Yksinhuoltaja ja uusi rakkaus
Ero on lapselle aina kova paikka, ja niin myös äidin tai isän uuden kumppanin ilmestyminen elämään. Pyysimme yksinhuoltajaisää ja -äitiä kertomaan kokemuksiaan uuden kumppanin löytämisestä ja etsimisestä. Lue myös asiantuntijan kommentit!
Kysyimme yksinhuoltajan uuden suhteen rakentamiseen liittyvistä asioista ja ongelmista neljän lapsen yksinhuoltaja Annalta 43, ja tarhaikäisten lasten yksinhuoltajaisä Matilta. Yhden vanhemman perheiden liiton puheenjohtaja ja itsekin yksinhuoltaja Bodil Rosengren kommentoi kysymyksiä asiantuntijana.
Miten tutustua uuteen kumppaniin?
Anna: Viimeinen parisuhteeni päättyi 1,5 vuotta sitten, ja tällä hetkellä en koe tarvetta parisuhteelle. Ainoa tapa, miten voisin miehiä tavata ja olen tavannut, on työni kautta.
Matti: Itse olen tutustunut nettitreffien kautta iltaisin lasten nukkuessa. Tanssitaidottomalle pienten lasten yksinhuoltajalle, joka ei käy baareissa, nettitreffit on mitä ihanteellisin tapa tutustua uusiin ihmisiin, sillä nettitreffeillä voi hyvällä tuurilla tavata samassa tilanteessa olevan, kaltaisensa naisen. Yksinhuoltajuuden myötä rima on niin korkealla, etten ole – erottuani kohta 4 vuotta sitten – esitellyt lapsilleni vielä yhtään uutta naisystävää.
Bodil Rosengren: Nettitreffit ovat yleisin tapa tällä hetkellä tutustua uusiin ihmisiin. Netti on helpottanut kumppanin löytämistä.
Miten jakaa aika uuden suhteen ja lasten välillä tuntematta huonoa omatuntoa?
Anna: Asetan lapset ja oman elämäni etusijalle ja mahdollinen kumppani tulee vasta sen jälkeen. Minulle on tärkeää, että perheeni ydin pidetään puhtaana ja sen tasapainoon ei ulkopuoliset pääse vaikuttamaan. En ole kokenut lasteni joutuneen kärsimään ihmissuhteistani, asioista on aina keskusteltu etukäteen.
Matti: Uusperheessä on etuja, joita ydinperheessä ei ole. Kun lapset ovat hoidettavana ex-puolisolla, jää aikaa laatuajalle uudessa parisuhteessa. Muuten lapset ovat etusijalla.
Bodil Rosengren: Tärkeää uuden suhteen aloittamisessa on kuinka kauan erosta on kulunut aikaa. Jos uusi suhde aloitetaan keskellä eroprosessia se on lapselle vaikeaa. Toki vanhemman on ajateltava myös itseään ja omaa onnellisuutta. Lasten hyvinvoinnin on oltava kuitenkin etusijalla.
Milloin lapsen ja uuden kumppanin tulee tavata?
Anna: Itse olen tuonut seurustelusuhteen rehellisesti lapsille esiin, mutta erotilanteessa uuden suhteen aloittaminen ei mielestäni sovi. Sinällään uuden suhteen nopeakin esiintuonti ei mielestäni haittaa, koska mieluummin olen rehellinen lapsilleni. Mitään suurempaa dramatiikkaa suhteen aloittamisiin tai lopettamisiin ei ole liittynyt ja asiat on juteltu lasten kanssa läpi. Lapset ovat vaistonneet ja huomautelleet, kun ovat huomanneet suhteeni menevän huonosti, joten ero on lopulta ollut usein helpotus.
Matti: Itse esittelisin naisystäväni lapsilleni vasta siinä vaiheessa kun olisi jonkinlainen varmuus suhteen jatkuvuudesta ja pysyvyydestä, aikaisintaan puolen vuoden kuluttua tapailun aloittamisesta.
Bodil Rosengren: Kunhan erosta on kulunut tarpeeksi aikaa voi uuden kumppanin esitellä nopeastikin lapsille. Piilottelu on usein täysin turhaa ja lapsi voi kokea sen jopa loukkaavana. Toivottavaa kuitenkin on, että suhde on vakavalla pohjalla.
Miten lievittää lapsen pelkoa äidin/isän menettämisestä?
Anna: Lasteni ei ole tarvinnut kokea mustasukkaisuutta suhteistani, koska heillä on hyvä itsetunto minun suhteeni.
Matti: Olemme puhuneet lasten kanssa ennakkoon mahdollisista uusista kumppaneista. ”äiti on aina teidän äiti ja isi on aina teidän isi”, riippumatta siitä kenen kanssa tai missä äiti tai isi asuu, elää tai on vaikka naimisissakin. Lapsilla on vain yhdet vanhemmat ja minä olen aina heidän isi, vaikka asuisin kuussa, kukaan muu ei voi koskaan olla.
Bodil Rosengren: Jos eroprosessin vielä ollessa käynnissä esitellään uusia kumppaneita, lapsi voi helposti kokea sen korvaamiseksi ja pelottavaksi. Lapsen toipuminen erosta voi viedä vuosia. Keskustelu asioista avoimesti auttaa.
Miten löytää kaikille osapuolille uudet luontevat roolit?
Anna: Monet läheiseni painiskelevat parisuhde- ja uusioperheongelmien kanssa, ja olenkin onnellinen, etten koe tarpeelliseksi itse uutta ihmissuhdetta tällä hetkellä. Uusioperheiden ongelmista puhutaan mielestäni liian vähän. Aikuiset taantuvat eroissaan usein lasten tasolle ja toimivat lapsellisesti. Minulla ei ole ollut ongelmia uusien roolien rakentamisessa. Jos uudella kumppanilla on omia lapsia, hän kyllä ymmärtää perheroolit. En ole seurustellut lapsettomien miesten kanssa.
Matti: Lasten kanssa on ennakkoon asioista puhuttu. Kun molemmilla uusilla puolisoilla on lapsia, molemmat varmastikin arvostavat yhteistä aikaa ja ymmärtävät perheen arkea ja elämää.
Bodil Rosengren: Uudesta kumppanista ei tule isä hetkessä. Tunnesiteen rakentuminen vaatii vuosia. Isäpuoli voi olla arjen jakaja, mutta lapsen vanhempi kantaa vastuun kasvatuksesta. Lapsen oikea isä ei ole kilpailevassa suhteessa uuden kumppanin kanssa.
Uusi kumppani on lapselle lähes aina kriisi
Yhden vanhemman perheiden ja uusperheiden määrä on kasvanut. Viidennes kaikista perheistä on yhden vanhemman perheitä. Suomessa on tällä hetkellä 52 000 uusperhettä. Selvä enemmistö yhden vanhemman perheistä muodostuu äidin ympärille. Miesten osuus yksinhuoltajista on 13 prosenttia.
Lisää tietoa:
Yksinhuoltajan päiväkirja
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto
Väestöliitto
Teksti: Tarja Vilén
Kommentit
”Madame mamman” kirjoituksessa oli niin perusnegatiivinen ja lasta vihaava ote, että minusta kannattaisi harkitakin tarkasti, olisiko lapsen parempi elää ilman Sinun ja lapsen isän välistä suhdetta. Kirjoituksesta ei käynyt ilmi, minkäikäinen lapsi on kyseessä, mutta varmaan tuonkaltaisen kaunan edessä jokatapauksessa voimaton. Haukut lisäksi lapsen äitiä, joka jättää lapsen kasvatuksen Sinun vastuullesi. Miksei isä kanna vastuuta lapsestaan? Kun lapsi valehtelee, siihen on yleensä joku syy, ja sen syyn selvittäminen voisi olla aika avartavaa. Olen itse ollut samassa veneessä; mieheni 10-vuotias tytär halusi muuttaa isän luo asumaan. Voin vakuuttaa, ettei ollut helppoa, mutta ei tullut mieleenkään osoittaa lapselle vihaa sen vuoksi. Hän ei tässä kuitenkaan ole lähtökohtaisesti syypukki.
Kommentit
Aika pinnallinen käsittelytapa vakavasta aiheesta. Kipuilu ei hellitä, jollain
vippaskonsteilla,valitettavasti. Aikuisten ja lasten näkökulmien painopisteet
erilaiset. Hurja taantuminen tapahtuu sekä aikuisten että lasten kohdalla.
Aikakaan ei aina auta asioissa. Joillakin ei koskaan. Artikkelissa puhuttiin
neljästä vuodesta, henkilökohtaisesti kulunut jo seitsemän vuotta, eikä
tilanne muuttunut yhtään…Oppia ikä kaikki.
Itse olen ”se ilkeä äitipuoli” ja kokemuksesta tiedän, ettei se ole todellakaan helppoa.
Valitettavasti olemme siinä tilanteessa, että lapsen äiti ei osaa ottaa vastuuta lapsestaan, joten se jää suurimmaksi osaksi minulle. Lapsi asuu virallisesti äitinsä luona, mutta käytännössä hän on aina meillä. Jos hän asuisi äitinsä kanssa, myöhästyisi hän koulusta miltei joka päivä. Tai sitten ei menisi ollenkaan.
Läksyt on tarkistettava päivittäin, koska hän valehtelee kirkkain silmin ne tehneensä, ”unohtaa” asioita, ei vastaa puhelimeen, valehtelee jne. Eniten harmittaa se, ettei hän ollenkaan opi virheistään vaan tekee ne aina uudestaan. Se jos mikä turhauttaa ja uuvuttaa meitä kaikkia.
Ei se ole mukavaa, että aina ”joutuu” huomauttelemaan ikävistä asioista ja määräämään rangaistuksia joista ei ole mitään hyötyä. Olemme yrittäneet myös myönteistä lähestymistapaa, mutta yhtä heikolla menestyksellä.
Luonnollisesti minä saan lapsen äidin sukulaisten vihat päälleni.
Tämä kaikki syö mieheni ja minun suhdetta. Omat lapseni ovat jo aikuisia, enkä enää jaksaisi ruveta uudelleen äidiksi. Saa nähdä miten meidän käy.
Mun vanhemmat eros kolme vuotta sitten, ja mä toivon vieläkin että tää ois vaan pahaa unta. Jonnekkin keskustelutarapiaankin mut on viety mutta mä en taho puhua mun asioista jollekkin jota mä en tunne. Miksen mä nauttinu perheestä silloin, kun mulla vielä oli sellanen?
Erosimme mieheni kanssa viime keväänä. Takana oli vuosien henkinen paine ja 8 kk kestänyt pari / eroterapia. Kävimme molemmat koko eroprosessin ajan myös yksilöterapiassa, ja käymme edelleen.
Lapset ovat sopeutuneet mielestäni tilanteeseen niin hyvin kuin nyt lapsi suinkin voi. Olemme pitäneet koko perheen yhteisistä viikottaisista tapaamisista kiinni, ja viettäneet pyhiä yhdessä, koska välit ovat säilyneet asiallisina. Kaikenlaisia tunteita on osoitettu ja otettu vastaan. Olen elänyt läpi 2 pitkää ( 5 v + 14 v ) parisuhdetta, joissa molemmissa mies oli hyvin dominoiva, eikä arvostanut naisia. Olen mielestäni eroni käsitellyt aika pitkälle, ja uusi elämä lasten kanssa entisen kodin lähellä ja tutuissa ympyröissä tuntuu nyt tasapainoiselta ja olen pitkästä aikaa onnellinen.
Parisuhde orientoituneena toivoisin rinnalleni miestä, joka voisi vihdoin tarjota minulle mahdollisuuden erilaiseen kasvuun parisuhteessa, alistumatta miehen mielivaltaan. Toivon uutta parisuhdetta myös tyttärieni tähden. Haluaisin antaa heille esimerkin siitä, miten parisuhde voi olla myös tasapainoinen, ja mies voi myös kunnioittaa naista. Nyt heillä on vain isänsä ja äitinsä esimerkki, ja osa asenteista on jo imeytynyt heihin. Joudun todella paneutumaan nyt kasvatukseen, jotta saisin tyttäreni oppimaan, ettei miehen kanssa tarvitse elää alistettuna, ja että rakastetuksi tulemiseen riittää että on sellainen kuin on, etteivät kaupankäynti ja valtapeli kuulu onnellisiin ihmissuhteisiin. Haluan itsellenikin sen kokemuksen. Uskonkin vakaasti, että sopiva mies voisi jopa eheyttää perhettämme, ja tyttäreni voisivat nauttia entistä iloisemmasta ja energisemmästä äidistään, joka saa voimaa eheyttävästä parisuhteesta. Suosittelen kaikille terapiaa. Hyvää sellaista. Kaikki terapeutit eivät sovi kaikille, mutta psykosynteesi terapeutin lähestymistapa voi olla se sopivin lähes jokaiselle, sillä siinä lähestytään ihmistä mielestäni oikealla tavalla. Käännetään heikkoudet kasvutehtäviksi ja ”virheet” mahdollisuuksiksi oppia ja antaa anteeksi. Annetaan mahdollisuus tulla siksi todelliseksi ihmiseksi joka kukin meistä on.
”Madame mamman” kirjoituksessa oli niin perusnegatiivinen ja lasta vihaava ote, että minusta kannattaisi harkitakin tarkasti, olisiko lapsen parempi elää ilman Sinun ja lapsen isän välistä suhdetta. Kirjoituksesta ei käynyt ilmi, minkäikäinen lapsi on kyseessä, mutta varmaan tuonkaltaisen kaunan edessä jokatapauksessa voimaton. Haukut lisäksi lapsen äitiä, joka jättää lapsen kasvatuksen Sinun vastuullesi. Miksei isä kanna vastuuta lapsestaan? Kun lapsi valehtelee, siihen on yleensä joku syy, ja sen syyn selvittäminen voisi olla aika avartavaa. Olen itse ollut samassa veneessä; mieheni 10-vuotias tytär halusi muuttaa isän luo asumaan. Voin vakuuttaa, ettei ollut helppoa, mutta ei tullut mieleenkään osoittaa lapselle vihaa sen vuoksi. Hän ei tässä kuitenkaan ole lähtökohtaisesti syypukki.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous