Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: Harryn ja Meghanin tempaus sotii perhekäsitystäni vastaan – ja sekös vasta kiukuttaa

Kun seuraa megxit-jupakkaa ja kuninkaallisiin kohdistuvaa huomiota, oma arkinen elämä tuntuu ihanalta, kirjoittaa Laura Honkasalo.

Teksti:
Laura Honkasalo

Kun seuraa megxit-jupakkaa ja kuninkaallisiin kohdistuvaa huomiota, oma arkinen elämä tuntuu ihanalta, kirjoittaa Laura Honkasalo.

Brittikuninkaalliset ovat olleet salainen paheeni lapsuudesta asti. Kun olin 12-vuotias, kiinnitin huoneeni seinälle prinssivauva Williamin kuvan. Hän oli niin söpö! Oli ihanaa, kun William löysi Catherinen ja maailma sai seurata prinsessahäitä.

Kun prinssi Harryn morsian Meghan astui kuvioihin, ajattelin ensin, että hän oli hyvä tyyppi. Tujaus feminismiä toisi hoviin uutta elämää. Lehdet kuvasivat Meghania onnenonkijaksi, mutta se oli minusta selvää sovinismia. Ainahan vahvoja naisia on arvosteltu! Toisaalta Meghanissa oli jotain mystistä. Miksi hän ei ollut tekemisissä oman perheensä kanssa, äitiä lukuun ottamatta?

Harryn ja Meghanin tammikuinen irtiotto hovista oli minulle tyrmistys. Tavallinen tyttö pääsee melkein prinsessaksi mutta häipyy paikalta niin että pölisee. Pariskunta ei edes vaivautunut keskustelemaan kuningatar Elisabetin kanssa! Lisäksi skandaali pantiin alulle Catherinen syntymäpäivän aattona. Vähemmästäkin menee synttärit pilalle.

Moni älykkö ei voi keksiä turhempaa harrastusta kuin kuninkaallisten seuraaminen. Kannattaisiko mieluummin lukea Schopenhauerin kootut teokset tai miettiä oma ratkaisu ilmastokriisiin? Minusta kuninkaallisten elämä on kuitenkin kutkuttavaa. Englannin kuningasperheen kärhämät ja ihmissuhdekiemurat ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin tavallisissa suvuissa. Moni tuntee miekkosen, joka on pannut välit poikki sisaruksiinsa ja sukuunsa, koska voimakastahtoinen vaimo käskee, aivan kuten Harry.

Megxit on saanut miettimään omia asenteita. Miksi Harryn ja Meghanin tempaus kiukuttaa minua niin paljon? Koska se sotii omaa perhekäsitystäni vastaan. Jos isovanhemmat eivät ole ihan pähkähulluja tai vaikkapa paloittelumurhaajia, heitä tulee kunnioittaa.

Elisabet on mielestäni mahtava. Ihailen hänen työtarmoaan, velvollisuusetiikkaansa ja järkähtämättömyyttään sekä tietenkin pinkkejä asukokonaisuuksia. Minusta on pöyristyttävää, että Harry käytännössä näytti keskisormea isoäidilleen, joka kaiken kukkuraksi sattuu olemaan kuningatar.

Jo ennen skandaalia Meghanin ahneus ärsytti minua. Hän tuhlasi vuodessa vaatteisiin monin verroin enemmän kuin Espanjan kuningatar Letizia, joka on sentään tyyliesikuva! Ja kuningatar, ei vain herttuatar. Megxit-skandaalin keskiössä onkin suuttumus siitä, että Harrylle ja Meghanille remontoitiin ylellinen talo veronmaksajien piikkiin ja he ehtivät asustaa siellä vain yhdeksän kuukautta. Lehtijuttujen mukaan Elisabet on tarkan markan täti eikä ole remontoinut omaa kämppäänsä. Huonekalutkin kuulemma leviävät alle, kun kuningatar ei suostu ostamaan uusia.

Meghan kiehtoo, koska hänestä on vaikea päästä perille. On selvää, että Kate on konservatiivinen perhetyttö, joka noudattaa hovin sääntöjä kuuliaisesti. Meghan sen sijaan käytti muina herttuattarina mustaa kynsilakkaa, vaikka sellainen on sopimatonta hovin naisille (miehistä puhumattakaan). Katesta pidetään, koska hän on nöyrä, kuten hänen tarinansa edellyttää – jos tavallisesta tytöstä tulee kuningatar, sietää olla kiitollinen. Samasta syystä ihmisiä ärsyttää, kun Meghan niskuroi sääntöjä vastaan ja tallustelee ympäriinsä paljain säärin.

Kuninkaalliset symboloivat asioita, joita kaikkien odotetaan haluavan: loistoa ja vaurautta – sekä tietysti aitoa rakkautta, joka kestää koko elämän. On kutkuttavaa kuvitella itsensä samaan asemaan. Jos olisin Meghanin kengissä, tekisin tietysti kaiken paremmin.

Toisaalta kuninkaallisissa on jotain huojentavaa. Vaikka olisi syntynyt tai nainut ylellisen elämän keskelle, se ei takaa onnea. Kuulemma Meghan uupui nopeasti valtaviin julkisuuspaineisiin. Kun seuraa megxit-jupakkaa ja kuninkaallisiin kohdistuvaa huomiota, oma arkinen elämä tuntuu ihanalta. Elämäni ei ole loistokasta, mutta kukaan ei myöskään vahdi, onko kainaloissani hikiläiskät tai olenko unohtanut mekkoon hintalapun.

”Vaikka olisi syntynyt tai nainut ylellisen elämän keskelle, se ei takaa onnea.”

Englannin kuningasperhe edustaa muuttuvassa maailmassamme jotain pysyvää, megxitistä huolimatta. Samalla kuviossa on jotain absurdia. Aikakautemme korostaa yksilöllisyyttä ja sitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Harvan elämää enää määrittää suku tai syntyperä samalla lailla kuin Meghanin ja Harryn Archie-vauvan.

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on kirjailija, joka harrastaa historiaa ja ompelua.

Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo@gmail.com

Lauran aiemmat kolumnit löydät täältä

X