Julkkikset

Jussi Chydenius kertoo Rajattoman käyneen terapiassa: ”Meillä on ollut paljon vaikeita tilanteita, jotka henkilöityivät minuun”

Avioero ja Rajaton-lauluyhtyeen ongelmat havahduttivat muusikko Jussi Chydeniuksen, 46, arvostamaan puhumista ja toisten kuuntelemista. – Olen opetellut palautteen antamista ja vastaanottamista niin työssä kuin perheessäkin.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Sampo Korhonen

Avioero ja Rajaton-lauluyhtyeen ongelmat havahduttivat muusikko Jussi Chydeniuksen, 46, arvostamaan puhumista ja toisten kuuntelemista. – Olen opetellut palautteen antamista ja vastaanottamista niin työssä kuin perheessäkin.

Jussi Chydeniuksella on uutisia. On marraskuu, ja Rajaton on kiertueella Japanissa. Jussi sen sijaan mittailee näkymiä Helsingin keskustassa. Olo on hiukan haikea, mutta Jussi lohduttautuu sillä, että hän tavallaan harjoittelee tulevaa varten. Japanissa hänen paikallaan bassoa laulaa nimittäin mies, joka sijaistaa häntä piakkoin puoli vuotta.

– Minulla on puolivuotias vauva ja asunnonhankinta siihen päälle. Ajatus siitä, että puolisoni olisi nyt yksin vauvan kanssa ja minä jossain kaukana, ei tuntunut hyvältä, hän sanoo.

Ensi huhtikuussa Jussin puoliso Pauliina Saares palaa viestintätoimistoon töihin ja Jussi jää vanhempainvapaalle.

– Olen kiertänyt keikoilla niin paljon, etten jää mistään pahasti paitsi. Uskon sukupuolten tasa-arvoon, ja päivittäinen arki vauvan kanssa vahvistaa varmasti suhdetta lapseen.

”Nyt ymmärrän puhumisen tärkeyden”

”Uusperheeseeni kuuluvat puolisoni, minä ja vauva sekä puolet ajasta puolison kuusivuotias poika ja oma keskimmäinen poikani. Vanhin poikani asuu jo omillaan. Ensimmäiseen liittoon mennessäni olin nuori mutta tämän suhteen alkaessa olin kokeneempi. Suhtaudun yhdessäoloon aikuisemmin ja analyyttisemmin. Osaan entistä paremmin sanoa asiat suoraan ja maltan myös kuunnella toista osapuolta. Nyt ymmärrän puhumisen tärkeyden ja erityisesti sen, kuinka helppoa on ymmärtää toinen väärin. Yritän muistaa kysyä, mitä tarkoitit, tarkoititko kenties tätä. En jää arvailemaan sanojen takana olevia merkityksiä ja suurentele niitä mielessäni.

Isoin oppi erosta on ollut se, että toista ihmistä ei koskaan pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Pitää arvostaa ja huomata toinen koko ajan. Pitää muistaa sanoa, että tarvitsee ja rakastaa. Oikeastaan sama pätee kaikessa muussakin. Mikään elämässä ei ole itsestäänselvyys.

Tarvitsen elämääni kumppanin, johon voi aina luottaa ja nojata silloin, kun tarvitsen tukea. Tämän lisäksi arvostan puolisossani hänen viisauttaan ja empatiakykyään. On ihanaa, että vierellä on joku, jota rakastaa.”

”Olemme käyneet yhdessä terapiassakin”

”Olin laulanut kuorossa harrastusmielessä ja opiskelin ammattikorkeakoulussa liiketaloutta. Ehkä opinnoistani johtuen ajattelin Rajaton-joukkoakin yrityksenä, korostin menestystä ja tuloksen tekemistä. Nyt tajuan, että asetin bändin menestymisen ihmissuhdetason edelle. Se oli minun missioni, enkä ajatellut kylliksi muita. Rajaton löi läpi ja yhtye menestyi, mutta meillä on ollut paljon vaikeita tilanteita, jotka henkilöityivät minuun, koska olen ollut tavallaan bändin vetäjä ja ehkä liian ehdoton mielipiteissäni.

Olen kuitenkin ylpeä siitä, että Rajaton on pysynyt yhdessä 22 vuotta ja olemme osanneet selvittää ongelmamme. Mielestäni on vahvuutta uskaltaa hakea apua. Olemme käyneet yhdessä terapiassakin, ja ainakin minä olen nyt aika paljon viisaampi ja herkempi kuuntelemaan muita.

Myös uusi periodiajattelu on auttanut meitä. Suunnittelemme nykyisin työt niin, että ihmisille jää aikaa muuhunkin kuin Rajattomaan. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen on ollut vaikeaa, mutta olen opetellut sitä kaikissa ryhmissä, niin työssä kuin perheessäkin.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Sanna Wirtavuori. Jutussa Jussi Chydenius kertoo muun muassa avioerostaan, josta toipuminessa kesti viisi vuotta.  Lue koko juttu Annasta 49/2019 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X