Terveys

Halvaantunut Vesa: ”En haikaile sitä itseäni joka olin ennen halvaantumistani”

Arkkitehti Vesa Honkonen kasvatettiin itsensä vähättelijäksi. Halvaantuminen viisikymppisenä muistutti, ettei vaatimattomuus kaunista ketään. Nyt hän on entistä rohkeampi myös rakkaussuhteissaan.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Ari Heinonen/Otavamedia

”Yli 50 vuotta olen yrittänyt taistella irti vähättelystä. Aika hurjaa, että piti halvaantua ennen kuin oppi meni perille.”

Arkkitehti Vesa Honkonen kasvatettiin itsensä vähättelijäksi. Halvaantuminen viisikymppisenä muistutti, ettei vaatimattomuus kaunista ketään. Nyt hän on entistä rohkeampi myös rakkaussuhteissaan.

Vesa Honkosen piti luennoida designista ja arkkitehtuurista, mutta hän päätti puhua rakkaudesta.

Pitkän uran tehneen arkkitehdin edellisestä luennosta Guangdongin yliopistossa Kiinassa oli aikaa. Ja tänä aikana Vesan elämä oli muuttunut. Hän oli halvaantunut ja matkusti Kiinaan pyörätuolissa henkilökohtainen avustaja matkaseuranaan. Uusi tilanne jännitti.

Siksi Vesa halusi puhua opiskelijoille siitä, minkä avulla hän itse oli päättänyt tästä lähtien elää.

– Ei pidä tavoitella mitään puolivillaista. Itsevarma ihminen voi rakastua, ja häneen ja hänen tekemisiinsä uskotaan ja rakastutaan.

– Taiteellisessa työssä ja rakkaudessa on paljon samaa: pitää onnistua luomaan tai olemaan jotain sellaista, johon on pakko suhtautua intohimoisesti.

– Jos sielu palaa ja ihminen uskoo itseensä, loimu näkyy pitkälle. Rohkeasti vain ylös ja liekki hehkumaan.

Vuoto aivoissa oli erittäin iso

Noin vuosi ennen Kiinan-matkaa eli heinäkuussa 2013 Vesa oli herännyt puolisonsa kesämökillä Mälaren-järven saaressa Ruotsissa. Eva oli jo ovella lähdössä töihin, mutta mies viipyili vielä sängyssä.

Äkkiä Vesa tajusi, että kaikki ei ole kunnossa. Kun hän kääntyi, häntä huimasi ja vasen puoli ruumiista oli täysin tunnoton. Hän yritti nousta pystyyn mutta rojahti saman tien lattialle.

Muutamassa sekunnissa ehtii ajatella paljon: Huudanko apua ja saadaanko apu ajoissa saareen? Entä jos Eva ehti jo mennä, jos hän ei kuule minua ja jään tänne yksin kitumaan? Jos jään henkiin, jäänkö invalidiksi?

Vajaa puoli tuntia myöhemmin Vesa oli jo sairaalassa, jonne hänet kuljetettiin puolison tilaamalla ambulanssihelikopterilla.

Sattumalta Tukholman Karoliinisen instituutin sairaalassa oli paikalla huippukirurgiryhmä, ja leikkaus aloitettiin heti.

Vesa sai kuulla myöhemmin, että vuoto aivoissa oli erittäin iso. Mahdollisuus selvitä hengissä oli noin kymmenen prosenttia.

Harrastuksista piti luopua

Nyt Vesa istuu pyörätuolissa ja on tullut ilman avustajaa helsinkiläiseen rantaravintolaan. Toipuminen on edistynyt hyvin, ja Vesan tavoitteena on oppia kävelemään omin avuin. Se on nyt hänen elämänsä isoin projekti.

Aivoverenvuodon seurauksena kehon vasen puoli halvaantui, mutta puheeseen ja ajatteluun tapahtuma ei vaikuttanut.

– Olen tyytyväinen, että säilyin hengissä ja pystyn jatkamaan töitä sopeuttamalla työtapaani. Tarvitsen avustajaa, koska vasen käsi ei oikein vielä toimi. Kävely onnistuu muutaman askelen verran.

Sairaalaviikoista Ruotsissa Vesa muistaa vain vähän. Hänen kolme aikuista lastansa ja ex-vaimo Carita kävivät katsomassa häntä, ja pari kuukautta myöhemmin hänet siirrettiin Töölön ja Jorvin kautta kuntoutukseen Puolarmetsän sairaalaan.

