista luonnonkasveista. Teenä käytettävä yrtti sopii lievittämään kurkkukipua, influenssaa ja keuhkoputkentulehduksia.
  • Leskenlehti on vanha rohto, jota on käytetty nielun ja kurkkusairauksien hoitoon sekä erilaisiin hengityselinsairauksiin. Kasvin lehdistä tehdään teetä.
  • Ajuruoho on timjamin villi sukulainen, jota kasvaa Suomessa saaristossa ja rannoilla. Ajuruoho sopii erittäin hyvin härälle, sillä se vaikuttaa tulehdussairauksiin.
  • Auringonhattu-uute eli Echinaforce on yrttiuute, jota voi ostaa luontaistuotekaupoista. Se on ylivoimaisesti paras luonnonlääke toistuviin kurkku- tai nielutulehduksiin. Myös angiinaan sillä on suotuisa vaikutus.
  • Persilja on huonosta aineenvaihdunnasta kärsiville härille erinomainen luonnonkasvi, sillä se helpottaa oloa ja on hyvä nesteenpoistaja. Se alentaa lisäksi verenpainetta.
  • Muita hyviä kasveja härälle ovat tilli, ruohosipuli, kultapiisku ja nokkonen.

Venus härässä

Venus härässä merkitsee naisen aistillisuuden ylistystä. Härkä elää viettien rauhallisessa rytmissä. Hän on mielellään läheisessä yhteydessä maan voimien ja luonnon kanssa istuttaen kukkia, hoitaen puutarhaa, valmistaen esineitä ja käyttäen käsiään luodakseen jotain kaunista ja käytännöllistä.

Härkä on Venuksen hallinnoinnin takia omistushaluinen nainen, joka haaveilee omistavansa paljon rahaa ja vielä enemmän vaatteita. Härän kauneuden kaipuu etsiytyykin helposti ulkoisiin asioihin, kuten musiikkiin, sisustukseen tai muotiin. Hän voi olla melko valikoiva ja rakastaa lähinnä vain korkealaatuista tavaraa.

Harrastukset

Härät rakastavat luontoa ja heille vihreät niityt ja metsät ovat parasta terapiaa. Härän tulisikin viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnossa ja vain ihmetellä sen kauneutta. Myös kukkien hoito tai maanviljely ovat härälle varsinaista sielunhoitoa, joten hänellä tulisi olla oma maapalstaa tai puutarha möyrittävänään.

Ulkomuoto

Härkänainen on hyvin aistillinen. Hänellä on yleensä täyteläinen ja kurvikas vartalo, rusottavat posket sekä kauniit kiiltävät hiukset. Hän kävelee hitain ja vakain askelin näyttäen siltä, kuin säilyttäisi koko ajan tuntuman maahan.

Tyyli

Härät ovat hyvin esteettisiä. He pitävät pehmeistä sävyistä ja materiaaleista. Härkä nauttii mukavuudesta, eikä siedä karkeita materiaaleja tai tyköistuvia malleja. Hänen makunsa on maanläheinen, mutta samalla sensuelli.

Kaulan- ja niskanseudun linjat ovat härän juttu ja hän aina joko paljastaa tai piilottaa ne. Jos härkä käyttää asusteita, hän käyttää huivia, ei mitään muuta turhuuksia. Härkä saattaa pukeutua myös pelkkään tuoksuun tiettyjä tilanteita varten.

Seuraelämä

Härkä on leppoisa ihminen, jonka kanssa on helppo elää. Hän välttelee riitoja ja usein tekeekin kaiken voitavansa niiden tyynnyttämiseksi heti alkuunsa. Tämän luonteenpiirteen takia härällä on usein lukuisia ystäviä.

Härkälapsi tarvitsee paljon kannustusta ja rohkaisua, koska hän on järkevä, harkitseva ja kovin hidas kaikissa toimissaan. Hyvien tapojen oppiminen nuorena on härälle välttämätöntä, sillä muutosta inhoavana ihmisenä hän ei halua muuttaa tapojaan myöhemmin.

Härän osoittama kiintymys ja uskollisuus ystäviään ja lähimmäisiään kohtaan ovat arvokkaita asioita. Vastaavasti hänen pitkävihaisuutensa tekee hänestä varteenotettavan vastustajan kenelle tahansa. Yhteiskunnallisissa ja ammatillisissa suhteissa härkä on itsepäisyytensä takia tahditon. Hän kuitenkin menestyy elämässä siitä huolimatta ahkeran työntekonsa ja omaisuuden vaalimisensa takia, ei todellakaan hidalgomaisen sulavan käytöksensä johdosta.

Lue myös Kaksplussan juttu: Härkälapsi on kiltti ja tunnollinen jukuripää

Rakkaus

Härkä on hellä ja aistillinen, mutta hän voi olla hidas aloittamaan suhdetta. Kun hän lopulta rakastuu, härkä haluaa suhteen kestävän ikuisesti ja tekee kaikkensa sen eteen. Fyysisen ja maanläheisen härän viettelevää charmia onkin vaikea vastustaa.

Ihastunut härkä on useimmiten äärimmäisen sinnikäs. Härkä kaipaa syvää kumppanuutta ja tuntee olonsa epävarmaksi, jos hänen partnerinsa ei ole täysin omistautunut suhteelle.

Härkätyyppi ei yleensä katkaise suhdetta ilman selvää syytä. Rakkauselämäänsä tyytymätön härkä osaa kuitenkin tehdä toisenkin elämästä tavattoman tylsää arkielämän rutiineissa kahlaamista. Härän kanssa voi silti elää turvallista ja tasaista elämää, jos on itse siihen valmis. Samalla saa annoksen jääräpäisyyttä ja kiinnipitämisen halua. Tästä tyypistä löytyy tahtoa ja kykyä pitää asiat tiukasti hyppysissään.

Seksi

Härkä on hyvin eroottinen. Hänelle seksi ja erotiikka ovat suurta, ikuista ja ihanaa mysteeriä, jota kannattaa aina tilaisuuden tullen harjoittaa. Siksi härällä pitäisikin olla toimiva ihmissuhde, jossa tämä laji pääsisi täyteen kukkaansa ja toisi tyydytystä molemmille osapuolille. Ilman riittävää tyydytystä, härkä ei voi hyvin.

Härkä on myös hyvin uskollinen rakastaja, eikä todellakaan harrasta syrjähyppyjä!

Härkänaisen kanssa haasteena

Härkänainen tarvitsee konkreettisia todistuksia miehen rakkaudesta. Tämä tarkoittaa lahjoja. Tästä ei voi laistaa ja miehen täytyykin ehkä alkaa säästää, jotta hänellä olisi varaa tapailla härkänaista. Härkä on merkeistä kaikkein rakastavin, sensuellein ja hellin ja onkin siksi säästämisen arvoinen aarre.

Härkänaista piirittäessäsi sinun tulee vakuuttaa hänet siitä, että olet tosissasi ja että sinulla on talous kunnossa. Säästä siis kosintaa, kunnes sinun on mahdollista osoittaa härälle, että pystyt tarvittaessa elättämään hänet.

Kuinka käsitellä härkänaista

Jotta voisit vakuuttaa härkänaisen tasapainoisuudestasi ja luotettavuudestasi, sinun tulee olla oma itsesi. Jos esität jotain muuta, tai käyttäydyt muutoin epäilyttävästi, härkänainen ei lämpene. Sinun tulee olla kärsivällinen, sillä härkä syttyy hitaasti ja hänen pitää ehdottomasti saada edetä omaan tahtiinsa. Kohtele häntä hyvin ja härkänaisen sydän kuuluu sinulle pitkään, ellei jopa ikuisesti.

Härkänaisen kanssa treffeillä

Härkänaisen lähestyminen kannattaa aloittaa lähettämällä hänelle kukkia. Valmistaudu tuhlaamaan niihin oikein kunnolla, vain mahdollisimman suuri kimppu tulipunaisia ruusuja on härälle riittävästi. Älä siis missään tapauksessa osta mitään halpaa tai pientä. Jos haluat kokeilla jotain erikoisempaa, toimivat esimerkiksi valkoiset ja violetit sireeninkukat kristallivaasissa hyvin. Härkänainen arvostaa laatua ja rakastaa kauniita esineitä. Aina antamaasi maljakkoa käyttäessään hän ajattelee sinua.

Venuksen hallinnoima Härkä rakastaa taiteita ja lähtee näin ollen mielellään mihin kulttuuritapahtumaan tahansa, jos vain hänen seurustelukumppaninsa keksii hänelle sellaista ehdottaa.

Jos haluat antaa Härkänaiselle lahjan, selvitä hänen lempituoksunsa. Härät rakastavat parfyymeja ja useimmilla härkänaisilla on kokonainen arsenaali tuoksuja, yksi jokaiseen mielentilaan. Kaunis kaulakoru on myös mainio lahjavalinta, sillä härkä hallitsee kaulaa. Helmet tai mitkä tahansa jalokivet käyvät oikein hyvin härälle – kunhan vain valitset jotain arvokasta. Jos sinulla ei ole varaa jalokiviin, kokeile silkistä tai kashmirista valmistettua kaulaliinaa. Haluathan varmistua siitä, että härkänaisesi pysyy lämpimänä!

Härkä ystävänä

Härkä on tyyni, tasapainoinen ja luotettava kaikissa ihmissuhteissaan. Härät ovat niitä ihmisiä, joiden luokse mennään hakemaan lohdutusta kriisitilanteissa. Toisaalta, koska härkä on kaikista eläinradan merkeistä itsepäisin, hän saattaa olla hyvinkin joustamaton ja kykenemätön näkemään muita kuin oman mielensä mukaisia ratkaisuja ongelmatilanteisiin. Jos voit välttää joko-tai-tyyppisiä tilanteita, on härkä ystävänä hyvin luotettava ja lojaali. Hän nauttii baari-illoista ystäviensä kanssa ja auttaa heitä aina tarvittaessa.

Härkä puolisona ja vanhempana

Härkä suhtautuu avioliittoon erittäin vakavasti. Hän arvostaa turvallista, pysyvää suhdetta ja käytännöllisenä ihmisenä suunnittelee elämää pitkälle eteenpäin. Sekä härkämies että härkänainen pitävät suurista kirkkohäistä.

Härkänainen tukee miestään vankkumattomasti. Hänellä on usein oma ura, mutta ennemmin tai myöhemmin hän haluaa perheen. Hän haluaa säilyttää harrastuksensa myös lasten syntymän jälkeen ja hänen ne ovat yleensä hyödyllisiä. Kaiken kaikkiaan härkänainen on käytännöllinen ja rakastava vaimo.

Lue kaikkien horoskooppimerkkien kuvaukset:

Millainen olet horoskooppimerkkisi mukaan? Luonnehoroskooppi paljastaa

X