Terveys

Näin saat unirytmin kuntoon loman jälkeen – 5 vinkkiä hyvään uneen

Valvoitko lomalla myöhään ja nukuit pitkään? Mitä kannattaa tehdä, jotta arkirytmiin on helpompaa palata? Kysyimme asiaa unilääkäri Henri Tuomilehdolta.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Uneen pätevät tietyt lainalaisuudet, kuten se, että säännöllisestä elämänrytmistä kannattaa pitää kiinni.

Valvoitko lomalla myöhään ja nukuit pitkään? Mitä kannattaa tehdä, jotta arkirytmiin on helpompaa palata? Kysyimme asiaa unilääkäri Henri Tuomilehdolta.

Lomalla pitää saada levätä ja rentoutua, mutta jos tulee nukkuneeksi aivan miten sattuu, paluu arkirytmiin voi olla vaikea. Illalla ei väsytä ja aikaiset aamuherätykset tuottavat tuskaa. Pian jatkuva väsymys alkaa jo painaa päälle.

– Voi käydä jopa niin, että parin työviikon jälkeen loman hyödyt on jo syöty pois, kertoo unitutkija ja -lääkäri Henri Tuomilehto.

Tuomilehto antaa viisi vinkkiä, joiden avulla uni tulee illalla helpommin ja arki sujuu virkeämmällä ja rennommalla mielellä.

1. Rauhoita ilta ja tee siitä rento

Hyvä nukkuminen alkaa mukavasta illasta.

– Olo on paljon rennompi, kun ilta on mukava. Tällöin myös todennäköisyys hyvään nukkumiseen kasvaa, Tuomilehto sanoo.

Jos iltaisin ei väsytä, tee tarvittaessa muutoksia oman elämäsi organisointiin. Aloita esimerkiksi iltarutiinit pikkuisen aikaisemmin. Älä myöskään jätä kotitöiden tekemistä viime tippaan.

– Monilla on tapana töiden jälkeen hengähtää sohvalla loikoillen. Sitten kello lyö jo kahdeksan ja kaikki kotihommat ovat kesken. Kun hommia aletaan tehdä näin myöhään, keho käy vielä yhdeksän ja kymmenen aikaan kierroksilla, mistä voi sitten seurata univaikeuksia.

2. Pidä kiinni rutiineista, mutta älä suorita unta

Samanlaisina toistuvat iltarutiinit helpottavat unensaantia ja pitävät unirytmin kunnossa.

– Rutiinit voivat olla monenlaisia. Olemme kaikki erilaisia ja meillä on omat juttumme. Iltarutiinien ei tarvitse olla tylsiä, vaikeita tai epämiellyttäviä. Ei ole kyse spartalaisesta askeettisuudesta tai siitä, että jotain tehdään väkisin.

Unta ei nimittäin kannata lähteä suorittamaan.

– Jos unensaanti aiheuttaa paineita, mahdollisuus uniongelmien kertymiseen kasvaa.

3. Muista terveelliset elämäntavat

Uneen pätevät tietyt lainalaisuudet.

– Nukkuminen ei ole mitään henkimaailman hommaa. Terveelliset elämäntavat, säännöllinen ruokailu ja liikkuminen vaikuttavat unen laatuun sekä siihen, että myös väsymys tulee aikaisemmin.

4. Mene nukkumaan, kun väsyttää

Jos ei malta mennä nukkumaan silloin kun väsyttää, aamulla on vaikea herätä. Tuomilehdon mukaan suuri osa huonoon nukkumiseen liittyvistä asioista onkin kiinni ihmisen omista valinnoista.

– Kysymys on siitä, mikä itselle on tärkeää. Täytyykö joku elokuva välttämättä katsoa illalla loppuun, vai voisiko sen laittaa pauselle ja jatkaa katsomista seuraavana päivänä?

5. Tuo asioita lomalta arkeen

Arkeen paluun ei tarvitse tarkoittaa sitä, että virkeä olo ja rento mieli väistyvät kiireen ja väsymyksen tieltä. Päinvastoin.

– Mieti, mitä voisit tehdä arjessa samalla tavalla kuin lomalla, jotta sinulla olisi iltaisin mukava fiilis, Tuomilehto kehottaa.

Jokainen voisi hänen mukaansa tuoda 1–2 asiaa mukanaan lomalta arkeen.

Kuuluiko lomalla iltarutiineihisi esimerkiksi kirjan lukeminen parvekkeella tai kävitkö mielelläsi iltauinnilla lähirannalla? Jatka kivojen juttujen tekemistä, vaikket olisi enää lomalla. Asioiden ei tarvitse olla edes kovin isoja, vaan tärkeintä on, että niistä tulee itselle hyvä mieli. Jos tapanasi oli lomalla valmistaa iltapalaksi herkullinen marja-smoothie, miksi lopettaisit sen loman päätyttyä?

+ Yritä jatkossa säilyttää sama rytmi sekä lomalla että arkena

Jotta uniongelmilta vältytään, Tuomilehdon mukaan samanlainen päivä- ja unirytmi on parasta säilyttää niin arkena, viikonloppuna kuin lomallakin.

– Loma tarkoittaa itselleni sitä, etten tee työasioita, mutta elämänrytmini on muuten samanlainen. Menen siis lomalla samaan aikaan nukkumaan kuin arkena.

Kun perusrytmi on kunnossa, välillä on varaa toisaalta myös hieman löysätä.

– Kun jalkapallon EM-kisojen aikaan halusin nähdä tietyt pelit, tiedostin, että uni jää silloin vähäisemmäksi. Aamulla saatoin olla väsynyt, mutta kun hyväksyin sen, päivä meni ihan hyvin.

Tärkeintä Tuomilehdon mukaan on lopulta se, että tavallisessa arjessa saisi levättyä riittävästi.

– Ihmiset menevät takapuoli edellä puuhun. Viikonloppuna ja lomalla paikkaillaan arjen touhuja, kun sen pitäisi mennä toisin päin. Kun arkena saa levättyä, voi viikonloppuna tai lomalla sitten joskus valvoa, jos on juhlia tai iltamenoja. Yhden yön valvominen ei pilaa koko unirytmiä, kun perusasiat ovat kunnossa.

Lue myös:

7 yllättävää vinkkiä unettomuuteen – Nämä keinot auttavat sinua nukahtamaan

Ongelmana aikaiset aamut? 10 vinkkiä, joiden avulla herääminen on helpompaa

Valvottavatko valoisat yöt? Näin nukahdat helpommin

Unettomuudesta kärsivä toimittaja Leeni Peltonen väsyi valvomaan

X