Annan viikkohoroskooppi ajalle 12.-19.1.

Kauris 21.12.–19.1.

Oletko päättänyt uudistua uuden vuoden kunniaksi? Muista kuitenkin, että monet pitävät paljon kaikesta entisestä sinussa. Voit toki olla aiempaa iloisempi ja aktiivisempi, mutta tärkeintä on, mitä saat toiset tuntemaan sisimmässään. Kunpa sinunlaisiasi ihmisiä olisi enemmän!

Vesimies 20.1.–18.2.

Saat nyt parhaita tuloksia tekemällä yhteistyötä toisten kanssa. Älä eristäydy, vaikka tuntisit itsesi kiireiseksi tai jopa ahdistuneeksi. Toisten ihmisten seura saa aikaan ihmeitä, ja unohdat omat murheesi. Anna romanttisille kohtaamisille mahdollisuus organisoimalla ajankäyttöäsi.

Kalat 19.2.–19.3.

Uskomuksesi ovat myllerryksessä. Rakenna kaikki hyvän varaan ja unohda sellainen, mikä ei ole toiminut kohdallasi. Vaikka olisit kiireinen, mieti, ketkä ovat tukeneet ja rakastaneet sinua aikojen kuluessa. Osoita heille arvostuksesi ja kiitoksesi, ellet ole jo tehnyt sitä.

Oinas 20.3.–19.4.

Kaikenlaisen kiireen ja hälinän keskellä sinun on ollut vaikeata laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Kärsimättömyytesi on saattanut poikia muutamia epäonnistuneita aloituksia. Hidasta ja katso ympärillesi. Yhteinen ystävä saattaa toimia välittäjänä rakkaudessa.

Härkä 20.4.–20.5.

Ajankäyttö tuottaa sinulle ongelmia tammikuussa. Kova työnteko kannattaa mutta verottaa samalla vapaa-aikaa. Pyri viettämään enemmän aikaa ystävien kanssa. Järjestämällä säännöllisiä tapaamisia ystävien ja sukulaisten kanssa et sorru niin helposti ylilyönteihin töiden suhteen.

Kaksoset 21.5.–20.6.

Vaikka raadat niska limassa, tekemistä riittää aina vain. Ota organisointikykysi käyttöön ja tee listoja. Näyttää siltä, että sinun täytyy ensin hoitaa toisten asioita pois alta ennen kuin pääset käsiksi omiin juttuihisi. Kannusta tulevaisuudessa muita toimimaan itsenäisemmin.

Rapu 21.6.–22.7.

Aloittelet uutta vuotta avoimin mielin ja sydämin, täynnä intoa tulevia koitoksia varten. Rakkaus näyttää hallitsevan yhä tavoitteitasi ja unelmiasi. Älä kuitenkaan unohda täysin käytännön asioita. Vältät tunne-elämän haaksirikon pitämällä työ- ja kotiasiat tasapainossa.

Leijona 23.7.–22.8.

Et voi mitenkään välttää romanttisia ja helliä kohtaamisia tällä jaksolla. Vai oletko muka liian kiireinen tärkeämpien asioiden kanssa? Et ole nyt aivan vakuuttava. Jos olet epävarma tunteistasi tai asemastasi, kerro se. Vaikenemalla menetät ainoastaan mielenrauhasi.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Ihailemasi henkilön mukaileminen voi toimia tällä viikolla. Luontaisena näyttelijänä saatat jopa vakuuttaa itsesikin! Kuten tiedät, luottamus on avain menestykseesi etenkin työelämässä. Jos asiat eivät aina suju suunnitelmien mukaan, älä unohda viehätysvoimaista hymyäsi.

Vaaka 23.9.–22.10.

Yrityksesi vakuutella itsellesi, ettei päätöksesi parantaa rakkauselämääsi ole tärkeä, on aivan turha. Unohda tekosyyt. Ole rehellinen ja avoin, niin kaikki mahdollisuudet onnistua ovat puolellasi. Älä katso taaksepäin, vaikka eräs yrittäisi lämmitellä vanhaa suhdetta.

Skorpioni 23.10.–21.11.

Ensivaikutelma voi olla tärkeä, mutta unohda se muutamaksi viikoksi, ja saat uuden mahdollisuuden arvioida tilannetta. Sinun ei tarvitse muuttua, näytä vain onnellisempi puolesi. Improvisoi, jos joudut outoon tilanteeseen. Miten esikuvasi toimisi? Löydätkö oman sisäisen sankarisi?

Jousimies 22.11.–20.12.

Äkkimenestys olisi hienoa, vai mitä? Mutta kuten useimpien muiden myös sinun täytyy tehdä töitä sen eteen. Huumorintaju on paras liittolaisesi kaikessa, mitä teet. Siinä ei ole mitään väärää, että käytät sitä omaksi eduksesi, etenkin jos se kaiken lisäksi piristää myös toisia.

Lue myös:

Röyhkeä, jahkailija, rohkea riskinottaja… Tällaisia ovat horoskooppimerkkien temperamentit

Kiihottava seksihoroskooppi – Lue, mikä saa horokooppimerkkisi sekoamaan halusta

Horoskooppimerkkien riidat – Tähtimerkkisi paljastaa, oletko mököttäjä vai raivotar?

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *