Itsetuntemus

Ota aikaa itsellesi, se on palvelus myös läheisillesi – 4 konkreettista hyötyä

Oman ajan ottamisesta ja halusta olla yksin ei kannata tuntea huonoa omaatuntoa. Siitä hyötyvät myös läheiset. Listasimme yksin vietetyn ajan neljä positiivista vaikutusta ihmissuhteisiin.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Yksin oleminen ja siitä nauttiminen kohottavat itsetuntoa.

Oman ajan ottamisesta ja halusta olla yksin ei kannata tuntea huonoa omaatuntoa. Siitä hyötyvät myös läheiset. Listasimme yksin vietetyn ajan neljä positiivista vaikutusta ihmissuhteisiin.

Yksin oleminen ja oman ajan ottaminen on eri asia kuin yksinäisyys. Niin sinkku, parisuhteessa elävä kuin perheellinenkin ihminen kaipaa silloin tällöin omaa aikaa. Sen ottamisesta hyötyy sekä ihminen itse että läheiset hänen ympärillään.

Näin oman ajan ottaminen vaikuttaa sinuun ja ihmissuhteisiisi positiivisesti:

1. Kanssasi on hauskempaa

Sosiaalisuus vie voimia, vaikka ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan keskusteleminen olisikin mukavaa. Kun vietät aikaa yksin, saat rauhassa ladata akkujasi.

Olosi on yksin vietetyn ajan jälkeen energisempi ja tarkkaavaisempi. Jaksat kuunnella ja keskittyä sekä tehdä asioita. Kun olet rauhoittunut omissa oloissasi, olet seuraan siirtyessä energisen ja tarkkaavaisen lisäksi myös rennompi ja joustavampi. Voisi siis tiivistää, että oman ajan viettämisen jälkeen olet yksinkertaisesti hauskempaa seuraa.

2. Opit säätelemään tunteitasi

Yksin ollessa voit rauhassa tutustua itseesi ja käsitellä tunteitasi. Poltatko päreesi helposti ja räyhäät läheisillesi usein? Kun tiedostat, mikä saa sinut esimerkiksi iloiseksi, surulliseksi tai vihaiseksi, opit säätelemään kyseisiä tunteita paremmin.

Omien tunteiden analysointi voi tehdä sinusta myös empaattisemman: kun osaat tunnistaa omat tunteesi ja tunnetilasi, myös toisten ihmisten kenkiin hyppääminen saattaa tuntua helpommalta.

3. Et ripustaudu muihin

Yksin oleminen ja siitä nauttiminen kohottavat itsetuntoasi. Kun sinulla on hyvä itsetunto, et ripustaudu muihin ja ole läheisistäsi jatkuvasti riippuvainen. Hyvä itsetunto takaa myös, että pystyt tekemään itsenäisiä päätöksiä.

4. Arvostat enemmän ihmisiä ympärilläsi

Oletko huomannut, että esimerkiksi hyvien ystävien kanssa matkustellessa heidän pienet tapansa tai kenties jopa ilmeensä alkavat ärsyttää sinua aivan vietävästi, jos olette yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa? Sama voi tapahtua myös esimerkiksi kumppanin kanssa lomaillessa.

Liika on liikaa, vaikka ihmiset olisivat sinulle kuinka rakkaita tahansa. Kun vietät aikaa myös itseksesi, alat taas kaivata sinulle läheisten ihmisten seuraa ja muistaa heidän parhaat puolensa merkityksettömien pikkuvikojen sijaan.

Lähteet: Bustle, Lifehack, Psych Central, SkillsYouNeed, The Huffington Post

Lue myös:

Yksinolo ei tarkoita yksinäisyyttä – kyky olla yksin on tärkeä taito

Jatkuva yhdessäolo voi ajaa eroon – Oma aika on tärkeää parisuhteessa

Näin saat itsellesi omaa aikaa – Marja Hintikan vinkit ruuhkavuosiin

X