Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen horoskooppi – Kiinalaisen horoskoopin lukeminen

Teksti:
Anna.fi

Suositun legendan mukaan kiinalainen horoskooppimerkistö syntyi, kun Buddha kutsui kaikki maapallon eläimet ja oliot luokseen ennen poistumistaan muihin ulottuvuuksiin. Paikalle saapuivat vain 12 uskollisinta: rotta, härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, vuohi, apina, kukko, koira ja sika.

Yin ja Yang

Buddha palkitsi uskolliset eläimet antamalla niiden hoitoon maapallon ja sen asukkaat. Kukin eläin sai hallita vuorotellen vuoden pituisissa jaksoissa, rotta ensimmäisenä. Horoskooppijärjestelmän synnystä on lukuisia muitakin kansantarinoita, sillä horoskoopit ovat näkyvä ja olennainen osa kiinalaista kulttuuria. Onkin todettu, että ilman kiinalaisen horoskooppijärjestelmän perustuntemusta kiinalaista kulttuuria on mahdoton ymmärtää.

Näyttävimmillään horoskooppikulttuuri on kiinalaisen uudenvuoden tienoilla tammi-helmikuussa, jolloin myös horoskooppimerkki vaihtuu. Kiinalaiset jakavat toisilleen uuteen eläinmerkkiin liittyviä lahjoja, ja se ilmestyy koristamaan myös mainoksia ja kulutustuotteita. Moni kiinalainen koristelee myös kotinsa ikkunat horoskooppiaiheisilla silkkipaperileikkauksilla.

Taikauskoisissa perheissä mennään astetta pidemmälle. Suku saattaa varmistaa, että perheeseen pyrkivillä sulhoilla tai morsiamilla on sopiva horoskooppimerkki. Ei ole myöskään tavatonta, että lasten syntymä ajoitetaan lohikäärmeen vuodelle, jonka uskotaan tuottavan sinä vuonna syntyneille erityistä onnea ja menestystä.

Horoskooppijärjestelmän perusteet

Kiinalainen horoskooppi otettiin käyttöön noin tuhat vuotta sitten. Kahdentoista merkin järjestelmä toimii siis vuositasolla, eli yksi merkki hallitsee vuoden ajan tammi-helmikuun uudesta kuusta seuraavan vuoden uuteen kuuhun. Sama merkki toistuu siis 12 vuoden välein, mutta erilaisena, sillä persoonallisuuteen vaikuttavat suuresti myös ikuista kiertokulkua symboloivat elementit: metalli, vesi, puu, tuli ja maa.

Koska merkkejä on kaksitoista ja elementtejä viisi, saman merkin ja elementin yhdistelmä toistuu 60 vuoden välein. Tämän vuoksi esimerkiksi elossa olevat vesi-rotat ovat voineet syntyä ainoastaan vuosina 1912 tai 1972 ja tuli-tiikerit vuosina 1926 tai 1986. On kuitenkin syytä muistaa, että kiinalaisten vuosi alkaa tammi-helmikuussa, joten esimerkiksi 29.1.1973 syntyneet henkilöt ovat vielä vesi-rottia.

Vuosimerkin ja elementin lisäksi luonteeseen vaikuttaa myös tuntihallitsija, eli ihmisen esiin pyrkivä sivupersoona. Tämä ”alter ego” määräytyy syntymähetken mukaan. Täydellisessä tulkinnassa huomioidaan lisäksi syntymäkuukauden sekä syntymäpäivän elementit ja merkit, Yin- tai Yang–painotus sekä monia muita seikkoja. Harrastelija saa koottua jo varsin laajan luonneanalyysin selvittämällä vuosimerkkinsä, elementtinsä ja tuntihallitsijansa. Yksityiskohtaisemmin kiinalaisen horoskoopin saloihin voi tutustua lukemalla aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jota on julkaistu myös suomeksi.

Teksti: Verna K

X