Julkkikset

Michael Monroe elämästään vaimonsa Johannan kanssa: ”Kissat ovat meidän lapsiamme”

Kaukana takana ovat sekoilu ja vaimon kuoleman tuoma suru. Michael Monroe elää seesteisesti nykyisen vaimonsa Johannan ja kahden kissansa kanssa. – Ei tarvitse olla idiootti, vaikka on rokkitähti, hän sanoo.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Suvi Elo

Kaukana takana ovat sekoilu ja vaimon kuoleman tuoma suru. Michael Monroe elää seesteisesti nykyisen vaimonsa Johannan ja kahden kissansa kanssa. – Ei tarvitse olla idiootti, vaikka on rokkitähti, hän sanoo.

Tämä lasillinen on lattea. Alkoholi ei nimittäin ole kuulunut enää vuosiin Michael Monroen elämään. Rokkimies hörppii caffè latteaan ja ottaa esiin seinäkalenterin näköisen almanakan. Sen joka aukeamalla on kissan kuva, ja kun hän selaa sitä, tulee selväksi, että tämän kevään päivät ovat jo täysiä.

– Helmikuussa bändin kanssa Jenkkeihin, ensin Las Vegasiin ja sieltä New Yorkiin. Sitten risteilykeikalle, joka alkaa Miamista. Maaliskuussa kierrämme Pohjoismaissa ja Suomessa, huhtikuussa alkavat Voice of Finlandin suorat lähetykset, hän listaa tekemisiään ja kertoo nauttivansa roolistaan tv-kisassa.

– Saan olla kosketuksissa nuoriin artisteihin ja esitellä heille musiikkia, jota he eivät välttämättä ole kuulleet. On hienoa, kun joku heistä ihmettelee, että ai mikä tää biisi on, ja sitten diggaakin siitä. Toisin kuin nykynuoret, olen aina tehnyt musiikkia pelkällä asenteella, en ole miettinyt genrejä enkä kohderyhmiä.

Tapaamispaikkamme Café Art sijaitsee joen rannalla, melko lähellä Michaelin kotia Turussa.

– Minulla ja vaimollani on ainutlaatuinen koti kerrostalossa. Naapureina on vain toimistoja, joten kukaan ei napise, vaikka soitan musiikkia yöllä, hän sanoo.

”Romahdin täysin, kun vaimoni kuoli”

Johannavaimo on kampaaja, mutta Michael on tottunut huolehtimaan itse kiharoistaan. Johanna ei puutu myöskään Michaelin esiintymisiin.

– Saimme vuonna 2011 kutsun Linnan juhliin, ja se oli ainoa kerta, kun poseerasimme julkisesti yhdessä, Michael sanoo.

Ennen Johannaa Michael oli 15 vuotta yhdessä amerikkalaisen Jude Wilderin kanssa. Jude kuoli vuonna 2001.

– Romahdin täysin, niin kovasti vaimoani surin. Luulin ensin, etten toipuisi menetyksestä koskaan. Sitten tapasin onneksi Johannan. Hän on tärkeintä elämässäni – hän sekä kaksi kissaa. Kissat ovat meidän lapsiamme.

Michael kaivaa isosta laukustaan läppärin meikkien, hiuslakkapullon ja peilin seasta. Hän avaa sen ja esittelee ääni pehmeänä ”lapsensa”. Isokorvainen ja lyhytkarvainen on Nupu ja pitkäkarvainen harmahtava Pikku-Neiti. Kuvia riittää: kissat nukkumassa, valvomassa, vaimon sylissä, kippurassa ja reporankana.

Molemmat on hankittu löytöeläinklinikalta. Michael kertoo tehneensä hyväntekeväisyystyötä niidenkin kissojen hyväksi, jotka eivät ole hänen luotaan kotia saaneet.

Lue toisesta Voice of Finland -tähdestä: Voice of Finland -tuomari Olli Lindholm: ”Tässä elämänvaiheessa ei tarvitse palavaa rakkautta”

”Kuka tahansa pystyy sekoilemaan”

Kun kuvaaja saapuu, Michael korjailee meikkiään ja hiuksiaan. Hän laittautuu joka päivä, sillä ulkonäöllä on väliä.

– On rokkareita, jotka soittavat paremmin hiuslakkapulloja kuin muita instrumentteja. Sellainen en sentään ole: minulle tärkeintä on musiikki. Ei meikki sulje sitä pois.

Hän muistelee idoliaan Alice Cooperia, joka on todennut, että Jim Morrison kuoli nuorena, koska yritti olla koko ajan Jim Morrison.

– Minä pystyn olemaan koko ajan oma itseni, ja pyrin silti olemaan hyvä esimerkki faneilleni.

Michael ei missään nimessä ihannoi sekoilua, vaikka on itsekin sekoillut aikoinaan esimerkiksi huumeiden kanssa.

– Asenteeni oli silloinkin älä kokeile tätä kotona -tyyppinen. Kuka tahansa pystyy sekoilemaan. Ei tarvitse olla idiootti ollakseen rock-tähti.

Turku vei sydämen

Michael on syntyjään helsinkiläinen mutta viihtyy Turussa. Elämä on tosin erittäin kansainvälistä: pitkäaikainen kotikaupunki New York on yhä ”lempicity”, hän rakastaa Japania, ja parhaat kaverit asuvat Barcelonassa…

– Johanna on täkäläisiä, mutta muutin tänne jo edesmenneen vaimoni kanssa viisitoista vuotta sitten.

Michael kertoo ylpeänä, että hänet on jopa valittu Turun Tähdeksi, eli hän on saanut nimellään varustetun metallitähden katulaattaan Turun World Trade Centerin edustalle. Siellä hän loistaa Reijo Mäen, Karita Mattilan, Jarkko Laineen ja Saku Koivun seurassa.

Hän sanoo olevansa onnellinen ja vakuuttaa sen olevan valinta. Rocklegenda tiivistää arvomaailmansa selkeästi:

– En ole koskaan tarkoituksella loukannut ketään. Kuuntelen sydäntäni ja teen sen, mitä haluaisin muiden tekevän minulle. Jotkut ihmiset ovat elävöittäviä, jotkut väsyttäviä – haluan kuulua positiivisten ryhmään.

X