Toipumisaikaan liittyi vaikeitakin hetkiä.

– Monta tuskaa tuli käytyä läpi ja monta itkua piti itkeä.

Yksi vaikeimmista asioista on ollut rakkaasta harrastuksesta luopuminen.

– Olen soittanut nuoresta asti kitaraa. Sairaalassa näin unta siitä, että soitan yhä. Herättyäni huomasin, että halvaantunut käsi liikkui vähän, jotain muistoja siinä eli. Myös musiikkia kuunnellessani, varsinkin kitarasoolon aikana, tunnen kädessäni pientä liikettä.

Etenkin toipumisen alussa Vesa tarvitsi paljon apua arkisten asioiden tekemiseen. Elämä oli luopumista ja nöyrää opettelemista.

– Jopa asioiden hahmottaminen oli aluksi vaikeaa. Näin esimerkiksi edessäni ruoka-annoksen, mutta söin vammani takia aluksi lautaselta vain toisen puolen tyhjäksi.

Vesa ei kuitenkaan halunnut, että hänen läheisensä olisivat auttaneet häntä liikaa. Ajatus omaishoitajasta kauhistuttaa häntä. Pahinta olisi rakastettu hoitajana.

– Mielestäni rakkaussuhde ei voi olla hoitosuhde. On parempi, että hoitaja on ulkopuolinen. Eihän tässä mistään saattohoidosta ole kyse, korkeintaan saattohoidosta elämään, hän sanoo.

Vesa uskoo, että suhteesta katoaa kipinä, jos toinen on toisen hoitaja. Hän on saanut yhteiskunnalta avustusta henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen.

– Minulla on apuna oikein hyvä ja ihana ihminen, kiinalainen Dan Mei, hän sanoo.

”Pyörätuoli ei näytä haittaavan naisen etsimistä”

Rakkaussuhde ruotsalaiseen Evaan päättyi vuosi sitten.

– Ihastuin toiseen, Vesa kertoo hieman vaivautuneena.

– Tapahtui uskomaton rakkautta ensisilmäyksellä -juttu, jolle en voinut mitään. Istuin kahvilassa, enkä saanut silmiäni irti eräästä kauniista naisesta. Tunnistin, että olin nähnyt hänet unessa aiemmin, ja minun oli pakko rullata pyörätuolini hänen pöytäänsä ja mennä juttelemaan. Sain heti vastakaikua, ja niinpä minun ei auttanut muu kuin tunnustaa Evalle, että näin on käynyt.

Vesa sanoo, että suhteen päättymiseen vaikutti myös se, että he asuivat eri maissa ja yhteinen aika jäi vähiin. Myös Vesan halvaantuminen aiheutti haasteita.

– Eva on esimerkiksi innokas purjehtija ja hiihtäjä, joten niitä asioita emme voineet enää tehdä yhdessä.

Äkillinen ihastus johti uuteen suhteeseen, joka kuitenkin hiipui puolen vuoden jälkeen. Tosin mies ei ole ollut yksin senkään jälkeen.

– Olen parantumaton romantikko. Etsin sitä oikeaa ja unelmoin syvällisestä ihmissuhteesta, kuten moni muukin eronnut keski-ikäinen. Pyörätuoli ei näytä mitenkään haittaavan tätä etsimistä, pikemminkin päinvastoin. Kukaan ei ole hyljeksinyt minua tai jättänyt minua, koska olen halvaantunut, hän sanoo.

”Istun pää pystyssä enkä kerjää sääliä”

Säilytä ylpeytesi. Älä alista itseäsi. Näitä asioita Vesa kertoo opetelleensa.

– Lapsuudenkodissani korostettiin vaatimattomuuden hyvettä, meillä ei saanut luulla olevansa jotakin. Yli 50 vuotta olen yrittänyt taistella irti vähättelystä. Aika hurjaa, että piti halvaantua ennen kuin oppi meni perille. Vaatimattomuus ei kaunista ketään, tässä iässä se korkeintaan vaaristaa, hän sanoo.

Hän arvostaa itseään ja elämää nykyisin enemmän kuin ennen sairastumistaan.

