Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 49

Teksti:
Anna.fi

Joulukuu käynnistyy Auringon yhtymällä Saturnukseen ja neliöllä Neptunukseen. Edelleen saamme kaikki kulkea usvassa ja luottaa hyvin puhtaasti omiin vaistoihimme päätöksiä tehdessämme. Nyt kannattaa vain hiljentyä joka kerta ennen tärkeitä ratkaisuja ja antaa sitten mennä niin kuin se menee.

Härkä

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Kuuntele tarkoin kehosi kieltä ja uskalla tarttua suureen mahdollisuuteen, jota elämä nyt roikuttaa silmiesi edessä. Tunnet ankaraa ahdistusta siihen asti kun päätös on syntynyt. Ellet pysty toteuttamaan tiedostamaasi välttämätöntä uudistusta, tulee ahdistus tietysti pesiytymään elämääsi pidemmäksi aikaa.

1.12.2015

Koet suorastaan ahdistavaa painetta selvittää joku sinua vaivaava asia. Pelosta huolimatta tänään on paras mahdollinen hetki ottaa asia esille. Tulet huomaamaan, ettei yksikään pelkosi käy toteen. Samalla elämäsi helpottuu ehkä hyvinkin ratkaisevalla tavalla.

2.12.2015

Osaat tänään määritellä omaa suuntaasi tarkkailemalla alitajuisia ja silti selviä varoitussignaaleja, jotka nyt ohjaavat elämääsi oikeaan suuntaan.

3.12.2015

Joidenkin on tänään vaikea sopeutua elämän tosiasioihin, mutta turha kai siitä on tulla sinulle itkemään. Sanoudu irti syntipukin tai likaämpärin roolista ja palauta valittaja selkeästi maanpinnalle.

4.12.2015

Olet hiukan hankalassa asemassa, koska joudut toimimaan erotuomarina tilanteessa, jossa joku on selvästi luullut itsestään liikoja. Näet aivan selvästi mistä on kysymys ja tehtäväsi on ainoastaan todeta vahinko tapahtuneeksi ja sen jälkeen palauttaa molemmat tähän hetkeen syyllistä osoittamatta.

5.12.2015

Tänään on oikea hetki viedä joku sinulle hankalaksi muodostunut asia päätökseen tai ainakin reippaasti eteenpäin. Tartu siihen epäröimättä, vaikka alitajuinen pelko tekee kaikkensa, että jättäisit homman sikseen. Ahdistus ei kuitenkaan helpota, ennen kuin olet pistänyt homman pyörimään.

6.12.2015

Jos joku idea alkaa nyt tuntua aivan mielettömän hyvältä, niin nouse tukevasti seisomaan jarrulle, sillä totuus ei ehkä ole kaunista katsella. Tällaisena aikana ihmiset ovat valmiita sepittämään vaikka kuinka huikeita juttuja, saadakseen jonkun tuekseen. Mitä nopeampaa päätöstä vaaditaan sitä suurempi bluffi.

Kaksoset

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Aurinko ja Saturnus ovat oppositiossa merkkiisi ja niinpä tämä aika osoittaa, mitkä asiat eivät missään nimessä tue todellista luovuuttasi ja todellisia henkisiä kykyjäsi. Tunnistat nämä luutuneet tilanteet helposti niiden aiheuttamasta väsymyksestä ja joskus ihan selvistä fyysisistä kipuoireista.

1.12.2015

Tänään et tahdo malttaa pysyä nahoissasi uusien ideoiden vaatiessa sinua löytämään aikaa niiden toteuttamiseen. Kaiva tarvitsemasi aika vaikka kiven alta, sillä jokainen sekunti, jonka tällaisena päivänä asetat innostuksesi käyttöön sisältää ihmeellistä ilon ja menestyksen nektaria.

2.12.2015

Itku ja mielenliikutukset saattavat olla tänään herkässä, sillä pahoitat mielesi lähes kaikesta sinuun kohdistuvasta arvostelusta. Tulpat korviin.

3.12.2015

Tänään tiedostat hyvin selvästi asiat, jotka kuluttavat kohtuuttomasti voimavarojasi. Tilanteen korjaaminen edellyttää selkeää kannanottoa, jonka tiedät hermostuttavan muita asianosaisia.

4.12.2015

Olet ehkä olettanut jonkun asian menevän paremmin kuin mitä nyt tapahtuu etkä pystykään pitämään kiinni itse antamistasi lupauksista. Elämä ei kunnioita meidän odotuksiamme ja siksi näin pääsee aina joskus tapahtumaan jokaiselle meistä. Älä jää itkemään tapahtunutta vaan myönnä oma tilanteesi.

5.12.2015

Suonissasi virtaa tavallista suurempi energialataus, jota ei saa suunnata vääriin kohteisiin. Vain tekeminen jota arvostat tuottaa nyt tulosta, muu tekeminen kääntyy monella tavalla sinua vastaan ja silloin ovat hermot piukalla. Huomaat kyllä, mikä ei maistu ja sillä perusteella nyt olisi toimittava.

6.12.2015

Vaikka asiat tuntuvat tänään tavallista hankalammilta, niin sinun ei tarvitse olla huolissasi. Selviät ongelmista paljon muita helpommin ja saatat jopa intoutua auttamaan niitä, joilta meinaa kapula hukkua ihan kokonaan. Pidä silti varasi, ettet joudu kahden kiistakumppanin väliselle tulilinjalle. Siinä käy huonosti.

Rapu

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Kaiva esiin kaikki liikenevä luottamuksesi niihin asioihin ja uudistuksiin, joita olet viime aikoina ollut toteuttamassa konkreettisella tavalla. Joku sinulle hyvin merkityksellinen suunnitelma tai odotus tipahtaa nyt pilvistä maanpinnalle vain siksi, että odotit liian paljoa liian nopeasti.

1.12.2015

Ajaudut tänään tilanteeseen, jossa sinua ehkä jo pitkään vaivannut asia nousee yllättäen esille. Sano todellinen mielipiteesi muiden reaktioita pelkäämättä ja pysy omassa totuudessasi asian sitten edetessä pidemmälle. Voi olla että käännät oman kelkkasi toiseen suuntaan ennen kuin päivä on pulkassa.

2.12.2015

Anna tänään enemmän tilaa mielikuvitukselle ja hetken mielijohteille, sillä olet hyvin luovassa mielentilassa. Voit ehkä uudistaa elämääsi.

3.12.2015

Ihan kaikki ei tänään mene niin kuin pitäisi, mutta sinua sen ei pitäisi juurikaan koskettaa. Sisimmässäsi tiedät mistä tässä ongelmassa on kysymys ja voit jättää sen kaikessa rauhassa toisten hoidettavaksi.

4.12.2015

Ole valmis kertomaan oma mielipiteesi asioista, jotka tänään aiheuttavat riitaa kahden ihmisen välille. Pystyt katsomaan asiaa molempien näkökulmasta ja havaitset, ettei kumpikaan ole väärässä tai oikeassa. Sinun sanasi ratkaisee paljon, joten kerro näkemyksesi, vaikka kummankaan ei ole sitä helppo hyväksyä.

5.12.2015

Jos koet että joku ihminen on tavalla tai toisella esteenä suunnitelmiesi toteutumiselle niin lähipäivinä keksit oikeat keinot päästä viemään asiaasi eteenpäin vastustuksesta huolimatta. Keksimäsi menetelmä ei todennäköisesti miellytä esteeksi kokemaasi henkilöä, mutta sehän on hänen ongelmansa.

6.12.2015

Saat ehkä puristaa lujasti nyrkkejäsi yhteen että malttaisit pitää ne irti totisesta toiminnasta. Olet erittäin aggressiivisella päällä kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa et saa enää itse päättää omasta elämästäsi ja sen aikataulusta. Taivuta vihan energia hyötykäyttöön ja vapauta sen avulla itsesi turhista vastuista.

Leijona

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Menestyksen valokeila on lukkiutunut jokaiseen ottamaasi uuteen askeleeseen etenkin työhön ja uraan liittyvissä asioissa. Ole valmis hyväksymään nämä positiiviset merkit siunaukseksi suurille ja vaativille päätöksille, joita olet lähipäivien aikana tekemässä.

1.12.2015

Jos jollakin tänään säteilee, niin sinulla. Luota siihen mitä päästäsi nousee esille ja vie juttua niin pitkälle kuin suinkin on mahdollista, sillä ensimmäisen innostuksen voima on arvaamattoman suuri lopputuloksen kannalta, etenkin tällaisten planeetta-energioiden läsnä ollessa.

2.12.2015

Hiukan utuinen olotila kuuluu ainakin osaksi tätä päivää ja sellaisen ilmetessä kannattaa pysäyttää auto tai poistua hetkeksi tietokoneen läheltä.

3.12.2015

Joku yrittää ehkä kaataa päällesi sellaista vastuuta, johon sinulla ei ole mitään osuutta. Palauta määrätietoisesti asiat oikeaan järjestykseen ja palauta pallo sinne mistä se sinulle heitettiin.

4.12.2015

Huomaat tänään jonkun latelevan katteettomia lupauksia joko sinulle tai jollekin kolmannelle. Puutu epäröimättä tilanteeseen oman etusi vuoksi, sillä pienen loukkaantumisen jälkeen tilanne selviää kaikkien kannalta parhain päin ja saat palkkioksi aidon ystävyyden.

5.12.2015

Älä tuhlaa tätä aikaa epämiellyttäviin asioihin, sillä jokainen innolla tekemäsi juttu saa nyt siivet alleen. Rakennat omaa elämääsi niin positiivisessa energiassa, että kaikki mikä tuottaa sinulle iloa ja tyydytystä saa myös monet sinulle tärkeät tahot vakuuttumaan samasta asiasta.

6.12.2015

Ihmisten on näinä päivinä tavallista vaikeampaa tulla toimeen keskenään, mutta sinä tunnut pärjäävän pahempienkin pukareiden seurassa. Saat kyllä valella öljyä laineille useampaan otteeseen ennen kuin nämä energiat rauhoittuvat jos rauhoittuvat. Se ei todennäköisesti ole juuri lainkaan sinun vallassasi.

Neitsyt

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Olet tärkeiden ja samalla vaikeiden päätösten edessä työhösi ja ammattiisi liittyvissä asioissa. Jotkut asiat ja joku tekeminen osoittautuu näinä päivinä niin raskaaksi ja turhauttavaksi, että sinun täytyy olla sokea, ellet ymmärrä päästää siitä irti ja suuntautua kokonaan uusille urille.

1.12.2015

Et pysty suoralta kädeltä sulattamaan kaikkea mitä sinulle tänään yritetään tarjota. Tuo epäilyksesi esille, mutta varo tuomitsemasta koko ideaa, sillä jutussa on erittäin merkittäviä aineksia myös sinulle. Katsele asiaa mieluummin tarkkailijan silmin ja vapauta itsesi negatiivisesta ennakko asenteesta.

2.12.2015

Alitajuntasi elää tänään voimakasta aikaa ja sinun kannattaa kuunnella kaikkia aavistuksia sekä miettiä näkemiäsi unia ohjeeksi elämällesi.

3.12.2015

Turhantärkeät auktoriteetit ottavat tänään päähän niin voimakkaasti, että et malta olla laukomatta takaisin, mikäli joku uskaltautuu arvostelemaan tekemiäsi ratkaisuja. Hermostuminen on kuitenkin merkki omasta epävarmuudestasi, joten viisainta olisi jättää mekkalointi kokonaan väliin.

4.12.2015

Ellet ole malttanut pitäytyä todellisissa resursseissasi niin tänään saatat joutua ahtaalle antamiesi lupausten tai odotusten suhteen. Tilanne tuntuu kieltämättä hankalalta tai suorastaan tukalalta, mutta samaa tapahtuu meille kaikille jatkuvasti. Hyväksy oma vuoronumerosi ja myönnä missä mennään.

5.12.2015

Väsymys ja turhautuneisuus iskevät kuolettavan tehokkaasti, mikäli erehdyt vääntämään jotain asiaa väkisin eteenpäin. Ota väsymyksestä ja haluttomuudesta opiksesi, sillä niiden vaikutus on tuhoava kaikkien sinulle tärkeiden tavoitteiden kannalta.

6.12.2015

Monenlaista valtataistelua käydään kaikkialla ympärilläsi, mutta sinun ei missään nimessä kannata osallistua näihin riitoihin millään tavalla. Katsele vain kaikessa rauhassa ympärillesi ja anna muiden selvittää omat asiansa. Voit vain vaikeuttaa ongelmaa, joten pidä suusi tiukasti kiinni.

Vaaka

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Auringon ja Saturnuksen energia tarjoaa sinulle yhtä tai useampaa uutta vaihtoehtoa uudistaa työelämäsi kuvioita lähipäivien aikana menestyksellisellä tavalla. Sinun on vain oltava valmis sitoutumaan sellaisiin asioihin, jotka itse koet mielekkäiksi ja riittävän kiinnostaviksi.

1.12.2015

Voimakkaat ja itsellesi täysin selvät ideat eivät mene tänään läpi ilman vahvaa ja jopa vallankumouksellista asennetta. Ole valmis taistelemaan ideasi tai suunnitelmasi puolesta, sillä vain oma innostuksesi on tärkeää menestymisesi kannalta. Innostus on ainoa todellinen menestyksen suuntaviitta.

2.12.2015

Tämän päivän herkkä lataus tuo sinulle muutamia hiukan ahdistavia tuntemuksia, jotka ovat hienovaraisia varoituksia tulevista ongelmista.

3.12.2015

Ajaudut mukaan johonkin lievään valtataisteluun, joka ei varsinaisesti kuulu sinulle. Kannattaa vetäytyä ajoissa pois tulilinjalta, vaikka panokset ovatkin varsin vaatimattomia.

4.12.2015

Jos kohtaat tänään mitään epärehellisyyttä tai katteettomia lupauksia niin älä epäröi varoittaa petetyksi tulevaa osapuolta. Teet tällaisessa tapauksessa suuren palveluksen molemmille osapuolille, sillä usein lupausten antaja ei itsekään ymmärrä niiden katteettomuutta.

5.12.2015

Mahtava meininki on meneillään sinun elämässäsi Auringon ja Marsin aseman kautta. Energiaa riittää vaikka mihin, mutta lopulta vain sinulle itsellesi arvokkaat asiat tuottavat kunnon tuloksen. Valinta on tehtävä tietoisesti, sillä mikään ei myöskään estä sinua heittämästä aikaasi hukkaan.

6.12.2015

Tikkuista ja takkuista energiaa on ilmassa enemmän kuin laki sallii. Tiedosta että olet hankalalla tuulella ja ilmoita se ajoissa ystävillesi. Näinä päivinä sinun on pystyttävä tekemään täysin itsenäisiä ja ehkä hyvin vaikeita päätöksiä asioissa, jotka saavat sinut voimaan pahoin ja valvomaan yösi.

Skorpioni

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Pystyt varmasti havaitsemaan lähipiirissäsi asioita ja tapahtumia, jotka houkuttelevat sinua ensin osallistumaan ja lopulta myös sitoutumaan johonkin uuteen ideaan tai suunnitelmaan. Tällaisena aikana tekemäsi päätökset ovat erittäin vahvalla pohjalla, joten ole valmis hyppäämään junaan.

1.12.2015

Jonkun lennokkaat suunnitelmat ovat selvästi ristiriidassa sinun näkemyksesi kanssa. Älä puutu asiaan tai sen toteuttamiseen millään tavalla, mutta jättäydy itse epäilyttäviltä tai muuten vastenmielisiltä vaikuttavien suunnitelmien ulkopuolelle. Menestys tulee aina ilon ja innostuksen vaatteissa.

2.12.2015

Yleinen tavallista herkempi ilmapiiri osuu sinulle hyvään saumaan, sillä pystyt selvittämään monta asiaa toisten herkkyyttä hyödyntäen.

3.12.2015

Stressaantunutta energiaa ja väsymystä on tänään ilmassa. Joku saattaa hermostua sinulle aivan aiheetta. jos pystyt säilyttämään malttisi, on elämäsi oikein hyvällä mallilla.

4.12.2015

Koska joku ei tänään pysty olemaan sanojensa mittainen, niin tilanne kääntyy mielenkiintoisella tavalla sinun eduksesi. Ole siis valmiina ottamaan vastaan joku uusi mahdollisuus, jonka syntymiseen itselläsi ei näytä olevan osaa eikä arpaa. Jos joku käyttää talenttinsa väärin, niin se annetaan toiselle.

5.12.2015

Latausta riittää, mutta vain hyvin valikoituun kohteeseen. Mieti mikä on sinulle tänään tärkeintä ja keskity sitten ainoastaan siihen. Liika hajottaminen saa asiat mutkistumaan niin pahasti, etteivät voimasi riitä ensimmäisenkään homman loppuun saattamiseen kunnialla.

6.12.2015

Vaikka tunnistat sähköisen jännitteen ympärilläsi, pystyt yllättävällä tavalla säilyttämään tarkkailijan asemasi. Parempi onkin pysyä sivussa jopa kaikkein lähimpien ihmisten kahinoista, sillä ruuti on näinä päivinä kuivaa ja räjähdyksiä sattuu helposti. Joudut maalitauluksi, ellet pidä varaasi.

Jousimies

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Tässä hetkessä on aivan erityisen voimakas lataus urasi ja tulevaisuutesi kannalta. Uskalla tehdä ratkaisevia päätöksiä omasta suuntautumisestasi juuri sille sektorille, joka sinua varmasti vetää eniten puoleensa. Pitelet silloin käsissäsi menestyksen kultaisia avaimia vuosiksi eteenpäin.

1.12.2015

Oivalluskykysi on tänään korkealla tasolla ja tämä päivä kannattaakin käyttää itsellesi tärkeiden neuvotteluiden tai suunnitelmien toteuttamiseen. Menestystä on luvassa kaikissa asioissa, joista tänään jaksat olla innostunut. Älä suotta mieti juttusi tulevaisuutta sillä huominen syntyy tästä päivästä.

2.12.2015

Olet tavallista herkemmässä mielentilassa etkä pysty tavanomaisen selkeään ajatteluun. Varo ettei kukaan johda sinua tarkoituksella harhaan.

3.12.2015

Sinun päätöksiäsi ja ratkaisujasi ei kannata asettaa tänään kyseenalaiseksi, ellei halua aikaansaada kunnon kädenvääntöä kanssasi. Pidä vaan puolesi, mutta tee se rauhallisesti.

4.12.2015

Tämä saattaa vaikuttaa hankalalta päivältä kaikkien sopimusten ja niihin liittyvien odotusten kannalta, mutta todellisuudessa näihin vastoinkäymisiin liittyy joku loistava uusi mahdollisuus. Saat tästä mahdollisuudesta kiinni heti kun hyväksyt hankalan tilanteen ja ryhdyt hakemaan toista vaihtoehtoa.

5.12.2015

Tämä päivä on täynnä positiivista ja toimivaa energiaa jonka avulla saat vietyä jokaista sinulle tärkeää asiaa ja suunnitelmaa vauhdilla eteenpäin. Keskity vain itsellesi tärkeisiin asioihin, sillä onni suosii ainoastaan sinulle mielekästä tekemistä. Kaikki muu touhu saa sinut tuskastumaan.

6.12.2015

Nämä päivät eivät ole kenellekään helppoja. Sinä pystyt kuitenkin toimimaan parhaiten kriittisissä tilanteissa. Auta aina kun apua pyydetään, mutta varo ottamasta liian innokkaasti kantaa kenenkään puolesta. Puolueettomuuden säilyttäminen palkitaan lopulta molemmilta puolilta.

Kauris

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Ajan laatu suosii nyt kaikkia uusia selkeitä aloituksia henkilökohtaisessa elämässäsi. Tee itsellesi selväksi, mikä on juuri nyt varmasti mielekkäintä mahdollista tekemistä ja ole valmis ottamaan vastuu suuristakin muutoksista. Se mitä nyt aloitat, on yllättävän kestävällä pohjalla.

1.12.2015

Joudut helposti ristiriitatilanteisiin joidenkin asioiden edetessä liian nopeasti suhteessa sinun suunnitelmiisi. Nyt kannattaisi olla puuttumatta asioiden kulkuun, sillä kehnoiltakin vaikuttavat tapahtumat palvelevat sinun tulevaisuuttasi, vaikka et sitä pysty tällä hetkellä järjellä ymmärtämään.

2.12.2015

Pystyt aistimaan ja aavistamaan mitkä asiat eivät ole oikeilla raiteilla. Juuri sinulla on tänään mahdollisuus saada tilanne korjaantumaan.

3.12.2015

Erilaiset kiistat ja väittelyt ovat osa tämän päivän luonnollista energiaa. Voit ottaa niihin osaa lähinnä huumorimielessä ja pilke silmäkulmassa, sillä olet nyt jollain tavalla tilanteen yläpuolella.

4.12.2015

Joku ystäväsi törmää tänään karuun todellisuuteen kun hänen odotuksensa pettävät ja masennus valtaa mielen. Sinulla on tänään kyky nähdä asioiden toinen puoli ja sen avulla pystyt auttamaan yhtä tai useampaakin ystävääsi heidän näennäisissä ongelmissaan vain kertomalla oman näkemyksesi tilanteesta.

5.12.2015

Merkkisi on kahden energiaplaneetan – Auringon ja Marsin – keskipisteessä ja jokainen asia, jonka tekemisestä tunnet nauttivasi, tuottaa paljon odotettua suuremman tuloksen. Saat apua ja kannustusta odottamattomilta tahoilta, eikä kukaan tai mikään voi asettua suunnitelmiesi toteutumisen esteeksi.

6.12.2015

Pinnasi on sitä kireämmällä mitä vähemmän tunnet mielekkyyttä nykyistä elämääsi kohtaan. Tappelun sijasta voisit miettiä mitä haluat juuri tällä hetkellä muuttaa nykyisessä elämässäsi. Sinussa on valtavasti energiaa vain siksi, että saisit itsesi kannalta hankalat asiat lopultakin pois elämästäsi.

Vesimies

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Auringon ja Saturnuksen samanaikainen sekstiili merkkiisi luo tälle ajankohdalle kaikkia konkreettisia päätöksiä tukevan merkityksen. Jokainen oman ajatusmaailmasi mukainen tietoinen siirto on nyt vahvalla pohjalla. Luota uusiin ideoihisi ja ole valmis seisomaan tukevasti niiden takana.

1.12.2015

Jos sinulla on mitään keskeneräisiä tai hankalia asioita rästissä niin tänään kannattaa ottaa ne käsittelyyn. Osaat ajatella ja puhua selkeästi sekä yhdistää näennäisesti ristiriitaisia asioita toimimaan harmoniassa keskenään. Nyt on hyvä aika kehitellä kokonaan uusia ideoita ja puhua niistä.

2.12.2015

Älä välitä ellet tahdo tänään päästä eräiden ihmisten kanssa samalle aaltopituudelle, sillä kuljet itse hiukan tavallista sameammassa vedessä.

3.12.2015

Alitajuntasi ajaa sinua ottamaan voimakkaasti kantaa johonkin lähelläsi tapahtuvaan väittelyyn, vaikka asia ei millään tavalla kuuluisi sinulle. Mielipiteesi on kuitenkin tärkeä, joten kerro se avoimesti molemmille osapuolille.

4.12.2015

Joudut seuraamaan tai jopa osallistumaan tilanteeseen jossa liika optimismi aiheuttaa harmaita hiuksia jollekin läheisellesi. Olet itse jollakin tavalla näiden ongelmien yläpuolella ja voit auttaa ystävääsi näkemään asian valoisan puolen. Ota vastaan hänen kiitollisuutensa.

5.12.2015

Ohjaa tänään energiasi sellaisiin asioihin, joista olet eniten innostunut ja jätä kaikki muu tekeminen, sillä näissä päivissä soi vauhdikas ja iloinen menestyksen sävel. Sinussa on erikoista säteilyä, joka saa muutkin innostumaan ideoistasi. Alä hukkaa tällaista aikaa mihinkään nyhertämiseen.

6.12.2015

Ihmiset ovat tavallista enemmän hermona ympärilläsi, mutta älä anna sen vaikuttaa omiin tekemisiisi. Sinulla ei pitäisi olla suurempaa hätää. Mars on kolmiossa merkkiisi ja luultavasti pääset jollain tavalla hyötymään muiden keskinäisistä nahinoista. Ota tarjoukset empimättä vastaan.

Kalat

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Auringon ja Saturnuksen yhtymän neliöidessä merkkiäsi, joudut katsomaan ammatillista suuntautumistasi kriittisestä näkökulmasta. Tällä jaksolla tunnet hyvin selvästi mitkä asiat työssäsi kuluttavat voimiasi enemmän kuin mihin sinulla pitkällä tähtäimellä on varaa.

1.12.2015

Et ehkä pysty tänään käsittämään kaikkea mitä ympärilläsi tapahtuu. Varo liian voimakkaita kannanottoja, sillä tässä päivässä on ainutlaatuista toimivuutta, joka ei ole sinun ohjattavissasi. Anna asioiden edetä siihen suuntaan kuin ne nyt ovat menossa ja sovita siihen oma elämäsi turhia kapinoimatta.

2.12.2015

Joudut ehkä tahtomattasi todistamaan jotain väärinkäytöstä tai jopa petosta lähipiirissäsi. Toimi sen mukaan minkä itse koet oikeudenmukaiseksi.

3.12.2015

Ota rohkeasti kantaa tänään esille tuleviin erimielisyyksiin. Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi. Et ehkä pysty välttämään toisen osapuolen loukkaantumista, mutta se on pieni hinta elämisen oikeudesta.

4.12.2015

Jollain tavalla joudut tänään vastaamaan suurista puheistasi tai lupauksistasi, joiden varaan joku toinen on rakentanut elämäänsä. Selviät helpommalla jos rehellisesti myönnät luvanneesi liikoja tai muuttaneesi mielesi. Sitä pidetään ehkä petoksena, mutta todellisuudessa se on puhdasta rehellisyyttä.

5.12.2015

Jos sinusta tuntuu että et saa kunnolla otetta tekemiisi asioihin, niin lopeta koko touhu hetkeksi ja mieti oletko varmasti omalla asiallasi. Luonnon suunnaton viisaus tekee kaikesta sinulle tarpeettomasta tekemisestä joko hankalaa tai niin puuduttavaa, ettei sen jatkaminen tunnu sinusta mielekkäältä.

6.12.2015

Saatat tuntea olosi tavallista ahdistuneemmaksi hermostuneiden ihmisten seurassa. Älä anna muiden pilata mielessäsi olleita suunnitelmia, sillä juuri näiden päivien aikana sinulla on elämäsi tilaisuus pistää kauan hukassa olleet palikat lopullisesti paikoilleen. Ahdistus ajaa sinua näihin muutoksiin.

Oinas

Viikkohoroskooppi

30.11.2015

Taivaan merkit ja haltiat ovat sinulle Saturnuksen ja Auringon kolmion myötä suosiollisia. Sinulla on lupa ja oikeastaan kosminen velvollisuus tehdä itsekkäitä ja puhtaasti omasta mielenkiinnostasi nousevia päätöksiä urasi ja ammattisi suunnasta lähipäivien aikana.

1.12.2015

Tämä on yksi parhaista päivistä päästää luovuutesi ja innostuksesi ohjaamaan sinua uusille urille elämässäsi. Osaat puhua ja esiintyä niin vakuuttavasti, ettei kenellekään tule mieleen asettaa oivalluksiasi kyseenalaisiksi. Pahin uhkasi on oma epäröintisi, johon ei ole pienintäkään aihetta.

2.12.2015

Painostava olotila osuu johonkin kohtaan tätä päivää, mutta menee kyllä nopeasti ohi. Se on silti tärkeä vihje väärin valitusta suunnasta.

3.12.2015

Ajankohta on herkkä keskinäisille sanaharkoille, joihin sinutkin vedetään mukaan. Sano silloin epäröimättä oma mielipiteesi asiasta, vaikka sinulla ei äänioikeutta olisikaan.

4.12.2015

Kaikki eivät osaa elää suu säkkiä myöden. Sinulla on erinomainen mahdollisuus käyttää näin syntynyttä tilannetta hyväksesi. Jos joku on tullut luvanneeksi jotain sellaista minkä sinä pystyt hoitamaan ja hän ei, niin älä aikaile vaan ota homma hanskaan.

5.12.2015

Sinulla on tänään voimaa ja energiaa monen aikaisemmin mahdottomalta tuntuneen asian loppuun saattamiseen. Älä tuhlaa tätä mahdollisuutta toisarvoisiin tekemisiin tai rutiineihin, vaan keskity tämän hetken suurimpiin haasteisiisi. Mitään ei tarvitse saada valmiiksi päivässä. Aloittaminen riittää oikein hyvin.

6.12.2015

Jos elämäsi on joltain kohdin väärillä raiteilla, niin nyt sitä ei voi olla huomaamatta. Älä silti käy muiden kimppuun. Voit itse muuttaa lähes kaiken mitä mieleesi juolahtaa. Sinulla on käytössäsi niin valtava energialataus, ettei mikään pysty estämään sinua siirtämästä elämääsi uusille raiteille.

Annan viikkohoroskooppi ajalle 27.11.-3.12.

Kuukausihoroskooppi 11/2015

Tunnista kunkin horoskooppimerkin ominaispiirteet

X