Vaaka ei kerro kaikkea. Liika herkuttelu voi näkyä myös rasvaprosentissa ja vyötärön ympäryksessä.

Kuinka paljon jouluna voi lihoa? Tutkimus paljastaa huojentavan faktan

Jos jouluaatosta tapaninpäivään herkuttelee jouluruoilla ja liikkuu lähinnä sohvalta jääkaapille, vaa'an lukema voi kivuta ylöspäin. Selvitimme, kuinka paljon ihmiset tutkimusten mukaan keskimäärin jouluna lihovat.

Todennäköisyys sille, että painosi nousee joululoman aikana, on suuri. Kermaisten laatikoiden, kinkun, suklaakonvehtien ja loikoilun myötä kaloreita kertyy kehoon helposti enemmän kuin se ehtii kuluttaa.

New England Journal of Medicine -tiedelehdessä tänä vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisten painonnousupiikki sijoittuu joulun ja uuden vuoden tienoille. Suurin osa ihmisistä painoi tutkimuksen mukaan joulupyhien jälkeen enemmän kuin ennen joulua.

Toisaalta, vaikka paino jouluherkuttelun takia näyttää nousevan, lisäkiloja ei välttämättä kerry kovinkaan paljon.

Joulunaikainen painonnousu oli tutkimuksen perusteella yhdysvaltalaisilla keskimäärin 0,4 prosenttia ja saksalaisilla 0,6 prosenttia. Tällä perusteella 65 kiloa painava nainen lihoisi joulun seurauksena 300–400 grammaa. Tulos tukee aiempaa tutkimusta, jonka mukaan ihmiset lihovat joululoman myötä keskimäärin 0,37 kiloa.

Rasvan määrä ja turvotus voivat lisääntyä

Toisaalta, vaikka paino ei nousisi joulun takia kovinkaan paljon, jouluherkkujen jäljiltä olo voi olla tukala ja turvonnut. Turvotus voi kasvattaa vyötärön ympärystä jopa viisi senttiä.

Vaaka ei myöskään aina kerro koko totuutta.

Nutrition & Metabolism -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan voi käydä myös niin, että vaikka paino ei nouse, kehon rasvaprosentti voi kasvaa. Tutkimukseen osallistujilla rasvan määrä kasvoi kiitospäivästä uuteen vuoteen ulottuvan juhlakauden seurauksena erityisesti vyötärön seudulla. Koska vyötärörasvan tiedetään lisäävän riskiä sairastua sydänsairauksiin ja tyypin-2-diabetekseen, sitä kannattaa välttää.

Kohtuus ja kävelylenkit kannattavat

Jouluturvotus ja rasvan lisääntyminen ovat onneksi estettävissä. Jouluruokia ja herkkuja voi syödä hyvällä omalla tunnolla, kun muistaa pitää annoskoot maltillisina eikä syö itseään liian täyteen.

Myös kevyt liikunta auttaa. Japanilaisen tutkimuksen mukaan jo kahden kilometrin reipas kävelylenkki ruokailun jälkeen vähensi rasvan varastoitumista vartaloon.

Jouluturvotus katoaa lopulta myös ajan mittaan, mikäli joulun jälkeen vain palaa takaisin terveellisiin ruokailutottumuksiin ja muistaa myös liikunnan. New England Journal of Medicine –lehdessä julkaistun tutkimuksen perusteella on yleistä, että ihmisen paino lähtee pian uuden vuoden jälkeen laskemaan takaisin kohti entisiä lukemiaan. Uuden vuoden lupaukset pitävät siis viimeistään huolta siitä, että jouluna voi herkutella liikoja murehtimatta.

Lähteet: Daily MailReal Simple, The Conversation, The Guardian, The New England Journal of MedicineWomen’s Health

Lue myös:

Stressaatko joulukiloja? Näin sallit itsellesi nautiskelun terveellisyydestä tinkimättä

Pelkäätkö lihomista? Unohda lisäkiloja tuova ruokamorkkis

Miten pysyä hoikkana myös dieetin jälkeen? Ravintoterapeutti neuvoo

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *