Julkkikset

Julkkiskokki Meri-Tuuli Lindströmille yllätysvauva: paljasti lapsen sukupuolen!

Televisiosta tuttu kokki Meri-Tuuli Väntsi (os. Lindström) sanoo, että hänen esikoisensa laskettu aika on jo ensi viikolla. – Edes kaikki ystäväni eivät tiedä, että olen raskaana.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Pekka Mustonen / Otavamedia

Perheenisien on hyvä aloittaa kokkaaminen vaikkapa Isät kokkaa -kirjan iiseistä ohjeista. Siellä oli esimerkiksi hyviä soseohjeita”, esikoistaan odottava Meri-Tuuli Lindström vinkkasi.

Televisiosta tuttu kokki Meri-Tuuli Väntsi (os. Lindström) sanoo, että hänen esikoisensa laskettu aika on jo ensi viikolla. – Edes kaikki ystäväni eivät tiedä, että olen raskaana.

Muun muassa Huvila & Huussi -ohjelman, Junior MasterChefin ja Radio Helsingin Ruokatunti-ohjelman juontajana tunnetulla keittokirjailija-kokki Meri-Tuuli Lindströmillä, 36, on ihana yllätys:

– Esikoispoikani laskettu aika on jo ensi viikolla. Edes kaikki ystäväni eivät tiedä, että olen raskaana, Meri-Tuuli kertoi onnellisesti hymyillen Joonas Hämäläisen ja Serko Rantasen Isät kokkaa -kokkikirjan julkistamisjuhlassa helsinkiläisravintola Brondassa.

Odotusaika on yrittäjänaiselle haastava

Meri-Tuuli kertoo lopettaneensa yrityksensä catering-keikat vasta pari viikkoa sitten, mutta pystyneensä tekemään toimistohommia aivan raskauden viime metreille asti.

– Olen tehnyt niin paljon töitä – yli 200 tuntia kuukaudessa – että en ole hirveästi ehtinyt miettimään tulevaa. Veikkaan, että kiire on tehnyt minulle ihan hyvääkin, Meri-Tuuli sanoo.

Hän arvioi, että on yrittäjänä joutunut ennen äitiyslomalle jäämistä tekemään ehkä normaaliakin enemmän töitä, jotta kaikki laskut ja maksut saadaan hoidettua.

– Yrittäjänaiselle odotusaika on tosi haastavaa ja rankkaa, mutta olen jaksanut painaa ja paiskia töitä ja kerätä rahaa tulevaan. Olen miettinyt sitäkin, että olisi varmaan ollut järkevämpää etsiä vakituinen työ ennen raskaaksi tuloa. Onneksi ollaan jo loppusuoralla.

Isä saa tulla synnytykseen, muttei katsoa

Raskausaikanaan Meri-Tuuli kertoo voineensa yllättävänkin hyvin.

– Alussa minulla oli tosi pahat migreenit, ja kesti jonkun aikaa, että niihin löytyi ratkaisu, kun testasimme eri lääkkeitä. Mutta muuten olen voinut tosi hyvin. Ehkä minulla on käynyt hyvä tuuri. Tietenkin joka paikkaan sattuu vähän, mutta se kuuluu asiaan.

Meri-Tuuli avioitui pitkäaikaisen poikaystävänsä Jaakko Väntsin kanssa jo kesällä 2014, mutta esimerkiksi viime kuussa julkaistun Pataruokaa-kirjan Meri-Tuuli julkaisi vielä tyttönimellään.

– Aion patistaa myös mieheni kokkaamaan lapsellemme, sillä Jaakko osaa laittaa ruokaa, vaikka hän on sitä mieltä, ettei osaa. Veikkaan, että Jaakosta tulee hyvä kokki. Hän tekee jo maailman parasta makaronilaatikkoa, Meri-Tuuli ylisti miestään, joka aikoo tulla mukaan pariskunnan esikoisen synnytykseen.

– Isä saa tulla synnytykseen, mutta hän ei saa missään nimessä katsoa!

Lue myös:

Michael Monroe: ”Yksikään nainen ei voi väittää, että hänellä olisi minun lapseni”

Vahvan naisen mallin oppinut Krista Kosonen: ”En halua kasvattaa tytöstäni liian kilttiä”

Pienen lapsen äiti Jannika B keikkalavoille paluusta: ”Oli vaikea lähteä pois vauvakuplasta”

X