Ihmissuhteet

Eristyksissä ei tarvitse olla yksin – näin vietät ystävien kanssa laatuaikaa etänä

Onnellista kyllä, yksin oleminen sekä yksinäisyys ovat kaksi aivan eri asiaa. Listasimme viisi tapaa, joiden avulla voit ympäröidä itsesi ystävillä myös silloin, kun heitä ei voi nähdä.

Teksti:
Paula Koski
Kuvat:
Istock

Yksin, mutta yhdessä ystävien kanssa.

Onnellista kyllä, yksin oleminen sekä yksinäisyys ovat kaksi aivan eri asiaa. Listasimme viisi tapaa, joiden avulla voit ympäröidä itsesi ystävillä myös silloin, kun heitä ei voi nähdä.

Kuinka viettää aikaa ystävien kanssa etänä? Moni miettii tätä nyt, kun paras tapa koronaviruspandemialta suojautumiseen on käsienpesun lisäksi sosiaalinen eristäytyminen – siis kaiken fyysisen kontaktin välttely. Kodin seinien suojaan jopa viikoiksi vetäytyminen voi olla monelle erittäin haastava tilanne, sillä ihminen on laumaeläin, joka sekä haluaa että tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä.

Lue myös: Asutko yksin? Asiantuntija kertoo, miten selviät koronaviruksesta johtuvan sosiaalisen eristäytymisen keskellä

Fyysinen etäisyys ei ole este yhdessäololle, vaan ystävien kanssa voi onneksi viettää aikaa myös etänä. Vaikka salitreffit, ravintolaillalliset, kulttuuririennot sekä muut kokoontumiset ovatkin toistaiseksi pannassa, nykyteknologia tarjoaa valtavasti keinoja yksinäisyyden torjumiseen. Lue alta viisi kekseliästä tapaa pitää hauskaa etänä niin vanhojen kuin uusienkin ystävien kanssa.

Järjestä etäkotibileet

Miltä kuulostaisivat kotibileet modernilla twistillä? Sellaiset onnistuvat Facebookin Watch Party -ominaisuuden avulla: luo biletapahtuma seinällesi tai perusta ryhmä, jonka jäsenet saavat osallistua bileisiin.

Ystävien kanssa etänä voi Watch Partyssa katsoa sekä kommentoida erilaisia Facebookiin ladattuja videoita, joka pyörivät jokaisen ruudulla tismalleen samaan aikaan. Parhaat bileet saat esimerkiksi jakamalla keikkatallenteita tai musiikkivideoita, avaamalla pullon kuohuvaa sekä juttelemalla muiden kanssa ruudun sivussa olevassa chat-ikkunassa. Katso ohjeet Watch Partyyn tästä.

Omaksi iloksi voi tehdä vaikka kulhollisen maustepoppareita, katso ohje tästä!

Treffaa treenin tai kokkailun parissa

 Yhteisistä harrastuksista ei tarvitse tinkiä korona-aikanakaan. Vaikka salille tai yhteiseen keittiön ei ystävien kanssa nyt pääsekään, Skype sekä muut videochat-palvelut mahdollistavat yhteiset kokkaus- tai treenihetket.

Videon sekä äänen välityksellä voitte valmistaa samaa ruokaa eri osoitteissa, päivitellä monimutkaista reseptiä tai hikoilla yhdessä kotitreenin parissa. Kotikuntoilu on hauskempaa, kun linjan toisesta päästä löytyy tsemppaava treenikaveri.

Tässä treenivinkkejä kotijumppaan: Kotitreeni x 7 – joka päivälle omansa! Näihin treeneihin et tarvitse välineitä

Pitäkää yhteinen leffailta

Myös leffailta on mahdollista pitää ystävien kanssa etänä. Suoratoistopalvelu Netflix tarjoaa Chrome-selainta käyttäville jäsenilleen Netflix Party -sovelluksen, jossa ystävät voivat katsoa samaan aikaan sarjoja tai elokuvia.

Ja mitä leffailta olisi ilman livekommentointia? Se onnistuu ruudun sivuun aukeavassa chat-huoneessa, jossa keskustelua voi käydä tekstin sekä gifien avulla. Myös tämän leffaillan suurin haaste on se vanha tuttu – mitä elokuvaa tänään katsottaisiin?

Tee hauska testi ja löydä oma tosi-tv-persoonasi: Mikä tosi-tv-sarja olet? Tee testi ja selvitä!

Hengailkaa ystävien kanssa etänä

Mikä olisi parempi syy kerätä vaikka vanha kaveriporukka kasaan? Etähengaus onnistuu suuremmallakin seurueella ilmaisen Google Hangouts -palvelun avulla, ja videopuheluun voi osallistua kerralla jopa kymmenen kaverusta. Keskustelua voi elävöittää entisestään livekommentoinnilla, ja viestit pompahtavat ruudun reunaan.

Liity Karanteeniklubiin

Jo olemassa olevien ystävien lisäksi karanteeni voi tarjota mahdollisuuden myös uusiin ihmisiin tutustumiseen. Se voi tapahtua esimerkiksi kekseliäitä suomalaisia yhteen kokoavassa Karanteeniklubi-ryhmässä, jonka jäsenet jakavat erilaisia ajanviettokeinoja.

Ryhmän kautta voi löytää tiensä vaikkapa alushousujen etäompelukurssille, lasten satuhetkeen, cha-cha-cha-tunnille sekä äänimaljarentoutukseen. Kun samoista asioista kiinnostuneet ihmiset kokoontuvat yhteen, on mahdollista, että löytää myös uuden ystävän.

Lue myös: Susanna Laineen mukaan ystävyydessä pätee sama kuin parisuhteessa – joidenkin kanssa vain synkkaa: ”Oikeat ystävät pystyvät iloitsemaan toistensa menestyksestä”

X