Taikaviitta ja vuoden aloitus kipeänä

Villakangasviitta

Oma vuoteni lähti ensin käyntiin todella mainiosti ystävien kanssa meillä kotona edellistä vuotta juhlien ja tulevalle kippistellen. Vielä maanantainakin minulla tuntui riittävän energiaa, kunnes sitten myöhään illalla tulin kipeäksi ja nyt olen viimeiset pari päivää maannut sängyssä puolikuolleena… Eli se siitä vuoden loistavasta aloituksesta!

Olen vakaasti päättänyt parantua huomiseen mennessä ja sainkin äsken syötyä puolikkaan lautasellisen puuroa. Muistan muuten, miten Saksassa ei tuntunut olevan kunnon puurohiutaleita, joten olen ollut todella tyytyväinen, sillä Pariisissa olen löytänyt täydellisiä puurohiutaleita Marks&Spenceristä.

Täytyy myöntää, että ihan täysissä voimissani en ole vieläkään, mutta illan missioni on päästä suihkuun ja toivoa, että ehdin toipua tarpeeksi hyvin huomiseksi. Näin vuoden alussa ja lomien jälkeen haluaisin käyttää aikani erityisen tehokkaasti, joten pitää vain toivoa, että tämä tauti olisi jo kukistettu ja pääsisin takaisin normaaliin arkirytmiin!

AjohanskatMiten pukea viitta? Nahkaiset nilkkuritTupsupipo

Viitta Zara (vastaavat alessa täällä ja täällä!)

Farkut Topshop (nämä samat suosikkifarkkuni nyt alessa täällä)

Käsineet Banana Republic (vastaavat täällä, täällä)

Nilkkurit Senza (vastaavat täällä)

Pipo Hallhuber (vastaava täällä, täällä)

(Sisältää mainoslinkkejä)

Kommentit

Toivottavasti puurohiutaleet ja lepo (!) ovat jo tehneet tehtävänsä ja olet päässyt aloittamaan vuoden paremmassa vedossa. Kaikkea jännittävää vuoteen 2017!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *