Julkkikset

Suvi Teräsniskalla on takanaan tunteikas vuosi: ”Itku saattoi päästä kesken automatkan”

Suvi Teräsniska palkittiin Iskelmä-gaalassa vuoden naisartistina. – Tuntuu hassulta voittaa sen jälkeen, kun olen ollut vuoden kotiäitinä.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Suvi Teräsniska kertoo viime vuoden olleen kaksijakoinen: siinä riitti sekä iloa että surua.

Suvi Teräsniska palkittiin Iskelmä-gaalassa vuoden naisartistina. – Tuntuu hassulta voittaa sen jälkeen, kun olen ollut vuoden kotiäitinä.

Laulaja Suvi Teräsniska palasi vuoden äitiysloman jälkeen keikoille. Iloisen perhetapahtuman lisäksi Suvin vuoteen mahtui myös suurta surua, sillä hän menetti viime vuoden helmikuussa läheisen ystävänsä Olli Lindholmin.

– Viime vuosi oli tosi kaksijakoinen: oli paljon surua, mutta onneksi myös iloa. Ikävä nousi pintaan aika arkisissakin tilanteissa. Itku saattoi päästä kesken automatkan, jolloin joudun miettimään, voinko nyt nousta tästä ja käydä kaupassa. Toisaalta kotona oli vastassa kolme pientä lasta ja hyvin erilainen maailma, joka piti minut tolpillani, Suvi kertoo Tampere-talossa järjestetyssä Iskelmä-gaalassa.

Suvi palkittiin gaalassa vuoden naisartistina.

– Tuntuu hassulta voittaa sen jälkeen, kun olen ollut vuoden kotiäitinä. Ehkä palkinto tuleekin juuri siitä syystä, Suvi nauraa.

Suvi Teräsniska palkittiin Iskelmä-gaalassa vuoden parhaana naissolistina.
Suvi Teräsniska palkittiin Iskelmä-gaalassa vuoden parhaana naisartistina.

Tunnemyrskyjä keikoilla

Vaikka lapsia on tullut lisää, arjen tohina on pysynyt Suvin mukaan vakiona.

– Isoimmasta päästä aletaan myös oppia asioita ja itsenäistyä. Vanhemmat lapset ovat olleet muutenkin enemmän isänsä perään, mikä on helpottanut minun elämääni. Nuorimmaiseni vaikuttaa olevan eniten äidin poika, Suvi nauraa.

Ensimmäiset äitiysloman jälkeisen keikkansa Suvi tekee -yhtyeen kanssa, jonka laulaja Olli Lindholm oli.

– Konserttisalikiertue alkoi viime viikonloppuna Porista. Ekoilla keikoilla tuli kunnon tunnemyrsky, eikä minulle jäänyt niistä mitään mielikuvaa! Halusimme pitää viimeiseen asti salaisuutena, että Yö säestää minua, jotta ihmiset eivät spekuloisi, onko tässä Yön uusi kokoonpano. Siitä ei ole kyse, Suvi sanoo.

Lue myös:

Suvi Teräsniskan kuopus sai monimerkityksisen nimen – kaunis nimi löytyi suvusta

Rakkaus on lumivalkoinen – Olli Lindholm jätti pysyvän jäljen suomalaisten sydämiin: ”Voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois…”

X