– Minusta on tullut rohkeampi ja levollisempi. Sieluni on löytänyt rauhan. Kuoleman portilla tajusin, että tärkeät asiat voivat kadota hyvinkin nopeasti. En ollut ennenkään pelkuri, mutta nyt tartun esimerkiksi ihmissuhteissa tilaisuuksiin vielä herkemmin.

– Istun pää pystyssä pyörätuolissa enkä kerjää sääliä. Ammattitaitoni ei ole kadonnut mihinkään, eikä minun tarvitse tehdä itsestäni numeroa ihmisenä. Riitän sellaisena kuin olen.

Vesa sanoo ymmärtävänsä, että asiat tapahtuvat joka tapauksessa, vääjäämättömästi, niitä ei voi ohjailla. Sattumia ei ole.

– Olen oppinut, että kannattaa vain hengittää ja antaa asioiden tapahtua. Ei pidä etsiä syitä eikä syyllisiä tai miettiä, miksi tämä tapahtui juuri minulle. Totta kai kaipaan entistä liikkuvuuttani, mutta muuten en haikaile sitä itseäni joka olin ennen halvaantumista.

Pimeyttä pelätään turhaan

Halvaantumisen jälkeen Vesa on karsinut pois kaikkea tarpeetonta elämästään. Ennen hän esimerkiksi asui isossa talossa yksin.

– Huomasin että käytin 400 neliöstäni vain alle neljäsosaa. 70 neliön kerrostalokolmio on sopiva minulle. Siihen mahtuu kaikki, mitä tarvitsen.

Vesa päätti myös tehdä väitöskirjan, jota hän oli suunnitellut jo vuosikausia.

– Tuijotin marraskuista näkymää sairaalan ikkunasta ja tajusin, että nyt on aikaa. Ja mikäpä olisi parempi aihe kuin pimeys. Olin pohtinut paljon valoa, joten pimeys tuntui luontevalta jatkoteemalta. Valo symboloi yleensä kirkkautta, iloa ja toivoa, pimeys jotain pahaa ja pelottavaa.

Vesa sanoo, että pimeyttä kuitenkin pelätään turhaan.

– Pimeys on mustamaalattu, koska se on usein uhka vallanpitäjille, sitä ei voi valvoa. Mielestäni pimeys kuitenkin vahvistaa valoa.

Vesa on joutunut myös järjestelemään työtään uudelleen. Hänet on luokiteltu määräaikaisesti osittain työkyvyttömäksi, ja hän käyttää ulkopuolista apua esimerkiksi arkkitehdille välttämättömien tietokonekuvien tekoon.

– Olen säilyttänyt itselläni parhaimman osan eli luovan hulluuden työvaiheet: ideoinnin ja luonnoksien tekemiset. On ollut oikeastaan helpotus ulkoistaa kaikki stressiä aiheuttava osuus.

Vesa kertoo vihaavansa sanontaa: ”Aika on rahaa.”

– Mielestäni aika on aikaa ja raha on rahaa. Tehokkuus-ajattelu tuhoaa luovuuden. Nykyisin teen työtäni entistä enemmän rakkaudella ja taiteellisella luovuudella.

Vesalla on projekteja Kiinassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Suomessa. Myös 1990-luvulla syntynyt yhteys Kiasman suunnitelleeseen Steven Holliin on säilynyt, ja miehet käynnistelevät yhteistä projektia.

Vesa on myös voinut hyödyntää tekeillä olevan, pimeyttä käsittelevän väitöskirjan ajatuksia töissään. Hän suunnitteli kirkon, jonka kaikki sisämateriaalit ovat tummia. Tämä luterilainen Varjojen kirkko valmistui viime vuonna Chengduun Kiinaan.

– Useimmat moderneista kirkoista ovat valkoisia, ja niissä käytetään runsaasti valoa. Mutta itse asiassa on rauhoittavaa hiljentyä hämärässä. Pimeys auttaa löytämään syvällisen, sisäisen valon. Sekä valo että pimeys ovat yhtä tärkeitä, hän sanoo.

Lue lisää:

Tiinan lapsen isä asuu kadulla: Poika osaa kertoa, että isiä ei voi tavata, koska isi juo alkoholia

Krooninen kipusairaus on kohtuuton kumppani: ”Pelottavinta on, etten voi hallita kipua”

Terveyshoroskooppi – Näin ehkäiset tähtimerkillesi tyypillisiä sairauksia

X