Jyrki Lehtolan kolumni: Kukaan ei valita Aku Ankan setämiehistä, ja hyvä niin

Aku Ankan hahmot käyttäytyvät törpösti ja sarjakuvan sukupuoliroolit ovat vähintäänkin kyseenalaiset. Siitä ei ihme kyllä ole syntynyt kohua, mikä kertoo ihailtavasta luottamuksesta nuorison arvostelukykyyn, kirjoittaa Jyrki Lehtola.

Ensimmäisessä Anna-kolumnissani kirjoitin neron lailla Iines Ankasta ja siitä, että Iineksen kuuluisi mennä terapiaan. Tässä viimeisessä Anna-kolumnissani palaan aiheeseen ja laajennan sitä Ankkalinnaan, Suomeen ja maailmaan yleisemminkin. Olen varma, että tämä tulee koskettamaan monia.

Perheessämme 17-vuotias tyttö, 12-vuotias tyttö ja liian vanha mies lukevat säännöllisesti Aku Ankkaa, minä meistä ehkä intohimoisimmin. Muutama päivä sitten saavuin keittiön Aku Ankka -hetkestäni tuohtuneena olohuoneeseen: ”Iines Ankka tulee vain hullummaksi, eikä kukaan välitä!”

Minua katsottiin normaaliin tapaan säälivästi, perheen silmistä näki ajatuksen ”OK Boomer!” Vaimoni tokaisi rauhallisesti, että Aku Ankassa on muitakin sukupuoliasetelmiin liittyviä ongelmia kuin Iines Ankan luonne; se että Iines mielestäni on – itseäni siteeratakseni – ”raivotautinen, pseudoseksuaalista valtaansa käyttävä, rationaalisuuden tuolla puolen räyhäävä housuton hullu”.

Poistuin masentuneena olohuoneesta. Huoliani ei taaskaan otettu vakavasti.

Ennen vanhaan Aku Ankalla oli suurempi rooli aikuisten keskustellessa älykkäästi.

1970-luvulla se edusti USA:ta ja kapitalismia pahimmillaan, ja siksi oikeamielisiin koteihin tilattiin Nakke Nakuttaja, joka edusti samoja asioita, mutta huonommilla hahmoilla. Vuonna 1977 Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ilmoitti lopettavansa Aku Ankan tilaamisen toimipaikkoihinsa. Sen sijaan rahat haluttiin suunnata ”laadukkaampaan nuorten- ja lastenkulttuuriin”, mikä oli aikuisten tapa sanoa ”Nakke Nakuttaja”.

Sen jälkeen Aku Ankan maine on hiljalleen noussut. Lehden avulla lapset oppivat lukemaan, ja sen käännöksissä käytetty suomen kieli on saanut ylistystä ja palkintoja.

Muuttuva nykymaailma ongelmineen on otettu Aku Ankassa näkyvästi huomioon. Tupu, Hupu ja Lupu huolestuivat ilmastonmuutoksesta huomattavasti aikaisemmin ja toimintakykyisemmin kuin suurin osa meistä, jotka nyt twiittaamme 12 kertaa vuorokaudessa, että muidenkin kuin meidän pitäisi huolestua ilmastosta.

Aku Ankan sukupuolirooleihin on kuitenkin kiinnitetty melko vähän huomiota aikana, jolloin aikuiset saavat edelleen verhota lukuisat pahastumisensa sen taakse, että ”mitä tämä aiheuttaa lapsillemme”.

”Mummo Ankka edustaa 50-lukulaista ideaalia keittiössä hääräävästä leskestä, jolla ei ole muuta kuin keittiönsä ja tuotantoeläimensä.”

Aku Ankassa miehet tekevät töitä, keksintöjä, voittoa, pyrkivät eteenpäin. Naiset istuskelevat kotonaan, järjestävät kahvikutsuja, vertailevat mekkoja sekä kukkaistutuksiaan ja silloin tällöin sekoavat raivosta, kun poikaystävän tapainen ei ole toiminut niin kuin poikaystävän tapaisen kuuluisi toimia.

Poikkeuksiakin on, mutta niistä Milla Magia on monomaaninen varas, Riitta Hanhi toimii liike-elämässä vain tehdäkseen Roope Ankkaan vaikutuksen ja Mummo Ankka edustaa 50-lukulaista ideaalia keittiössä hääräävästä leskestä, jolla ei ole muuta kuin keittiönsä ja tuotantoeläimensä ja joka ei koskaan väsy tehdessään töitä muiden hyväksi.

Eihän sen noin pitäisi olla. Kotimaisissa identiteettisodissa valitetaan jatkuvasti omituisemmistakin asioista, esimerkiksi ”setämiehistä”. Aku Ankka on täynnä kyseenalaisia setämiehiä (Aku-setä, Roope-setä, Mikki-setä!), mutta kaikki vaikenevat, vaikka muuten täällä tuohdutaan kaikesta.

En tiedä, miksi vaikenevat, mutta hyvä, että joskus vaikenevatkin.

On kylliksi kiusallista katsella, kuinka älypuhelimiinsa kadonneet vanhemmat ovat huolissaan lastensa älypuhelimenkäytöstä ja rajoittavat sitä twiitatessaan tuntemattomille ihmisille, mitä heille tänään tapahtui bussimatkalla.

Vaikeneminen antaa lapsille myös viestin – tahattoman tai tarkoituksellisen, ei ole niin väliä – että toisin kuin aikuisia, lapsia pidetään sen verran fiksuina ja suhteellisuudentajuisina, että ne osaavat nähdä Aku Ankassa muutakin kuin jäykkiä asenteita eivätkä jäykät asenteet havaitessaan suhtaudu niihin niin vakavasti. Sitä paitsi Aku Ankassa myös miespuoliset hahmot ovat Pelle Pelotonta ja lapsia lukuun ottamatta enimmäkseen turhamaisia, kostonhimoisia ja itsekkäitä eläimiä, joten lapset saavat lehdestä tasapuolisen ihmiskuvan.

Ja on Iines Ankassa puolensakin. On virkistävää vaihtelua, että joku on nykyaikana käsittelemättä ongelmiaan.