Jyrki Lehtola

Jyrki Lehtola: Sun rakkaus, sun demonit

Teksti:
Jyrki Lehtola

Parikymmentä vuotta sitten suomalaiset liikemiehet yrittivät opetella käyttäytymään niin kuin heidät olisi kiusaamismielessä koulutettu USA:ssa tahallisen väärin.

He alkoivat kosketella ihmisiä puhuessaan, toistaa heidän etunimiään, avautua ikään kuin raadollisen henkilökohtaisesti ja esittää puhekumppanilleen tulkintoja siitä, millainen puhekumppani on sisimmässään.

Olin tuollaisen ihmiskokeen kanssa aikoinaan lounaalla. Hän teki kaiken, mitä oli opetettu. Huippusuoritus oli, kun hän kesken lounaan katsoi minua silmiin ja totesi oman parisuhdeavautumisensa jälkeen: ”Säkin olet Jyrki kärsinyt, mutta mä näen susta, että sä olet nyt päästämässä irti sun demoneista.”

Vastasin hänelle, että en tiedä, mistä hän puhuu. ”Kyllä sä Jyrki tiedät.” En tiennyt.

Muistatteko sen ajan, kun ette tienneet tuntemattomien tai tuttujen parisuhteista, demoneista ja pelkotiloista mitään?

Siinä ne seisoivat, kutsuilla, vierekkäin, ja kaikki näytti olevan niin hyvin kuin on ihmisillä, jotka kutsuilla seisovat vierekkäin. Ehkä suljettujen ovien takana kuului hirveää huutoa, tavaroita hajotettiin, mutta me emme tienneet siitä.

Huonoista parisuhteista kuvitteli, että ne varmaan istuvat eri puolilla asuntoa ja välttelevät toisiaan, ei mitään dramaattista. Hyvistä parisuhteista kuvitteli, että vau, siisti pariskunta, ne varmaan puhuvat rakkaudestakin Heinrich Heinea alkukielellä siteeraten.

Ja juuri se teki ihmisistä ja maailmasta arvokasta. Kun ei ollut tietoa, kuvitteli kaiken toisenlaiseksi kuin se oli.

Sitten maailma hiljalleen muuttui, ja tähän sydänhymiö, kissahymiö, sydän, kissa, sydän.

Muutokset ovat alkaneet mediasta, perinteisestä ja siitä sosiaalisesta.

Television reality-sarjat perustuivat ensin siihen, että eksyneet nuoret alensivat kännissä itseään. Nuoriin kyllästyttiin nopeasti, koska yhden kännisen nuoren nähtyään on nähnyt ne kaikki.

Reality-aikuiset korvasivat nuoret, ja uudet ohjelmatyypit perustuivat alentamisen sijasta avautumiseen. Mitä enemmän kyyneleitä, sen parempi ohjelma, ja jos kerrot, mitä eniten kadut, siitä saadaan ehkä uutinen.

Elämä pelissä on Yleisradion parisuhdesarja, jossa tunnetut pariskunnat kertovat katsojille liikaa itsestään. Vaikka asiat ovat useimmiten banaaleja ja kaikkien jakamia, niitä ei haluaisi ehkä juuri siksi kuulla.

”Näin Olli Tola ja Lena Meriläinen riitelevät”, kerrottiin ohjelman puffijutussa. Mutta kun en halua tietää, miten he riitelevät. Haluan takaisin sen otsikon, jota ei koskaan ollutkaan: ”Näin Olli Tola ja Lena Meriläinen vaikenevat yksityisasioistaan”.

Aikoinaan kun taiteilija oli saanut valmiiksi uuden teoksen, taiteilija markkinoi teosta kertomalla siitä toimittajalle. Se ei ole pitkään aikaan riittänyt. Nykyään teosta joutuu mainostamaan sillä, että haavoja on, ehkä sairauskin, sekä kasa pieleen menneitä ihmissuhteita.

Menestyneen urheilijan menestys ei enää riitä. Tarvitaan kertomus siitä, mitä uraan keskittyminen on tehnyt perheelle ja parisuhteelle. Poliitikko ei pyri eduskuntaan ajatuksillaan vaan sillä, että on vihdoin sinut seksuaalisuutensa kanssa.

Kaiken räjäytti kunnolla esiin sosiaalinen media. Se teki meistä omien tunnetilojemme ja parisuhdetilanteidemme tiedotusjohtajia.

Me kerromme kaiken itsestämme, koska meillä on mahdollisuus kertoa kaikki itsestämme. Ei ennen oltu välttämättä sen arvokkaampia tai hienotunteisimpia, silloin ei vain ollut näin paljon välineitä kertoa, että oon rakastunut, en oo rakastunut, oonkin rakastunut, ai joo, en ookaan.
Nyt näitä välineitä on. Pariskunnat näyttelevät riitelemistään tv-ruudussa. Mies saa tietää vaimonsa syrjähypyistä lukemalla niistä lehdestä.  Nainen kertoi juuri Twitterissä juoksevansa pois miehensä luota, koska pelkää parisuhteessaan. Nyt se kertoikin, että kaikki oli väärinkäsitystä, asiat ovat ihanasti. Nyt ne ovat julkaisseet Instagramissa suutelukuvan, johon liittyvän aforismin haluaisi kehitysuskon takia saman tien unohtaa. Nyt ne ovat taas eronneet ja tiivistävät koko pitkän suhteensa emojiin, jossa on rikkoutunut sydän.

Lue myös: Olisitko kokemusasiantuntija-kaverini?

Jyrki Lehtola

Jyrki Lehtola on helsinkiläinen kirjoittaja, joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin.

Anna Jyrkille palautetta: lehtola@dlc.fi

Jyrkin aiemmat kolumnit löydät täältä

X