Bruce Springsteen vaimostaan 25 vuoden avioliiton jälkeen: ”Tulemme olemaan elinikäisesti erottamattomat”

Bruce Springsteen kärsi vaikeasta isäsuhteesta ja pelkäsi pitkään sitoutumista. Nyt hän on ollut naimisissa jo 25 vuotta. Rock, rakkaus, terapia ja lääkkeet ovat pitäneet supertähden kunnossa, vaikka isältä peritty masennus onkin ajoittain lähes tuhonnut hänet.

Olen käynyt kolmekymmentä vuotta terapiassa, joten enpä enää juuri mitään!

Näin Bruce Springsteen, 67, vastaa kysymykseen, mitä uutta hän on oppinut itsestään kirjoittaessaan omaelämäkerrallista kirjaansa Born to run (suom. Ilkka Rekiaro). Lukija sen sijaan voi oppia paljonkin. Seitsemän vuoden aikana syntynyt yli viisisataasivuinen teos on poikkeuksellisen avoin tilitys suositun tähden urasta, kunnianhimosta, suuresta rakkaudesta ja kipeistäkin kokemuksista.

Lontoolaisen taidemuseon kongressihuoneessa istuu rennonoloinen mies, jolla on utelias katse, musta nahkatakki, harmaa t-paita, tummat tiukat farkut ja matalavartiset bootsit. Nuoruusvuosien kiharapörrö, jota italialais-irlantilaiset geenit saanut amerikkalaispoika yritti sinnikkäästi suoristaa, on nyt herrasmiehen siililyhyt tukka. Hiusraja on karannut sivuilta, ja ohimoilla on ripaus harmaata.

Boss eli Pomo on selvästi nimensä veroinen. Hän on rauhallisesti läsnä ja vastailee mediatapahtumaan kokoontuneiden toimittajien kysymyksiin käheällä äänellään. Hänessä on karismaa.

Hemmoteltu pikkuprinssi

Bruce kaivaa silmälasit taskusta nenälleen ennen kuin alkaa lukea katkelmaa kirjastaan. Siinä muistellaan lapsuutta New Jerseyn Freeholdissa, jossa Bruce kasvoi pikkusiskonsa, vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa kirjaimellisesti kirkon piirissä: pappilan, katolisen koulun ja nunnaluostarin naapurissa.

Isoäidilleen Alicelle Bruce oli ainoan pojan esikoinen. Erityiseksi hänet teki myös se, että hän oli talon ensimmäinen lapsi traagisesti kuolleen isän pikkusiskon jälkeen. Niinpä isoäiti hemmotteli pikkuprinssinsä pilalle. Poika sai rajattomasti rakkautta ja vapautta, häneltä ei kielletty mitään. Viisivuotiaana Bruce katsoi televisiota yömyöhään ja nukkui vaikka iltapäivään saakka. Hän söi, mitä halusi ja milloin halusi.

Poika nautti hemmottelusta, mutta perheessä oli myös pelottava, juro ja ajoittain juopotteleva isä Douglas. Tämä Fordin tehtaalla työskentelevä mies oli kuin vallasta syrjäytetty monarkki, joka yritti turhaan saada komentoa lellitylle tyrannipojalleen.

Koulun alkaminen pakotti pikkumiehen alistumaan aikatauluihin, ja kiltti, sihteerinä työskentelevä äiti Adele teki parhaansa saadakseen jälkikasvulleen normaalit rajat. Hänen vaatimuksestaan perhe muutti pois isovanhempien luota. Liian myöhään.

Brucella oli vaikeuksia sopeutua kouluun ja kaveripiiriin, mutta äiti tuki aina poikaansa – hän muun muassa osti tälle ensimmäisen kitaran. Isänsä silmissä poika ei koskaan tuntenut olevansa lempikansalainen. Isä ei nähnyt hänessä sitä, mitä olisi halunnut nähdä.

”Ajattelin, että sellaisia miehet ovat, etäisiä, harvasanaisia ja huomio aikuisten maailman virtauksissa. Ja jos sinulle ei puhuta, sinä et ole sen väärtti. Olisi pitänyt olla kovempi, urheilullisempi ja fiksumpi”, Bruce pohtii kirjassaan.

Ennen isän kuolemaa isä ja poika pystyivät puhumaan kipeästä ja etäisestä suhteestaan. Bruce tajusi, että heidät oli kasvattanut sama nainen ja he olivat kärsineet pitkälti samoja nöyryytyksiä. Silti hän syyttää huonoa isäsuhdettaan siitä, että hänen on ollut aikuisena vaikea sitoutua ja elää normaalissa perheessä ja parisuhteessa.

– Ehkä olen yrittänyt kysyä mielessäni, miksi, isä? Jos ei saa jonkun tärkeäksi kokemansa henkilön rakkautta, häntä yrittää jäljitellä. Siten voi tuntea olevansa lähempänä toista. Se on vaarallista, mutta niin kävi minun isäsuhteessani, hän analysoi istuessaan pehmeässä nojatuolissa toimittajien edessä.

Isältä opittu narsismi

15-vuotiaana Brucella oli unelma: hän kuvitteli, että Rolling Stonesin Mick Jagger sairastuisi juuri ennen tärkeää konserttia ja Bruce keksittäisiin paikkaamaan esitys.

Sittemmin hän on saanut soittaa isoille fanijoukoille ja nauttii yhä esiintymisestä enemmän kuin mistään muusta.

– Katson ihmisten kasvoja ja näen heidän odotuksensa. He ovat maksaneet pääsylipusta ja ovat avoinna edessäni. He odottavat, että teen lavalla taikatempun. Otan esiintymisen joka kerta hyvin henkilökohtaisesti, minun on pakko olla läsnä. En voi pettää heitä enkä itseäni, Bruce pohtii esiintymistilanteita innoissaan.

– Koska ääneni ei ole paras mahdollinen, minun on täytynyt satsata tavallista enemmän eläytymiseen ja läsnäoloon. Jos esitys kumpuaa sydämestä, siihen tulee mukaan sanoinkuvaamaton elementti X.

Kirjasta käy ilmi, että Pomo-lempinimi on monella tavoin osuva. Vaikka Brucella on ollut sama bändi pitkään ja monet muusikoista ovat hänen läheisiä ystäviään, tiimi ei ole koskaan ollut demokraattinen. Sieltä on potkittu pois ja sinne on valittu soittajia lähes diktaattorin ottein. On menty solisti edellä, kaikki on alistettu yhden miehen menestykselle.

Bruce kertoo oppineensa isältään 1950-luvun tyylisen miehuuden: joustamattomuuden ja narsismin, kaipuun eristäytyä ja halun kohdata maailma joko omilla ehdoilla tai ei lainkaan.

Pitkä terapia

Brucen isä kärsi masennuksesta, ja maanis-depressiivisyys periytyi myös pojalle. Brucella oli ollut lieviä masennuskausia jo aiemminkin, mutta kolmekymppisenä ahdistus iski niin rajusti, että hän tarvitsi apua.

Noihin aikoihin Bruce oli mennyt lyhyen seurustelun jälkeen naimisiin nuoren näyttelijän, Julianne Phillipsin kanssa. Hän yritti sitoutua perhe-elämään, mutta halut ja mielialat heittelehtivät ja hänen oli vaikea puhua ongelmistaan vaimolleen. Lopulta yhteiselo kesti vain muutaman vuoden ajan.

Bruce hakeutui hoitoon, ja hän on jatkanut terapiaa näihin päiviin asti, pitkään jopa saman terapeutin kanssa. Lisäksi hän on käyttänyt ajoittain lääkitystä.

”Olin maassa 60. ja 62. ikävuosien välillä, pärjäsin vuoden verran hyvin ja pari vuotta sen jälkeen olin jälleen kyykyssä. Siinä ei ole hurraamista”, hän kirjoittaa kirjassaan.

Terapian ja muun muassa klonatsepaamin lisäksi paras lääke masennukseen on kuitenkin ollut nykyinen pysyvä parisuhde. Vaimo Patti on aina jaksanut vakuuttaa miehelleen, että tämä tulee terveeksi. Pitkinä ja pimeinä hetkinä Bruce on jaksanut eteenpäin vaimonsa rakkauden avulla.

Rakkaus leimahti 18 vuoden jälkeen

Vaimostaan, Patti Scialfiasta Bruce puhuu arvostavasti.

”Jos rakastamme niitä, joiden seurasta kuvastuvat omat parhaat puolemme, hänen minuun kohdistuva valonsa on juuri sitä. Kahdeksi erakkotyypiksi ja muusikoksi olemme päässeet aika pitkälle”, hän sanoo kirjassa.

Ensimmäisen kerran pari tapasi, kun 17-vuotias punapää pyrki 21-vuotiaan Brucen The E Street Bandin taustalaulajaksi. Häntä ei tuolloin valittu, mutta vajaat kymmenen vuotta myöhemmin taitava laulajatar pestattiin mukaan.

”Sinä iltana kun rakastuin Pattin ääneen, hän aloitti laulamalla I know something about love… Ja hän todella tietää”, Bruce kertoo kirjassaan.

Kävi niin, että kaksi ihmistä ehti kiertää toisiaan varovasti ja ohimennen kahdeksantoista vuotta, kunnes he lopulta myönsivät rakastavansa toisiaan. Kirjan mukaan Patti oli villi tamma, jota moni yritti kesyttää. Hän osasi vietellä miehen ja lietsoa toisen mustasukkaiseksi.

”Kun lakkasin etsimästä aidan takaa, huomasin että Patti oli siinä lähellä. Hän oli bongannut minut jo kauan ennen ja odotti, kunnes minä olin valmis ja sitten minä olin. Pattilla on tarkka psykologinen vainu, ja aistin riskin, jota kunnioitusta herättävä kumppani merkitsi. Hän on miellyttävä, älykäs ja innostava, mutta myös pelottava. Uskaltauduin luottamaan häneen, vaikka en ollut aivan varma halusiko hän luottamustani.”

Sitoutuminen ja mukautuminen perhe-elämään ottivat kuitenkin aikansa. Pariskunta riiteli, yllätti toisensa, tuotti pettymyksiä, toipui, rakasti, satutti, parani ja aloitti vielä kerran. Kunnes kaikki oli selvää.

Romanttiset häät vietettiin kolmen vuoden seurustelun ja ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen vuonna 1991.

”Me loimme elämän ja rakkauden, joka sopii kahdelle emotionaaliselle henkipatolle. Samankaltaisuus sitoi ja sitoo meidät tiiviisti yhteen, Patti ja minä tulemme olemaan elinikäisesti erottamattomat”, Bruce vakuuttaa kirjassaan.

Elämän suoma hellyys

Vaimosta ja kolmesta lapsesta kertova osuus kirjassa oli Brucen mielestä vaikein kirjoittaa. Hän kertoo miettineensä avoimuutta pitkään ja näyttäneensä tekstin läheisilleen etukäteen.

– Patti ei ollut välttämättä mielissään kaikesta, ja joistakin asioista kertominen oli minullekin epämukavaa. Patti kuitenkin ymmärtää minua ja antaa minulle tilaa ilmaista itseäni. Arvostan häntä siitäkin, Bruce sanoo.

Hän on antanut uransa aikana monia haastatteluja, mutta miksi hän kertoo esimerkiksi masennuksestaan tai muista henkilökohtaisista asioistaan vasta nyt?

– Kirjoitin ensin pienen esseen. Kuvailin siinä esiintymistä amerikkalaisessa Super Bowl -tapahtumassa ja ajattelin, että tämähän on kivaa. Vähitellen huomasin käsitteleväni yhä henkilökohtaisempia tuntemuksia. Ehkä ikävuosilla on vaikutusta avoimuuteeni, kirjasta tuli luontevasti rehellinen.

Elämässä pärjätäkseen ihminen tarvitsee paitsi kunnianhimoa ja sinnikkyyttä myös onnea, ja sitäkin Brucella on ollut.

”Minulla on vaimo, jota rakastan, kaunis tytär ja kaksi komeaa poikaa. Välimme ovat läheiset. Me emme kärsi vieraantumisesta ja sekavuudesta, joita koin omassa lapsuudenkodissani. Mutta isäni vaikeuksien siemenet ovat syvällä meidän perimässämme, joten meidän on oltava varuillamme”, hän pohtii kirjassa.

”Elämässäni on päiviä, jolloin rajani häilyvät, jolloin pimeyteni ja masennukseni kutsuvat minua ja minä yritän lääkitä itseäni milloin milläkin keinolla. Mutta parhaina päivinäni pystyn vapaasti nauttimaan ajan hitaasta etenemisestä ja siitä hellyydestä, jota elämä suo. Seison käsi kädessä menneiden ja nykyisten läheisteni kanssa, auringossa jonkin laitamilla, jonkin joka tuntuu melkein – vapaudelta.”

Lue myös:

Maailmantähteyteen tähtäävä Saara Aalto kansainvälisen levytyssopimuksen jälkeen: ”Kannatti tehdä töitä kaikki nämä vuodet”

Huippudekkaristi Donna Leon: ”Joskus valittu perhe on parempi kuin se, jonka sattuu arvonnassa saamaan”