Ihmiset ja suhteet

Löytyykö onnellisuus maalta?

Teksti:
Anna.fi
Maaseutu

Montosen perhe luopui spontaaneista iltamenoistaan ja muutti Helsingin keskustasta Sipooseen oman tilan ja rauhan perässä. Miten muutos sujui? Mitä perheen arkeen nykyään kuuluu?

Perhe asusteli vuosia lähellä merta sijaitsevassa mukavassa helsinkiläiskolmiossa. Kun perheen kaksoset alkoivat varttua, koti alkoi kuitenkin käydä ahtaaksi. ”Aloimme unelmoida isommasta asunnosta, jossa olisi oma sauna ja piha.”

Villien kaksosten kanssa kaupungissa asumiseen liittyi myös muita hankaluuksia. ”Olin koko ajan sydän syrjällään. Pelkäsin, että lapset juoksevat auton alle”, perheen äiti Minna kertoo.

Perheen äiti oli myös lopen kyllästynyt seisoskelemaan leikkikentillä päivästä toiseen. ”Kun omaa pihaa ei ole, lasten kanssa pitää lähtemällä lähteä ulkoilemaan. En ole myöskään niin sosiaalinen, että olisin nauttinut kesäillasta leikkikenttätuttavien seurassa. Kaipasin omaa rauhaa.”

Kun päätös isommasta asunnosta oli tehty, seuraava puoli vuotta menikin asuntojen näytöissä kierrellessä. Helsingin keskustan tuntuman asunnot osoittautuivat liian kalliiksi. ”Myöskään Espoosta ei löytynyt meidän varoillemme sopivaa asuntoa.” Toivo omasta kodista alkoi hiipua.

Eräänä syksyisenä päivänä oli internetiin tullut kuitenkin asuntoilmoitus, joka kiinnitti perheen huomion. Sipoossa olevaa taloa lähdettiin katsomaan vielä samana iltana. ”Ensimmäinen ajatukseni oli, että sijainti on susirajalla”, Minna myöntää. ”Talo kuitenkin miellytti. Entisen 75 asumisneliön jälkeen päälle 200 neliötä tuntui uskomattomalta.”

Minna tutki talon tarkalla perheenäiti-kriteeristöllään. Talossa oli iso eteinen, jonne mahtuisivat kaikki lasten ulkolelut, -vaatteet ja  harrastusvälineet, joiden säilyttäminen kaupunkiasunnossa tuotti ainaista päänvaivaa. Talossa oli muutenkin tilaa leikkiä ja temmeltää, sopiva määrä makuuhuoneita: lapsille omat huoneet ja vieraillekin omansa. Talossa oli myös kodinhoitohuone. ”Todellista luxusta! Kaupunkiasunnossa pyykkiteline on aina tiellä.” Saunasta ja pukuhuoneesta oli myös käynti omalle suojatulle pihalle. Piha oli reilunkokoinen: riittävästi tilaa, mutta ei suunnatonta hoitamista vaativia istutuksia. ”Talo oli unelmien täyttymys.”

Minna kertoo seisseensä pitkään talon terassilla. Tiiliseinän sijasta näkymä oli syksyiselle pellolle. Oli hyvä olla ja hengittää, vaikka hiljaisuus tuntuikin alkuun oudolta. ”Mietin, että miehen työmatkatkin sujuisivat: lentokentälle oli kohtuullinen matka.” Itse Minna oli vielä hoitovapaalla, mutta palaamassa piakkoin työelämään Helsinkiin. ”Päätimme kokeilla. Ajattelimme, että pääseehän Sipoosta pois, jos emme viihdykään ja jos työmatka alkaa tuntua ylivoimaiselta.”

Perhe on asunut nyt Sipoossa vuoden ja kolme kuukautta. Alku oli Minnalle shokki. ”Meillä oli vain yksi auto. Tunsin olevani motissa Sipoon perähikiällä, sillä olin lasten kanssa vielä kotona. Elettiin kylmää tammikuuta ja ihmiset olivat käpertyneet kukin oman takkansa kylkeen. Leikkikentällä ja kaduilla oli tyhjää. Ehdin jo miettiä, että asuntoalue on täysin hylätty.”

Kun Minna aloitti työt, kulkeminen Helsinkiin tuntui hankalalta. ”Yritin kulkea töihin bussilla, mutta matka kesti ikuisuuden. Ruuhka-aikaan matka kestää tunnin suuntaansa. Lopulta hankimme toisen auton, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin.”

Nykyään perheen äiti nauttii suunnattomasti siitä, että voi kiireisen työpäivän päätteeksi olla omissa oloissaan. ”Vetäisen kumpparit jalkaan ja tepastelen lasten kanssa pihamaalla. Kun lapset leikkivät, minä voin tehdä pihahommia. Voin myös päästää lapset hetkeksi keskenään ulos. Täällä ei tarvitse pelätä, että lapset jäisivät auton alle tai että joku hullu veisi heidät mukanaan.”

Talvella lapset hiihtävät läheisellä pellolla. Kesällä perhe istuu omalla pihallaan ottamassa aurinkoa tai vain nauttien omasta rauhasta. ”Enää ei tarvitse keksimällä keksiä jotain keinotekoista tekemistä, vaan sitä on ihan luonnostaan.”

Naapureissa asuu samanikäisiä lapsia ja muutenkin ihmiset ovat ystävällisiä. Apua on saatavilla, jos sitä tarvitsee. ”Ja naapurit eivät todellakaan kyttää toisiaan, mitä aluksi pelkäsin.”

Välillä Minna kaipaa meren tuoksua ja Helsingin kauppojen läheisyyttä. Lähikaupoista ei myöskään saa kaikkia tuotteita, joihin perhe oli Helsingissä tottunut. Arkiruokaostokset sujuvat kuitenkin mainiosti. Erikoisemmat tarpeet hankitaan Helsingin keskustasta.

Perheen autottomat ystävät eivät enää pistäydy kylässä. Perheen omatkin spontaanit lähtemiset ovat vähentyneet. Harrastusmahdollisuudet eivät ole niin hyvät kuin Helsingissä. Myös vanhempien iltamenot mietitään harkiten, sillä julkiset eivät kulje myöhään ja taksimatka Helsingin keskustasta kotiin maksaa 50 euroa.

Minna suosittelee ”maalle” muuttamista ihmisille, jotka pitävät luonnon läheisyydestä, rauhasta ja omakotitalopuuhastelusta, mutta epäilee, että ihmiset, joiden viikottaiseen rutiiniin kuuluu kahviloissa ja ravintoissa nautiskelu, eivät Sipoossa kauaa viihtyisi. ”Sipoossa, ainakin perheellisellä, pitää olla kaksi autoa. Ihmisille, jotka eivät siedä ruuhkassa ajamista tai pitkähköä työmatkaa, sijainti lähentelee helvettiä.”

Jos perhe voittaisi ison potin lotossa, niin ainakin vanhemmat olisivat valmiita muuttamaan lähemmäksi Helsinkiä, mutta ”tuskin enää keskustaan”. ”Jos meillä ei olisi lapsia, emme olisi muuttaneet näin isoon taloon emmekä näin kauas, mutta ainakaan tällä hetkellä ratkaisu ei kaduta. Onneksi emme muuttaneet tänne silloin, kun lapset olivat vauvoja. Olisin pitkästynyt kuoliaaksi.”

Mutta lapset viihtyvät. ”Heillä on tilaa niin sisällä kuin ulkonakin leikkiä ja viilettää vapaasti. Harrastaminen on helppoa. Sukset jalkaan ja pihalle sivakoimaan. Luistinrata on parin sadan metrin päässä. Omalla pihalla on pienen leikkikentän verran leikkivälineitä ja lapsethan keksivät leikittävää loputtomasti kepeistä ja risuista.”

Perhe myös puuhastelee nykyään enemmän yhdessä. ”Minusta on kiva kasvatella kirsikkatomaatteja ja pitää yrttitarhaa. En ole missään nimessä mikään hortenssian kepittäjä, mutta minusta on kyllä kehittynyt aika armoton viherpeukalo. ’Maalla’ oppii uusia asioista itsestäänkin. Aivan kuin oltaisiin enemmän tosiasioiden äärellä.”

Minnasta tuntuu, että hänen omat elämänarvonsa ovat pehmentyneet entisestään. ”Meidän perheemme arkeen tuovat onnea nykyään vapaus, rauha, oma piha ja iloiset lasten ilmeet, kun he sitkuttavat pyörällä pihatiellä. Lapset viihtyvät myös hyvin päiväkodissa, joka on suhteellisen pieni.” Minna tuumii vielä hetken ja lisää: ”Sen kuitenkin tiedän, että tätä kauemmaksi Helsingistä en lähtisi. Muutto esimerkiksi Hartolaan ei tulisi kysymykseenkään.”  

Niina

Jos innostuit muuttamisesta, asunnon etsimisen voi aloittaa vaikka täältä!

Tässä vertailuna esimerkkejä, millaisia asuntoja 350.000 eurolla saa

Porvoo: Kerrostalo keskustassa, pinta-ala: 98,5 neliömetriä, valmistuvuosi 2002

Helsinki: Kerrostaloasunto Ullanlinnassa, pinta-ala: 68 neliömetriä, valmistumisvuosi 1931

Helsinki: Rivitalo Maunulassa, pinta-ala: 94,1 neliömetriä, valmistusvuosi 1952

Helsinki: Omakotitalo Suutarilassa, pinta-ala 167 neliömetriä, valmistuvuosi 1986                                         

Espoo: Rivitalo Lippajärvellä, pinta-ala 121 neliömetriä, valmistusvuosi 2001

Espoo: Paritalo Hiidenportissa, pinta-ala 106 neliömetriä, valmistusvuosi 1984

Sipoo: Omakotitalo Talmassa, pinta-ala: 184, valmistusvuosi 1990

Tampere: Omakotitalo Järvensivulla, pinta-ala 228 neliömetriä, valmistusvuosi 1956

Tampere: Omakotitalo Raholassa, pinta-ala 197 neliömetriä, valmisvuosi 1997

Kuopio: Omakotitalo Saaristokaupungissa, pinta-ala; 194 neliömetriä, valmistusvuosi 2004

 

X