Kolumnit

Kaarina Hazardin kolumni: Yhteinen hiili

Teksti:
Kaarina Hazard

Keskuskeittiön idea. Sille meidät on rakennettu. Sille hyvälle ideaalille, että kaikkialla on samanlaista.

Kaali ja appelsiini, porkkana ja rusina, nämä sopivat yhteen, koska näin on vitamiinit yhteisiksi sovittu. Mehu, sille on löytynyt se yksi hyvä lasikannun malli, joten se on kaikkialla siinä. K ja S, ne riittävät kaupoiksi, ja ABC on hyvä idea, koska niillähän ne aakkoset aloitetaan. Ei tule epäselvyyttä.

Ja sitten on se toinen, aivan vastakkainen pääty. Se ajatus, että jokainen valitsee yksilöllisesti itse ja omasta puolestaan. Tuunailee joka jumalan sämpylän ja salaatin omalle maulleen, kahviinsa noukkii uniikit lisukkeet ja sadasta teepussista ei löydä mieluistaan.

Joko kaikille samaa tai jokaiselle erikseen, näin me lausumme. Miksi kummassa me olemme näin päättäneet? Miksi me kaihdamme porukoita?

Mikä meitä joukoissa kauhistuttaa? Että täällä olisi jokin sakki ja tuolla toisaalla toinen seura. Sotako siitä heti tulee mieleen?

Oitisko me suistumme jonkinlaiseen sisällissodan jälkitunnelmaan, jos tuolla olis nuo yhdet ja toisaalla taas nämä toiset? Hetikö meillä on mielessä punaiset ja valkoiset vastakkain, mielessä järjestys ja kapina, ehjä ja rikottu? Heimosotako siinä heti olisi käsillä, jos jakautuisimme useampaan mieltymykseen? Riitaako muunlaisuus heti ehdottaa?

Ja senkö takia me jutuissamme niin mieluusti ymmärrämmekin vain vastakohdat, kasaamme porukat toisiaan vasten – kaupunkilaiset maalaisia, vanhat nuoria, muualta tulleen omiamme? Onko joukkojen yhteen tuleminen meille aina selkkaus, ei koskaan juhla?

Tottahan me sen tiedämme, että rieska on eri asia idässä ja lännessä, että yksi ja sama sieni on toisella puolella maata juhlaruoka ja toisaalla eläimen ape. Yksillä on vihta ja toisilla vasta, joillekin itikka on pikkuinen hyönteinen ja toisille taas suuri nisäkäs.

Me ymmärrämme toki, ettei syväsavolaisen ja raumalaisen huumorissa hevin yhteistä säveltä löydy ja ettei Kajaanista noin vain lähdetä heilastelemaan Närpiöön, tuhannesta syystä.

Käsitämme, että Suomi-neidon läntistä kuvetta koristaa erikoisen ruotsin raita ja oikein pohjoisen kieliä ei kukaan tunne napapiirin tällä puolen, mutta nämä toisenlaisuudet välillämme hymisemme pittoreskeiksi sattumiksi, emme aidoiksi eroiksi kansojen kesken, koska sus siunakkoon.

Me osoitamme samasieluisuuden laakeaksi leivottua alustaa ja toteamme, että yhteinen kieli ja yhteinen mieli, vaikka meidät on Suomeksi karsittu kokoon sieltä sun täältä, lykätty yhteisen lipan alle historian sadetta pitämään.

Ja mitä sitten, jos keskinäiset eromme otettaisiinkin yleiseksi lähtökohdaksi ja luonnolliseksi maan tavaksi? Että jos Suomea ei ymmärrettäisikään yhdeksi suureksi pyrkimykseksi vaan osiensa summaksi?

Mitä jos Alvar Aallon koivuviilu lumista maisemaa vasten ei olisikaan se yksi ja ainoa sovittu omakuva, vaan saman nimen alle mahtuisi kaikenlaista, joidenkin sieluista jäinen puolukka mutta toisten ytimestä taas verevä yrttitarha ja tummaa kokopuuta koristeellisin kaiverruksin – niin, mitä sitten? Jos olisimmekin porukoista koottu yhteenliittymä, osien liitto? Mitä meille tapahtuisi?

Sammuisiko se kuuluisa yhteinen hiili tykkänään, jos Suomi ei olisikaan yhden tarinan maa, yksi nuotio, vaan kirjava kasa erilaisia lämmönlähteitä? Mitä jos ottaisimmekin tosissamme tämän laajan alueen mittakaavan ja sen luonnollisen monimuotoisuuden?

Voisiko silloin olla niin, että sietäisimme välillämme myös reilua, tervettä eripuraa ilman että heti alamme pelätä kuolemaa? Voisiko olla, että suhtautuisimme toistemme eri kantoihin luonnollisena asiaintilana, emme kapinana tai yllytyksenä sotaan? Voisiko olla, että debatti, toiset näkökulmat olisivatkin ehdotus uudesta, eivät manaus hajaannukseen?

Ja voisiko olla niin, että silloin sietäisimme paremmin senkin, että jotkut muut jostakin toisaalta saapuvat tänne keskellemme, mukanaan jokin uusi aarre, toinen mieltymys, tuore ehdotus siitä, miten tämän kaiken avaruuden keskellä voisimme kättä päälle lyöden porukalla olla ja kukoistaa?

Kaarina Hazard

Kaarina Hazard on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, jota kiinnostaa suomi ja Suomi.

Kaarinan aiemmat kolumnit löydät täältä

X