Julkkikset

Sofi Oksanen nukkuu vähän: ”Pärjään kolmen, neljän tunnin yöunilla”

Kirjailija Sofi Oksanen, 39, viettää kiireistä matkalaukkuelämää ja pärjää vähillä unilla. – En ole yhtään aamuihminen, Sofi sanoo.

Teksti:
Piritta Palokangas
Kuvat:
Heli Hirvelä/Otavamedia

Sofi Oksasen viime syksynä ilmestynyt romaani Norma kertoo kohtuvuokrauksesta ja hiusbisneksestä.
– Ruotsissa eräällä keikalla pari intialaista naista tuli sanomaan, että tosi hyvä, että kirjoitat tällaisista aiheista, koska he ovat myyneet lapsena hiuksensa.

Kirjailija Sofi Oksanen, 39, viettää kiireistä matkalaukkuelämää ja pärjää vähillä unilla. – En ole yhtään aamuihminen, Sofi sanoo.

Olotilani juuri nyt on sekava ja hektinen. Norman käännökset alkavat ilmestyä, mikä tietää matkustamista. Ruotsiin pyyhällän jatkuvalla syötöllä. Ruotsalaiset lukevat suurimmaksi osaksi kotimaisia kirjoja. Siksi on ollut kiva, että myös sinne on pyydetty keikoille.

Matkalaukkuelämässä ikävintä on se, että hotellit tulevat liiankin tutuiksi. Haastavaa on jatkuva pakkaaminen, lentokentille ehtiminen ja se, kun yrittää muistaa, että kaikki kamat ovat mukana. En ole kovin hyvä aikatauluissa.

”Nykyään ehdin lukea vain lentomatkoilla”

Pitkillä lentomatkoilla en yleensä tee töitä vaan käytän sen ajan lukemiseen. Nykyään ehdin lukea vain lennoilla. Oikeastaan tykkään lentämisestä, koska silloin on suljettava puhelimet ja oltava ilman nettiyhteyttä. En pane pahaksi sitä, että on hetki, jolloin ei olla yhteydessä maailmaan.

Viimeisin lukemani kirja oli Antti Tuomaisen Mies joka kuoli. Seuraavaksi luen Jari Tervon ja Laila Hirvisaaren uusimmat kirjat, koska minulla on yhteiskeikka Jarin ja Lailan kanssa Helsingin kirjamessuilla.

Rakkain arkirutiinini on ruoanlaitto. Hankin juuri sous vide -laitteen, jonka avulla ruoan voi kypsyttää hitaasti ilman ilmaa tismalleen oikean lämpöiseksi. Ainekset pannaan tyhjiöpakattuun pussiin tai minigrip-pussiin ilman ilmaa, ja pussi heitetään veteen. Laite lämmittää ruokaa vedessä jopa neljä tuntia. Onhan se vähän hifistelyä, mutta kuulemma vihannekset saa sillä hyvin al denteksi.

”Olen koukussa moneen tv-sarjaan”

Bravuurini keittiössä on kasvisten marinointi, ehkä siinä näkyy virolainen ruokaperinne. Esimerkiksi marinoitu kaali onnistuu minulta mielestäni hyvin. Sitä voi tehdä viikonkin satsin etukäteen. Toinen bravuurini on marinoidut kesäkurpitsanuudelit. Hankin spiralisoijan, jolla voi tehdä kesäkurpitsasta spiraalin muotoista nauhaa. Siitä tulee hienon näköinen annos, jota on kivaa tarjoilla myös muille. Tykkään kehitellä myös uusia reseptejä.

Olen koukussa useampaankin tv-sarjaan. Nykyään tulee niin paljon hyviä sarjoja. Viimeisin, jonka katsoin oli (Kolumbian huumesodasta kertova) Narcos. Se oli mielenkiintoinen siksikin, että olen käynyt sarjan kuvauspaikalla Medellínissä Kolumbiassa pari vuotta sitten. Siellä vietettiin juuri silloin 500. päivää ilman yhtään murhaa, eli se alue on todellakin ollut huumesotatanner.

Tärkein oppi, jonka olen saanut äidiltäni, on luottamus kykyihini.

”En harrasta mitään liikuntaa”

Ajanpuutteen vuoksi olen tällä hetkellä valitettavan huono hoitamaan ihmissuhteita. Lähettelen paljon tekstiviestejä ja sähköposteja. Läheisimpiä ystäviä tulee pikaisesti myös nähtyä. Pidemmän illan ystävien seurassa vietin viimeksi elokuussa.

Kumppanin huomio on tärkeintä väsymyksen ja kaaoksenkin hetkinä. On aina hyvä saada asioihin toinen mielipide.

Nukun vähän; pärjään kolmella neljällä tunnilla yössä. Vastapainoksi vedän övereitä. Aina sanotaan, ettei varastoon voi nukkua, mutta kun on mahdollisuus, nukun 10 tuntia putkeen. Myös 10 minuutin power napit auttavat. En ole yhtään aamuihminen.

En harrasta mitään liikuntaa.

”Olen tehoshoppaaja”

Rahankäyttäjänä olen järkevä. En pidä itseäni tuhlailevana. Minulla ei ole autoa, kesämökkiä tai venettä. Toisaalta käytän rahaa vaatteisiin. Olen tehoshoppaaja. Jos haastattelujen välissä on puoli tuntia aikaa, ehdin ratsata kaiken, mitä hotellin lähellä on. Olen ostanut elämäni aikana tasan yhdet merkkikengät: Dolce & Gabbanan korkokengät kaksikymppisenä. Ne ovat epämukavat jaloissa, ja niitä voi käyttää vain puoli tuntia kerrallaan. Ostos oli ikävä kolaus opiskelijabudjetille. Olen sen jälkeen keskittynyt ostamaan tuotteita, jotka toimivat arkielämässä. En halua, että logot näkyvät, enkä ymmärrä merkkilaukkuvillitystä.

Lue myös:

Sofi Oksanen: ”En ymmärrä lääkäreiden kehotusta vapaa-ajan pitämisestä”

Näin selätät unettomuuden – 6 uutta vinkkiä huippuasiantuntijalta

X