Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen horoskooppi 2015: Hevonen

Teksti:
Anna.fi

Harmonia, onni ja rakkaus ovat Kiinalaisen horoskoopin Hevosen merkin elämän kantavia voimia Vuohen vuonna 2015.

Kiinalainen horoskooppi 2015: Hevonen

Sosiaalinen Hevonen luo seurueessa ympärilleen rennon tunnelman. Hän on ahkera ja tarkka, ja tekee paljon töitä menestyksensä eteen. Merkin länsimainen vertailukohde on Kaksoset.

Yleiskatsaus

Vuohen vuosi 2015 on Hevosen merkin alla syntyneille täynnä suuria muutoksia. Jotkin niistä voivat olla haastavia, mutta selviät niistä optimismilla ja taisteluhenkisyydelläsi. Vuoden lopulla huomaat selvinneesi vaikeuksista voittajana.

Vuohi ja Hevonen ovat yhteensopivia Kiinalaisen horoskoopin merkkejä, joten harmonia ja balanssi ovat tänä vuonna puolellasi. Viehätät toisia onnellisella olemuksellasi ja nautit elämässäsi monenlaisesta runsaudesta. Olet tänä vuonna erityisen onnekas rahaan ja uraan liittyvissä asioissa – hieman varovaisuutta puolestaan tarvitset rakkaus- ja ystävyyssuhteissasi.

Hevonen on aiempina vuosina osannut hoitaa raha-asiansa hyvin, ja tänä vuonna se palkitaan. Älä kuitenkaan tee harkitsemattomia sijoituksia, vaan konsultoi tarvittaessa ammattilaista siinä, mitä sinun kannattaa tehdä kovalla työllä ansaituilla rahoillasi. Vuonna 2015 lähdet myös urallasi uuteen suuntaan.

Hevonen kohtaa tänä vuonna myös rakkausmielessä kiinnostavan uuden tuttavuuden, joka tulee vastaan yllättävästä suunnasta. Samaan aikaan sinun on maltettava olla kärsivällinen sydämesi kanssa. Ystävät tulevat ja menevät, mutta perheesi on läsnä aina silloin, kun todella tarvitset heitä.

Luvassa on harmoninen ja vakaa vuosi. Hevosen merkin alla syntyneillä on suuria haaveita, mutta välillä keinot niiden toteuttamiseen voivat olla hukassa. Vuohen vuosi kuitenkin tarjoaa sinulle poikkeuksellisen hedelmälliset mahdollisuudet toteuttaa ideoitasi ja unelmiasi. Kun mahdollisuudet tulevat eteesi, tartu niihin!

Hevonen on perusominaisuuksiltaan kova tekemään työtä ja varsin sitoutunut saavuttamaan päämääränsä. Olet sosiaalinen ja suosittu toisten keskuudessa. Suuri osa ajatuksistasi kohdistuukin ympärilläsi oleviin ihmisiin.

Ihmissuhteet ja rakkaus

Aiemmin et ole ehkä ollut ihmissuhdeasioissa kovin onnekas, mutta tänä vuonna asia muuttuu: onni on rakkaudessa puolellasi vuonna 2015. Vakiintuneet Hevoset nauttivat suhteessaan hyvästä yhteisymmärryksestä, ilosta ja elämänmakuisuudesta. Nyt on otollinen ajankohta myös perheen perustamiseen.

Olet hieman kärsimätön niiden asioiden suhteen, joiden haluat kiivaasti tapahtuvan. Olet katsellut pitkään väärään suuntaan ja hakenut kiinnostusta väärältä taholta. Jos annat jollekin kaikkesi, mutta se ei riitä, olet ehkä kohdistanut huomiosi väärään ihmiseen. Tiputa harteiltasi ”mitä jos” -ajattelu ja vapauta itsesi kohtaamaan uusia mahdollisuuksia. Syvä rakkaus tulee vastaasi odottamattomasta suunnasta – mutta sinun täytyy olla avoin kohtaamaan se. Jos olet jo suhteessa, jatka sitä vaalien ja rakastaen. Kumppanisi arvostaa sitä ja rakkautenne kukoistaa.

Tulet saamaan tänä vuonna myös uusia ystäviä, mutta samalla muutama vanha, ei niin läheinen kaveri katoaa elämästäsi. Perhesuhteesi ovat nyt vankemmat kuin aikaisemmin. Jos kohtaat kriisin, saat läheisiltäsi paljon tukea.

Terveys

Vuohen vuosi voi tuoda terveyden osalta eteesi muutamia haasteita, mutta ne eivät ole voittamattomia. Selviät niistä hyvin, kun teet etukäteen muutamia varotoimia. Sinun täytyy tänä vuonna vahvistaa treenirutiinejasi, mikäli haluat ylläpitää terveellisiä elintottumuksia.

Muista fyysisen hyvinvoinnin lisäksi huolehtia myös henkisestä hyvinvoinnistasi. Mediataatio ja parantava terapia voivat olla tehokkaita keinoja stressin ja väsymyksen ennaltaehkäisyssä. Myös jooga ja pilates auttavat tehokkaasti sisäisen voimasi kasvattamisessa.

Ura

Hevosella on loistavat edellytykset menestyä missä tahansa työssä, koska hän ovat ahkera ja osaa työskennellä itsenäisesti. Koska Hevosella on erinomainen kyky tasapainotella haastavissa tilanteissa ja menestyä niissä, hän usein päätyy sellaiseen ammattiin, josta kaikki eivät selviäisi.

Hevonen tulee älykkyytensä ja ystävällisyytensä ansiosta loistavasti toimeen yhteistyökumppaneidensa kanssa. Samalla hän kuitenkin pystyy tarvittaessa tekemään tiukkojakin päätöksiä.

Toisaalta Hevosen luonteenpiirteisiin kuuluu myös oveluus ja itsekeskeisyys, joten palauta itsesi tarvittaessa maan pinnalle ja katso kokonaisuutta toisten kanssa samalta viivalta, älä heidän yläpuoleltaan. Vuonna 2015 onkin oikea aika opetella toimimaan aikaisempaa kunnioittavammin muita kohtaan. Jos löydät työssäsi sisäisen rauhan ja balanssin, sinulla on loistavat mahdollisuudet kivuta tänä vuonna urallasi korkealle.

Raha

Hevosen elämässä voi joskus kestää pitkään ennen kuin hän ymmärtää, miten suuri vaikutus hyvällä budjetinhallinnalla on kokonaisvaltaiseen mielenrauhaan. Olet ehkä nuoruusvuosinasi kuluttanut enemmän kuin olet tienannut, mutta sen kautta olet joutunut kantamaan muutaman kovan opetuksen seuraukset

Jotta vuosi 2015 olisi sinulle mahdollisimman menestyksekäs, tarvitset taustallesi taloudellista turvaa. Rakenna siis talouteesi vakautta pienin askelin: pankkitilin saldo ei kohene pilviin yhdessä yössä, vaan se vaatii jatkuvaa omistautumista ja määrätietoisuutta.

Lähteet: Mysticscripts.com ja Sunsigns.org Kuva: Colourbox.com

Katso muiden merkkien Kiinalaiset horoskoopit vuodelle 2015!

Lue myös:

Hevosen luonnekuvaus Kiinalaisen horoskoopin lukeminen Kiinalainen horoskooppi − Elementit ja tuntihallitsija

X