Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi 7/2016

Lomakuukausi on täynnä jännitteitä, jotka laittavat väkisinkin liikettä niveliin. Suurimmalla osalla ihmisistä on oma lehmä syvällä ojassa, joten suurempaa myötäelämistä on turha odottaa vaikeassakaan tilanteessa. Kysymyksessä ei ole välinpitämättömyys, vaan syvältä sisimmästä kumpuava välittäminen oman elämän suunnasta ja muutospaineista.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
Karine Daisay / Figarophoto / Bulls Press

Lomakuukausi on täynnä jännitteitä, jotka laittavat väkisinkin liikettä niveliin. Suurimmalla osalla ihmisistä on oma lehmä syvällä ojassa, joten suurempaa myötäelämistä on turha odottaa vaikeassakaan tilanteessa. Kysymyksessä ei ole välinpitämättömyys, vaan syvältä sisimmästä kumpuava välittäminen oman elämän suunnasta ja muutospaineista.

Hoida hommat loppuun asti omin voimin, olitpa sitten lomalla tai työn raskaan raadannassa. Loma ja kauniit kesäpäivät ovat nyt arvokkaita energialähteitä, joista onkin syytä ottaa kaikki mahdollinen ilo irti, sillä onnistumiset ja menestyminen edellyttävät sisäistä paloa ja positiivista tekemisen vimmaa. Ahdistava olotila houkuttelee työnarkomaniaan, mutta sillä tavalla hankkiudut vain suuriin vaikeuksiin, ja saatat jopa sairastua tai loukata itsesi.

Tekemisen tulee siis olla hauskaa, haastavaa ja mahdollisimman innostavaa. Ellet löydä tällaista vaihtoehtoa omasta elämästäsi, voit omalla tavallasi muuttaa työn ja tekemisen kevyemmäksi, rennommaksi ja mukavammaksi. Uudet ja sinulle paremmin sopivat vaihtoehdot nousevat esille sitä varmemmin, mitä kiitollisempi osaat olla sinua ympäröivistä asioista.

Oinas

Merkkiisi kohdistuu niin kova muutospaine, ettei ole mitään väliä oletko vapaalla vai töissä. Elämääsi kuulumattomat ja ahdistavilta tuntuvat elementit ovat poistettavien listalla. Jokainen solusi tietää, mistä on kysymys, vaikka itse et asiaan haluaisikaan puuttua. Käyttäydyt sen verran provosoivasti, että vapautuminen tapahtuu omia aikojaan.

Rakkaus

Venus saapuu kuun toisella puoliskolla kolmiomerkkiisi ja avaa silmäsi näkemään elämän hienouksia ympärilläsi. Kaikesta kiinnostavasta kannattaa ottaa tukeva koppi, sillä jokainen sydäntäsi lämmittävä ihmissuhde edistää positiivisella tavalla pakollisten muutosten toteutumista. Jokainen ilon ja nautinnon täyttämä hetki luo uskoa tulevaisuuteen ja antaa voimaa tehdä raskaita luopumisia.

Härkä

Astrotaivas päästää kaikki Härät kirmaamaan kesäiseen luontoon aistit herkkänä ja positiivinen energia suonissaan. Lomatunnelmaan heittäytyminen on hoidettava tavalla tai toisella, sillä rento ja vapautunut tunnelma tulee johdattamaan sinut menestyksekkäiden päätösten ensimmäiselle rappuselle. Seuraavat askelmat osaat ottaa ilman ohjausta.

Rakkaus

Kuun puolivälissä niin uudet ja vanhat rakkaudet löytävät uutta kipinää. Ellei liekkiä enää ole havaittavissa, tulet aivan varmasti ilmaisemaan näkemyksesi asian tilasta riittävän selvästi. Hienotunteisuuteen ei ole nyt paukkuja, eikä minkäänlaista tarvetta.

Kaksoset

Kaksosen lomakuukauden aikana asioihin vaikuttaminen ja tulevien tapahtumien ennakointi on lähestulkoon mahdotonta. Olet parhaimmillasi tilanteissa, jotka vaativat välitöntä sopeutumista uusiin tilanteisiin, ja nyt tälle erityiskyvyllesi on kovasti käyttöä. Napsauta korkein valmiustila käyttöön ja nauti kesästä.

Rakkaus

Sopeutumisohje pätee aivan yhtä tiukasti kaikkiin ihmissuhteisiin ja rakkauselämään. Tilanteet muuttuvat nopeasti ja ne vaativat pitkää pinnaa. Suhteiden hoitaminen ei onnistu puhumalla, sillä suurin osa ongelmista nousee niin syvältä alitajunnasta, että selviät eteenpäin vain omia päätöksiä tekemällä ja suusi kiinni pitämällä.

Rapu

Viime vuoden heinäkuun toisintona Ravuilla on kiireinen kuukausi tiedossa. Kosmos on varannut Ravuille melkoisen määrän työtehtäviä, joista on mahdotonta kieltäytyä.

Rakkaus

Kaikesta kiireestä huolimatta sinun on ehdottomasti löydettävä myös jotain mukavaa ja mieltä piristävää tekemistä. Vetovoimasi on kohdallaan ja saatat hyvinkin joutua hätistelemään innokkaimpia kosijoita hiukan etäämmälle. Jos jollain konstilla onnistut yhdistämään työn ja huvin, tulee tästä loistava kuukausi.

Leijona

Kesäkuun ankaran pakerruksen jälkeen on maltettava rauhoittaa tahtia ja päästää irti elämän pakkotahdista. Pitäisit mielelläsi kiinni tekemistäsi ennakkosuunnitelmista, mutta silloin Uranuksen viitoittama kekseliäisyytesi ei pääsisi kehittelemään tarjolla olevaa menestystarinaa. Ole valmis irrottamaan otteesi vanhoista kuvioista ja luomaan itsellesi kokonaan uusi elämäntapa.

Rakkaus

Venuksen saapuessa heinäkuussa merkkiisi, luot itsellesi kokonaan uuden lähtökohdan seuraavan vuoden hyvälle elämälle. Venus käynnistää merkissäsi viipyessään vuoden mittaisen rakkauden jakson elämääsi ja tämän kuukauden pyhittäminen omille harrastuksille, omalle tekemiselle ja omille nautinnoille todella ratkaisee seuraavan vuoden onnellisuusasteen.

Neitsyt

Tämän kuun vaihe antaa sinulle koko ajan enemmän tilaa ja vapautta päästä toteuttamaan sinua eniten innostavia suunnitelmia. Onnistuminen edellyttää kuitenkin rohkeutta tehdä isoja päätöksiä ja tarpeen vaatiessa muuttaa niitä jo seuraavana päivänä.

Rakkaus

Ihmissuhteiden ja rakkauselämän kannalta heinäkuun kuviot ovat vielä suhteellisen neutraaleja. Olet enemmän odottavalla kannalla, mutta hienoisesta pidättyväisyydestäsi johtuen hyvin haluttua seuraa etenkin seurustelumielessä. Sinuun ihastutaan helposti, mutta itse et koe olevasi vielä valmis sitomaan tunteitasi kehenkään, ja se on oikein hyvä toimintamalli. Ensi kuussa tiedät jo paljon varmemmin, mitä haluat tehdä.

Vaaka

Suhtaudut kaikkiin ulkopuolelta tuleviin ehdotuksiin suurella varauksella. Vaakamainen keinumisesi on tällä hetkellä vielä tavallistakin rankempaa, ja niin kuuluukin olla. Heinäkuussa päätösten on oltava varmoja ja vakaita. Sisimmässäsi tiedät hyvin tarkasti missä haluat olla mukana ja missä et. Toimi vasta sitten kun et enää epäröi. Siihen asti saat keikkua ihan vapaasti.

Rakkaus

Suhtautumisesi kumppaniisi ja läheisiisi on kesän kuumimpana aikana paljon tavallista viileämpää, sillä haluat pitää omien asioiden päätösvallan itselläsi. Niin kuuluukin nyt olla, sillä hermosi eivät kestä häiriötekijöitä. Yhteiselo on vaarassa muuttua suorastaan jäätäväksi pienimmästäkin sinuun kohdistuvasta arvostelusta tai ohjaamisesta.

Skorpioni

Mars lopettaa perääntymisensä ja pääset pitkähkön odottelun jälkeen kääntämään koneet täydelle teholle. Kenestäkään ei ole heinäkuun aikana pysäyttäjäksesi ja tällainen asenne todella kannattaa säilyttää niin kotona, töissä kuin lomanvietossa. Ei ole suurtakaan väliä, mihin päätät nyt energiasi kohdistaa, kunhan teet sen täysillä, epäröimättä ja itseesi luottaen. Jotain suurta on alkamassa.

Rakkaus

Suonissasi virtaava tekemisen meininki heijastuu korkealle kipuavana aktiivisuutena myös ihmissuhteiden alueella. Tällä kertaa liikut ennemmin fyysisellä kuin henkisellä tasolla, ja siksi seksuaalinen vetovoimasi synnyttää positiivista jännitettä kaikkiin kohtaamisiin. Tulikuumat rakastumiset kuuluvat monien Skorpionien lomakattaukseen, mutta vasta syksy näyttää, mistä ihan oikeasti on kysymys.

Jousimies

Saturnus säilyttää perääntyessään tarkan neliön Neptunukseen ja siksi Jousimiehelle niin tärkeästä tulevaisuuden näkymästä ei ole minkäänlaista merkkiä näkyvissä. Nyt on vaikea luoda odotuksia tai suunnitelmia tulevaisuuteen, sillä olosuhteet vaihtelevat laidasta laitaan lähes päivittäin. Parasta olisikin pyhittää heinäkuu lomailuun ja rentoutumiseen. Vaikuttamisen aika tulee kohdallesi hiukan myöhemmin.

Rakkaus

Koska työelämässä ja yritysmaailmassa ei ole nyt paljoa tehtävissä, voit suunnata mielenkiintosi hyvällä omalla tunnolla sydämenasioihin. Rakkaus ja romantiikka saavat kivasti lisäpotkua Venuksen ja Merkuriuksen kolmiosta merkissäsi vaikuttavaan Saturnukseen. Yhteiselämään ja yhteisiin harrastuksiin sijoittaminen on nyt ratkaisevassa roolissa koko muun elämäsi kannalta.

Kauris

Auringon oppositio merkissäsi vaikuttavalle Plutolle kiristää tunnelmaa heinäkuun aikana. Se on kuitenkin positiivinen asia, koska alitajuinen ahdistus pyrkii ohjaamaan sinua pois alueilta, jotka eivät toimi. Ilman tällaista hiukan ahdistavaa olotilaa vain harva meistä lähtisi tekemään muutoksia ja uudistuksia omaan elämäänsä. Osan lomasta voi käyttää pistämällä asioita järjestykseen.

Rakkaus

Venus on alkukuusta oppositiossa merkkiisi, ja siksi saatat huomata olevasi tavallista kriittisempi kumppaniasi ja läheisiäsi kohtaan. Kenessäkään toisessa ei nyt ole mitään vikaa, sillä tällainen aika osoittaa vain omien rajoitustesi käyneen liian ahtaiksi. Jos pinna kiristyy, ei elämäsi enää vastaa omaa arvomaailmaasi. Heinäkuu on hyvä aika löytää kivaa tekemistä ja kivoja ihmisiä ympärillesi.

Vesimies

Viime kuun hiukan tökkivä tunnelma muuttuu heinäkuussa huomattavasti paremmaksi ja sujuvammaksi. Lomalla tai muuten vain heinäkuun rentouttavassa lämmössä on hyvä käynnistää elämääsi parantavia uudistuksia kaikessa rauhassa ilman pienintäkään stressiä. Mihinkään ei nyt saisi olla kiire, sillä onnistumiset tulevat kohdallesi huomaamatta ja melkein vahingossa.

Rakkaus

Venus rantautuu oppositiomerkkiisi heinäkuun puolivälissä ja olet tavallista kriittisempi sen suhteen, kenen kanssa viihdyt ja mitkä asiat mahtuvat päivittäiseen elämääsi. Samalla olet herkkä näkemään ja kokemaan kokonaan uudenlaista rakkautta ihmisiä ja asioita kohtaan. Tällainen uudistuminen on täysin mahdollista ja suositeltavaa myös olemassa olevassa vakiintuneessa suhteessa.

Kalat

Heinäkuu on sinun lepokuukautesi tänä vuonna loma-ajastasi riippumatta, sillä Saturnuksen neliöaspekti merkissäsi majailevalle Neptunukselle ei anna mahdollisuuksia minkäänlaiselle energiasi tuhlaamiselle. Elät nyt jaksoa, jonka aikana suurin osa asioista etenee juuri oikeaan suuntaan sitä paremmin, mitä vähemmän olet siihen itse konkreettisesti vaikuttamatta. Malttaisit nyt vain rentoutua.

Rakkaus

Vaikka energiasi ovat nyt rajalliset, niin ihmissuhteissa ja rakkauselämässä pääset nautiskelemaan elämän ihanuuksista hyvin luonnollisella ja pakottomalla tavalla. Venuksen kolmio Chironille on omiaan parantamaan ja kehittämään keskinäistä kemiaa kaikenlaisen kivan yhdessä tekemisen muodossa. Olet peto keksimään kaikenlaista hauskaa yhdessä tekemistä, joka lujittaa kumppanuutta.

X