Liian lyhyt Rauman loma

Rauma blogi

Voi ei, olemme jo viimeistä iltaa Suomessa! Suunnitelmistani huolimatta en ehtinyt käydä kertaakaan lenkillä, siirsin Dubaissa asuvan ystäväni kanssa treffit Raumalta Pariisiin ja käytin kolmesta mukaani ottamastani takista vain yhtä… Muistan, miten lentoja varatessani ajattelin, että meillä olisi joulun aikaan vaikka kuinka monta päivää rentoutua ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, mutta taas kerran huomaan olevani tilanteessa, että päivät hujahtivat ohi aivan liian nopeasti ja loma on lopussa.

Tällä hetkellä näpyttelen postausta Turusta, sillä meillä on aikainen lento huomenna – aamulento tuntui vielä varatessa hyvältä vaihtoehdolta, mutta tällä hetkellä huominen aamuneljän herätys tuntuu vähemmän houkuttelevalta.

Vaikka ikävöin aina tänne Suomeen, niin onneksi Ranskassa meitä odottaa oma mukava arkemme. Lauantaina juhlimme Uutta Vuotta Pariisissa ystäviemme kanssa ja sunnuntaina menemme brunssille juhlistamaan mieheni syntymäpäivää. Ja jos vaan mitenkään jaksan, yritän käydä huomenna kurkkaamassa alkaneet vente privéet… Tiedossa on siis varsin mukava päätös joululomallemme!

TekoturkiskaulusTakki El GansoTalviasuTalvityyli

Takki El Ganso (vastaava täällä)

Kengät Jimmy Choo (vastaavat täällä)

Kaulus Ted Baker (vastaava täällä, täällä)

(Sisältää mainoslinkkejä)

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *