Julkkikset

Kolmannella kierroksella oleva Kirsi Piha: ”Minulla on ollut onnea rakkaudessa”

Miesystävä Marco, tytär Siiri, äiti, veljet ja tietenkin myös exät. Vaikka Kirsi Pihan elämässä on ollut paljon rakkautta, ei rakastuminen keski-ikäisenä ole silti helpompaa kuin nuorena. ”Ihminen tekee samoja virheitä.”

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Kristiina Kurronen

– Pyrin ihan tietoisesti siihen, että en välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat, Kirsi Piha sanoo.

Miesystävä Marco, tytär Siiri, äiti, veljet ja tietenkin myös exät. Vaikka Kirsi Pihan elämässä on ollut paljon rakkautta, ei rakastuminen keski-ikäisenä ole silti helpompaa kuin nuorena. "Ihminen tekee samoja virheitä."

Tyttäreni Siiri muutti viime keväänä lakkiaisten jälkeen pois kotoa. Se oli aika iso muutos ja tuntui lopulliselta: yhteinen elämä saman katon alla on nyt ohi. Enää hän ei tulekaan iltaisin kotiin, enkä näe häntä ilman, että olen sopinut treffit.

Viitisen vuotta sitten sanoin leikilläni eräälle ystävälleni, jolla on vanhempia lapsia, että en halua Siirin koskaan muuttavan pois. Pelkkä ajatuskin tuntui kauhealta. Hän sanoi, että odota vaan. Tulet vielä huomaamaan, ettei aikuisen lapsen kanssa asuminen ole sitä, mitä ehkä nyt kuvittelet.

Se on niin totta. Vaikka kaikki oli ja on meidän suhteessamme hyvin – olemme tosi läheisiä – niin pienet asiat alkoivat kiristää hemmetisti. Tyyppi on 19-vuotias aikuinen, eikä häntä voi enää käskeä. Uhkaamisenkin momentti on mennyt. Aikuisella lapsella on oma elämänrytminsä ja siisteyskäsityksensä, joihin ei kerta kaikkiaan pysty enää puuttumaan.

Nyt kun näemme toisiamme, meillä on hauskempaa kuin silloin, kun asuimme yhdessä. Sitä on enemmän läsnä kuin arjessa, jossa vain huikkaa, että voitko viedä roskat. Ja jos ajattelen asiaa Siirin kannalta, niin tuossa iässä äiti alkaa tuntua oman elämän sivuhuomautukselta. Muistan hyvin, että saman ikäisenä piti omaa äitiään aika pienenä tekijänä omassa elämässään. Sitten jos saa lapsen, välit lähenevät taas. Noviisina tajuaa, että kas, äiti onkin se henkilö, joka voi auttaa.

Ehkä elämä avioeroäitinä on koulinut minua jo tähän tilanteeseen. Muistan, miten rankkaa oli aluksi joutua olemaan kaksi viikkoa erossa omasta lapsestaan.

Olen aina ollut tyytyväinen siihen, että minulla on yksi lapsi. Tai no, viisikymppisenä, kun oli selvää, etten enää voi itse saada lasta ja adoptioikkunakin meni kiinni, harmittelin asiaa hetken. Ja kun Siiri muutti pois kotoa, mielessä käväisi lyhyesti, että voi kun kotona olisi vielä toinen, nuorempi lapsi. Mutta nuo ajatukset ovat olleet vain välähdyksiä.

Kun Siiri lähti pois kotoa, puolisoni Marco muutti luokseni virallisesti. Käytännössä hän on asunut meillä koko ajan, olemmehan olleet naimisissakin kohta neljä vuotta, mutta nyt hän toi myös tavaransa. Onhan se helpompaa, kun hänen ei tarvitse koko ajan ravata kotonaan hakemassa kravattia tai jotakin muuta puuttuvaa asiaa.

Kaikki Marcon tavarat eivät mahtuneet asuntooni. Meillä on esimerkiksi ihan kamalasti kirjoja, yhteensä noin 6000. Marcon kirjat ovat toistaiseksi varastossa.

Arkemme ei ole sanottavasti muuttunut. Tai no, ehkä Marco siivoaa vähän enemmän, onhan hänellä siihen nyt velvollisuus, ainakin minun mielestäni.

Pidän siitä, että kotona on siistiä. Keittiö pitää siivota illalla, jotta sinne on kiva mennä aamulla. Ja sängyn petaan aina, vaikka olisi kuinka kiire. Haluan, että koti on siisti, kun tulen sinne väsyneenä työpäivän jälkeen.

Jokin aika sitten Marco oli työmatkalla. Se oli ihanaa! Meillä on hyvä parisuhde, ja on kiva asua yhdessä, mutta nautin todella paljon myös siitä, että saan olla yksin.”

– Jos minun pitäisi valita, kumpi olen enemmän, rohkea vai varovainen, valitsisin rohkean. Mutta minulle rohkeus tarkoittaa uteliaisuutta, Kirsi Piha sanoo.
– Jos minun pitäisi valita, kumpi olen enemmän, rohkea vai varovainen, valitsisin rohkean. Mutta minulle rohkeus tarkoittaa uteliaisuutta, Kirsi Piha sanoo.

”Minulle rohkeus tarkoittaa uteliaisuutta”

”En ole varovainen, mutta olen huolehtija. Jos tiedän Siirin olevan jossakin ulkona illalla, pyydän häntä lähettämään viestin, jotta tiedän hänen päässeen turvallisesti kotiin. Tiedän, että se on ärsyttävää, mutta en sentään ole vielä mennyt soittamaan ovikelloa.

Huolehtiminen on ominaispiirteeni, josta on vaikea päästä eroon. Olen kuitenkin yrittänyt erottaa oman tunnetilani ja sen, mitä toinen tekee. Olen pyrkinyt aina antamaan Siirille mahdollisimman paljon vapautta. Hän on saanut mennä uteliaisuutensa ohjaamana ja tehdä asioita, kun on kokenut olevansa niihin valmis.

Jos minun pitäisi valita, kumpi olen enemmän, rohkea vai varovainen, valitsisin rohkean. Mutta minulle rohkeus tarkoittaa uteliaisuutta. Kun on tarpeeksi utelias, varovaisuus unohtuu, koska haluaa vain kokeilla ja tehdä. Jälkikäteen voi sitten päivitellä, että olinpa rohkea.

Ehkä rohkeus on myös sitä, että uskaltaa pyytää ja kysyä. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotisohvaltasi. Siksi on hyvä oppia sietämään sitä, että voi saada vastaukseksi ”ei”. Olen todella hyvä sietämään eitä, koska olen saanut kuulla sen niin monta kertaa. Totta kai tuntuu välillä mitättömältä, jos joku ei vaikka vastaa sähköpostiin. Uskon kuitenkin, että torjutuksi tulemisen tunneta kestää sitä paremmin, mitä enemmän sitä joutuu kokemaan.

Pyrin ihan tietoisesti siihen, että en välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Jos liikaa peilaa itseään muihin, menee sekaisin.

Minua ei ole haitannut, jos olen riidellyt jonkun kanssa joskus julkisesti. En ole välittänyt siitä, jos ihmiset näkevät. Uskon, että vuodet politiikassa opettivat minua olemaan kamalasti pohtimatta, mitä muut ajattelevat minusta henkilönä.”

”Jos olisi tilanne, että pitäisi erota, en epäröisi”

”Minulla on ollut onnea rakkaudessa. Olen saanut sitä paljon. On Marco, Siiri, äiti, veljet ja tietenkin myös exät.

Rakastuminen keski-iässä on aika samanlaista kuin nuorena. Ei se ainakaan helpompaa ole, ihminen tekee samoja virheitä.

Ai nousevatko paineet onnistua parisuhteessa, jos on eronnut? No ehkä, jos on kolmannella kierroksella kuten minä! Mutta jos olisi tilanne, että pitäisi erota, en epäröisi.

Kiihdyn nopeasti, sellainen on temperamenttini. Kerran Marco töistä tullessaan kuuli minun ja Siirin huutamisen rappukäytävään asti. Läheisissä ihmissuhteissa on aina turbulenssia. Kun Siiri oli teini-iässä, tappelimme paljon. On kuitenkin tärkeää, että osaa sanoa läheiselleen, että suuttuminen johtuu juuri rakkaudesta.

Tyttären ja äidin suhde on tosi intensiivinen, ja siksi siihen liittyy myös inhoa. Niin kuin se hetki, kun tajuaa näyttävänsä ihan äidiltään ja puhuvansa ja elehtivänsä ihan samalla tavalla. Ällöttävää! Tämä tosin taitaa olla yksisuuntainen tunne, koska minusta on aivan ihanaa huomata, että Siiri puhuu ja elehtii samalla tavalla kuin minä.

Temperamentistani on ollut hyötyä työelämässä. Ajattelen, että hyökkäys on paras puolustus. Kun tulee vastoinkäymisiä, en jää voivottelemaan vaan rupean ratkomaan ongelmia entistä määrätietoisemmin.

Siirille olen halunnut opettaa, että elämässä on pidettävä puoliaan, se on tärkeä taito. Muuten joutuu tilanteisiin, joissa ei halua olla.”

”Sijoitan aikaan”

”Joitakin vuosia sitten saimme yrityksessäni paljon uusia asiakkaita, ja tein niin hirveästi töitä, että ajattelin kuolevani siihen. Samaan aikaan eräs tuttuni ahkeroi yhtä paljon ja oli mennä konkurssiin. Tajusin silloin, ettei menestyminen vaadi vain kovaa työtä vaan ihan mielettömästi onnea.

Minulla on käynyt tuuri siinä, miten hyviä ihmisiä olen saanut työkavereikseni. Ilman Taru Tujusta Ellun Kanat ei olisi sitä, mitä se on tänä päivänä. Taru on taisteluparini, ja suoraselkäisin ja oikeudenmukaisin ihminen, jonka tunnen.

Ai miten vaurastuminen on vaikuttanut minuun? Ehkä niin, ettei minun tarvitse tehdä kaikessa kompromisseja. Voin asua sellaisessa asunnossa kuin haluan, ostaa kirjan jos huvittaa ja matkustaa. Vien joka vuosi ulkomaille äitini, Marcon ja Siirin. Lisäksi matkustan paljon Siirin kanssa kahdestaan, koska saan sillä tavalla kaapattua hänet itselleni. Matkustin itse ensimmäisen kerran ulkomaille, Rodokselle, 12-vuotiaana. Tuntuu ihanalta, että voin tarjota ulkomaanmatkoja tyttärelleni.

Matkustan myös yksin. Olen alkanut viettää aikaa Pariisissa ja joskus ehkä vuokraan sieltä asunnon. Nykyisin osaan kulkea siellä jo aika hyvin ilman karttaa.

En ole kovin kiinnostunut sijoittamisesta. Minulle nauretaan, että olen se tyyppi, joka säästää patjan alle ja jakaa sieltä pennosiaan.

Tiedän, miten tärkeää on, että ihmiset sijoittavat, koska sillä tavalla yritykset pystyvät toimimaan. Toisaalta vieroksun sellaista sijoittamisen ideologiaa,jossa pyritään vain maksimoimaan voittoja. Se on puhdasta materialismia, joka ei ota huomioon sijoittamisen vastuuta ja sitä, että sijoittamalla voi myös vaikuttaa.

Jos johonkin sijoitan, niin aikaan. Se on rajallista, ja haluan käyttää sen hyvin. Luen mieluummin kirjoja kuin seuraan osakekursseja.

Lukeminen on rakkain harrastukseni. Se on helpoin – ja kustannustehokkain – tapa tyydyttää uteliaisuutta. Luen sekä faktaa että fiktiota.

Kaunokirjallisuutta lukemalla oppii ymmärtämään ihmistä, koska se on ainoa tapa päästä jonkun toisen pään sisälle. Jopa läheisimmissä ihmissuhteissamme suodatamme ajatuksiamme. Kirjailijan tehtävä on tuoda salaisetkin ajatukset julki.

Kaunokirjallisuudesta keskusteleminen voi myös olla tapa käsitellä omia ihmissuhteitaan. Kerran minulla ja äidilläni oli vähän viileämpi vaihe meneillään. Perustin meille kahden hengen kirjakerhon, ja aloitimme lukemalla Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Siitä keskusteleminen lähensi meitä. Keskustelemalla romaanihenkilöistä me itse asiassa puhuimme meistä kahdesta ilman että olisimme joutuneet menemään henkilökohtaisille alueille sanomaan, että sinä olet aina sellainen ja tällainen.

Mitä nuorempi ihminen, sitä tärkeämpää lukeminen on. Nuori voi kokea olevansa yksin piilossa olevien piirteidensä kanssa, joista hän ei uskalla puhua kenellekään. Fiktiota lukemalla ymmärtää, että omat oudot ajatukset ovatkin yleisinhimillisiä. Ihmisellä voi olla vaikka murhanhimoisia ajatuksia, eikä se tee hänestä tappajaa.

Minua naurattaa ihmiset, joiden mielestä fiktion lukeminen on ajanhukkaa. Miten tyhmä ajatus! Fiktio on paras tapa oppia tuntemaan itseä ja muita ihmisiä. Ja tietysti se, että on avoin ihmissuhteissaan. Kaikkien pitäisi lukea kaunokirjallisuutta, mutta erityisesti johtajien. Miten voi johtaa ihmisiä, jos ei ymmärrä ihmisestä mitään?”

– Kokoomuksella ei ole vielä ollut naista puheenjohtajana, eikä se kerro hyvää kyseisen puolueen kulttuurista, Kirsi Piha sanoo.
– Kokoomuksella ei ole vielä ollut naista puheenjohtajana, eikä se kerro hyvää kyseisen puolueen kulttuurista, Kirsi Piha sanoo.

”Meillä oli pitkään tulppa nuorille, kyvykkäille ihmisille politiikassa”

”On hienoa, että meillä on toistaiseksi maailman nuorin pääministeri Sanna Marin. Vaikka hän on nuori, hän on poliittisesti kokenut. Luotan siihen, että hän osaa luovia politiikassa.

Tällä hetkellä neljä kolmekymppistä naista johtaa puolueitaan. Se ei ole puolueiden imagokikkailua vaan kertoo todellisesta muutoksesta. Meillä oli pitkään nuorille kyvykkäille ihmisille tulppa politiikassa, ja nyt se on saatu pois. Tietty sukupolvi edustaa aina jotakin yhteiskunnassa tapahtuvaa asennemuutosta, ja muun muassa ekologinen ajattelu ja tasa-arvoasiat ovat millenniaaleille tärkeitä. Ovathan ne muillekin, mutta milleniaalit edustavat tätä asennemuutosta porukkana paremmin kuin me muut.

Kokoomuksella ei ole vielä ollut naista puheenjohtajana, eikä se kerro hyvää kyseisen puolueen kulttuurista. Muistan, kun mietimme kokoomuksessa vuonna 2001 Sauli Niinistön jäädessä pois seuraavaa puheenjohtajaa, ja naiset sivuutettiin täysin. Se kertoi mielestäni asenteista, konservatiivisesta ja vanhakantaisesta johtajakäsityksestä. Puolueella on lupaavia naispoliitikkoja, kuten Elina Lepomäki, joten pitää vain toivoa, että hänen sinnikkyytensä riittää.

Samalla kun on hienoa, että naiset ja nuoret ovat päässeet johtamaan, pitää muistaa, että politiikassa ei ole kyse vain identiteetistä – sukupuolesta ja sukupolvesta – vaan ideologiasta. Katri Kulmunin ja Li Anderssonin mielipiteet ovat hyvin erilaisia.

Pääsin itse eduskuntaan 23-vuotiaana, kiitos nuorten lisäksi vanhempien naisten, jotka äänestivät minua sankoin joukoin. Eivät ihmiset äänestä vain samanikäisiä politiikassa, he äänestävät jotakin tiettyä voimaa.

Toki olen muuttunut ikääntyessäni. Kihahdan edelleen yhtä nopeasti kuin nuorena, mutta en ole enää täynnä pyhää vihaa enkä niin mustavalkoinen.

Nuoruuteen liittyy paljon ’alkuja’, kun aloitetaan opiskelut, seurustelut, ensimmäiset työpaikat. Vanhemmiten on hyvä aktiivisesti luoda uusia alkuja elämään, ettei jämähdä. Voi aloittaa uuden harrastuksen tai vaihtaa työpaikkaa, ja uusia ystävyyksiäkin on hyvä solmia myös vanhemmiten. Niin haluan itsekin elää. Luoda uutta, aloittaa alusta.”

Juttu on julkaistu Annassa 2/2020.

Lue myös:

Uudestaan avioitunut Kirsi Piha: ”Lapsen jakaminen avioerossa oli aluksi kauheaa”

Kirsi Piha ei pelkää konflikteja: ”Välillä meillä kotona kipinöi”

X