Kauneus

Lempeä elämä: Luonnonkosmetiikkaa, kyllä kiitos!

Teksti:
Anna.fi

Sen jälkeen, kun on alkanut tiedostaa ruokavalion puhtauden merkityksen, katse kääntyy hiljalleen myös peilikaappiin ja meikkipussiin. Kyllä, ihon duuni on suojata sisäelimiämme, mutta ei sekään kaikenlaista pommitusta kestä. Kaikki, mitä laitamme ihollemme imeytyy myös verenkiertoomme.

Jo vuosia olen kuulunut kosmetiikan suurkuluttajiin. Kun vielä kolmisen vuotta sitten käytin autuaan tietämättömänä markkinoiden tujakoimpia hiuslakkoja, ylläpidin geelikynsiä ja käytin paksuja meikkivoidekerroksia, en tajunnut kemikaalien haittavaikutuksista hölkäsen pölähdystäkään! Ajattelin, että kaikki, mitä kaupan hyllyillä myydään, on pakko olla suhteellisen turvallista – ei kai sitä kaupoissa muuten ihmisille myytäisi? En tullut edes ajatelleeksi, että kaikki tuo moska kulkeutuisi elimistööni ja mitä siitä seuraisi. Olin tukkinut ihoni ja ihmettelin, miksi se ei hehku. Hiukset olivat kolmeviikkoisen värjäyssyklin karaisemat, ja jostain syystä kiiltoa piti suihkuttaa purkista.

Kun aloin tiedostaa, mitä kaikenlaiset kemikaalit ruokavaliossa tekevät sisäiselle olotilalle, keholle ja terveydelle, luottamus kaupan hyllyihin alkoi rapista. Aloin syynätä tuoteselosteita ja tajusin, että elintarviketeollisuus tarvitseekin enimmäkseen rahojani, ei terveyttäni. Kun sukelsin tuoteselosteiden monimutkaiseen maailmaan, miltei kaikessa markettien myymässä ruoassa tuntui olevan kehoon kuulumattomia vieraita ainesosia. Aloin kelpuuttaa ostoskoriini vain kaikkea sellaista, missä ei ollut tuoteselosteita ja joissa luki luomu. Kauppareissut venyivät ja jouduin metsästämään eri tuotteita eri osoitteista, mutta se ei haitannut, koska olin päättänyt panostaa kehoni hyvinvointiin. Käsitys siitä, mikä on terveellistä ja alkuperäistä ruokaa kääntyi vähintäänkin ylösalaisin.

Kosmetiikkamuutos on omalla kohdallani tapahtunut samalla tavalla kuin ruokavaliomuutoskin. Kävelevästä kemikaalipommista ei muututtu yhdessä yössä au naturelliksi, vaan hiukan skeptisin tuntein tutustuin tuotteisiin – yksi kerrallaan. Ensimmäisenä vaihtoon menivät vartalovoiteet ja silmänpuhdistusaineet, kiitos kookosöljyn ja kaakaovoin, joita löytyikin jo ruokakaapista. Hiljalleen vaihtuivat myös suihkusaippuat sekä hiustuotteet. Vaikka olin pitkään ennakkoluuloinen sen suhteen, pesisivätkö luomushampoot pois muotoilutuotteiden jäämiä tai tekisivätkö pahaa värilleni. (Heh!) No, eiväthän ne muotovaahdon ja lakan jämät lähteneet luomukonstein. Oli aika tarkastella myös muotoilutuotetottumuksia. Vaikka aluksi tuntuikin, että kemikaalitietoisuudesta liikkeelle lähtenyt ketjureaktio vain mutkisti elämääni, olin silti koko ajan vakuuttuneempi, että tämä muutos vain pitää tehdä.

Positiviisia yllätyksiä tuli silti enemmän. Olin aluksi aivan ihmeissäni, että miten luonnonkosmetiikka voikin sisältää niin herkullisia tuoksuja, koska olin tottunut esimerkiksi Tigin ja Body Shopin tuotteisiin, jotka ovat kirjaimellisesti överihajustettuja ja vieläpä synteettisesti! Vanhat suosikkini kalpenivat kyllä sata-nolla uusien tuotteiden rinnalla, joissa tuoksut olivat rikkaita ja tällä kertaa luonnollisen aitoja. Nykyisin, kun joskus ratikassa tunnistan vieruskaverini hiuksista leijailevan Tigin, voin todeta etten enää kestäisi itse noin voimakkaita tuoksuja omassa hiuksistossani, sen verran keinotekoisilta ne nyt tuntuvat, kun nenä on tottunut pois synteettisestä tuoksumaailmasta.

Hiljalleen uskaltauduin kokeilemaan myös luonnonkosmetiikan meikkejä, vaikka olinkin aluksi niidenkin suhteen vähän skeptinen. Arvelin, ettei värikosmetiikka olisi yhtä pigmenttirikasta tai pysyvää ja etteivät peitevärit tepsisi silmien alle.  Toisin kuitenkin kävi, kun löysin Couleur Caramelin, yhden lempisarjoistani. Meikit ovat kauniisti pakattuja ja erittäin laadukkaita. Edelleen Couleur Caramel edustaa enemmistöä meikkipussissani vaikka sen seuraan mahtuukin Terre d’Ocia ja UNEa. Lopulta ystäväni Katjan (joka vilahtaa myös kuvassa) meikkikonsultaatioiden jälkeen vakuutuin täysin luonnonkosmetiikan potentiaalista. Ei tarvitse todellakaan tyytyä harmaisiin ja maanläheisiin hippisävyihin. Esimerkiksi Couleur Caramelilla saa aikaan kyllä melko pysäyttävän smoky eyes- meikin, jos dramaattiselle päälle sattuu!

Prosessi kemikaalikuorman vähentämisen suhteen on ollut ajallisestikin pitkä ja joistakin jutuista on vain ollut todella vaikea luopua. Vasta viime aikoina olen löytänyt hyvän luomuripsivärin (Terre d’Oc) ja vaihtanut lempiparfyyminikin luomuversioihin, joita ostin viime syksynä Ranskasta.

Loppuvastukseni tässä ulkoisessa luomuuntumisessa ovat olleet hiukset! Vielä viime vuoden loppuun asti olen kampaajalla ottanut vaaleita raitoja, täysin tietoisena siitä, että se on kemikaalipommi aivan pahimmasta päästä. Joka kerta vetyperoksidihöyryjä hengitellessäni sydäntä on kylmännyt – vaikka väriä ei olekaan enää pitkään aikaan laitettu suoraan päänahkaan, kulkeutuu se kuitenkin elimistöön hiusten kautta vaikka kuinka yrittäisi tätä faktaa kieltää! Pitkään selittelin itselleni, että en voi kerta kaikkiaan luopua blondeista raidoistani, koska ne ovat osa identiteettiäni. Kaikenlaista sitä keksiikin, kun edessä olisi luopuminen jostain ”saavutetusta edusta”. Nyt voin siis sanoa, että olen virallisesti hiuksista varpaisiin luomukosmetiikan puolestapuhuja, sen verran paljon pidän uudesta hiusväristäni, joka on paitsi luonnonmukainen ja kasvipohjainen myös pirteän kuparinen. Eräs ystäväni jo epäili, että uusi värini on seuraamusta liiasta raa’an porkkanakakun nauttimisesta. Hahaa, kunpa olisikin!

Millaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä lukijoilla on kosmetiikasta?
 
Kuvissa: Lempisarjani Couleur Caramel, Madara ja Terre d’Oc

Jutta

X