Julkkikset

Cheekin kanssa ystävystynyt Diandra Flores: ”Vielä on paljon saavutettavaa”

Vuoden 2012 Idols-voittaja Diandra Flores, 21, tahtoo yhtä suosituksi kuin ystävänsä Cheek. – Minusta on tullut itsevarmempi ja rohkeampi, Diandra sanoo.

Teksti:
Laura Koljonen
Kuvat:
Ari Heinonen/Otavamedia

Diandra Flores näkee sävelet väreinä ja muotoina. Hän ei osaa kuvitellakaan elämäänsä ilman musiikkia. – Sittenhän minulla ei olisi mitään.

Vuoden 2012 Idols-voittaja Diandra Flores, 21, tahtoo yhtä suosituksi kuin ystävänsä Cheek. – Minusta on tullut itsevarmempi ja rohkeampi, Diandra sanoo.

Suomen kesä on kuumimmillaan, mutta Diandra Floresin, 21, kesään ei rannalla makoilu mahdu. Hänen kesänsä kuluu festareilla tai matkalla festareille.

– Yhdellä viikolla matkustin kolme kertaa Ouluun. Kaupungin Cumulus on tullut tutuksi, Diandra sanoo.

Omien keikkojensa lisäksi Diandra esiintyy tänä kesänä hiphop-artisti Cheekin kanssa, sillä Diandra ”fiittaa” Fiiliksissä-biisissä. Se tarkoittaa sitä, että kun Diandra on saanut oman keikkansa vedettyä, hän nousee lavalle Cheekin kanssa tai matkustaa Cheekin keikalle.

Diandra ja Cheek tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2013, töiden merkeissä. Nykyään he ovat ystäviä ja viettävät myös vapaa-aikaansa samassa porukassa. Diandra on kertonut Cheekin olevan hänelle kuin isoveli.

Hän myös ihailee Cheekiä ammatillisesti.

– Cheekin kanssa Olympiastadionin lavalla olen nähnyt, miltä 60 000 ihmistä yleisössä näyttää ja miltä se tuntuu. Minulla on vielä paljon saavutettavaa.

”Keksin itse alkaa soittaa viulua, kun olin viisi”

Mikään musiikkisuvun vesa Diandra ei ole.

– Perheeni ei ole erityisen musikaalinen. Keksin itse alkaa soittaa viulua, kun olin viisi. Ehkä olin nähnyt jonkun soittavan sitä televisiossa, en muista.

Ensin vanhemmat eivät uskoneet, että sen ikäinen lapsi haluaa oikeasti soittaa viulua. He panivat Diandran musiikkileikkikouluun.

Jonkin ajan kuluttua ohjaaja sanoi vanhemmille, että niin musikaalinen lapsi tarvitsee muskaria vaativampaa musiikkikasvatusta. Diandra sai alkaa soittaa viulua ja osoittautui luonnonlahjakkuudeksi.

Sen jälkeen kaikki hänen kesänsä ovat kuluneet musiikkileireillä.

– Saatoin osallistua kolmelle leirille yhden kesän aikana. Kesäisin myös harjoittelin paljon ja esiinnyin musikaaleissa tai avustin hyvinkääläisillä festivaaleilla myymällä pääsylippuja.

– Musiikillisesti hienoimpia hetkiä olivat ne, kun huomasin edistyväni. Kun esimerkiksi musiikkileirillä osasin soittaa kappaleen, jonka oli hetki sitten soittanut joku minua isompi tyttö.

12-vuotiaana Diandra harjoitteli jo yli kaksi tuntia päivässä ja opiskeli Suomen johtavan viulupedagogin Pertti Sutisen opissa.

Diandralla havaittiin myös erikoinen taito: synestesia. Hän näkee sävelet väreinä ja muotoina.

Idolsin kaikkien aikojen paras laulaja?

Diandran klassisesta taustasta huolimatta pop-musiikin laulaminen oli aina ollut hänen suurin haaveensa.

– En vain tiennyt, miten pop-musiikkiin pääsee sisälle. En tuntenut ketään.

Vuoden 2012 Idolsiin osallistuminen tuntui Diandrasta kohtalolta.

– Olin lukiossa ja muistan, että aina kun avasin television, sieltä tuli mainos, jossa kannustettiin osallistumaan. Yhtenä päivänä laitoin tiskejä astianpesukoneeseen ja kysyin äidiltä, pitäisikö minun osallistua. Äiti sanoi, että kyllä sinä sinne Helsingin koelauluihin voisit lähteä.

Sittemmin äiti Kirsi-Marja Flores on luotsannut tyttärensä musiikkiuraa tiiviimminkin. Hän esimerkiksi on Diandra Productions Oy:n toimitusjohtaja.

Diandra voitti Idolsin 17-vuotiaana lukiolaisena. Hän vaihtoi kuitenkin lukio-opinnot ammattiopintoihin Lahden konservatoriossa, josta hän valmistui ammattimuusikoksi vuonna 2013.

Kilpailussa Diandra ihastutti laulamalla Whitney Houstonin vaikeita balladeita kuten I will always love you ja I have nothing. Diandraa on sanottu Suomen Idolsin kaikkien aikojen parhaimmaksi laulajaksi.

”Minusta on tullut itsevarmempi”

Idols-ajoista on kulunut neljä vuotta. Sinä aikana Diandra on julkaissut kolme levyä. Neljäs ilmestyy ensi vuonna. Musiikin kieli on vaihtunut englannista suomeksi. Diandra tekee biiseihinsä melodiat, uusimpiin kappaleisiinsa hän on kirjoittanut myös sanoituksia.

– Se on todella vaikeaa.

– Neljässä vuodessa minusta on kuitenkin tullut itsevarmempi ja rohkeampi. Nykyään minusta tuntuu, että voin mennä minne vain.

X