Terveys

Luomua lähiruokaa kotiinkuljetuksena

Teksti:
Anna.fi

Eikö olisi kätevää saada luomu- ja biodynaamisesti viljeltyjä tuotteita suoraan kotiin? Tilauksen voisi näpyttää netissä ja herkut kuljetettaisiin kotiovellesi kerran viikossa. Emilia ja Juha Näri pistivät oman tilansa luomunettikaupan pystyyn muutama vuosi sitten, ja nyt terveellisen lähiruoan tilaus koteihin onnistuu ilman sen suurempaa vaivannäköä.

Lehmä

Labbyn tilaa ylläpitävät Emilia ja Juha kuljettavat viimeistään tiistaina netissä tilatut tuotteet torstaina – perjantaina Helsinkiin, Vantaalle, Porvooseen, Kotkaan, Loviisaan ja Itä-Uusimaalle (isommat tilaukset sopimuksen mukaan myös muualle). Labbyn nettipuodista voi ostaa mm. vihannes- tai hedelmälaatikon, viljatuotteita, yrttejä tai jauhoja. Luomulihaakin on saatavilla, mutta toistaiseksi tilattu liha täytyy noutaa Helsingissä sijaitsevasta Lihakonttorista. Valikoima on kattava ja koostuu aina kulloisenkin sesongin ajankohtaisista tuotteista. Emilia pakkaa tuotteet ja soittelee asiakkaille matkan varrelta Juhan toimiessa kuskina.

Voimaa luonnonmukaisuudesta

Juha sai Porvoon lähellä Isnäsissä sijaitsevan Labbyn kartanotilan hoidettavakseen sukupolvenvaihdoksen myötä, ja nyt vuosisadan vaihteen alun ulkonäköön kunnostetulla tilalla luotetaan luonnonmukaiseen maatilanhoitoon. – Kaikki lähti siitä, että huonokuntoiset maat oli saatava kuntoon. Tätä kautta Juha löysi biodynaamisen viljelyn, jossa mennään luonnon ehdoilla, Emilia toteaa.

Emilia ja Juha

Biodynaamisen viljelyn isä on yllättäen Steiner-koulujen perustaja Rudolf Steiner, ja ideana on kokonaisvaltainen luonnon rytmin noudattelu ja kestävän kehityksen periaate. Labbyn paketit sisältävät sekä biodynaamisesti viljeltyjä tuotteita että luomutuotteita. Kaikkea ei voida Labbyn tilalla itse tuottaa, sillä esimerkiksi viinirypäleet eivät yksinkertaisesti kasva Suomessa. Vihannekset ja hedelmät ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi lähitiloilta, ellei sitten Labbysta.

Labbyn luomukarjan liha on takuuvarmasti onnellista, sillä ystävälliset ja lempeät Hereford-rotuiset lehmät ja sonnit saavat tehdä mitä lystäävät. Niillä on navetta ja ulkoilualue, jossa voi liikkua vapaasti ympäri vuoden. Kevään koittaessa karja pääsee tekemään varsinaista työtään eli ylläpitämään ja hoitamaan perinnebiotooppeja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että karja päästetään kirmailemaan niityille ja syömään ylimääräistä kasvillisuutta, näin vuosisatoja vanhat niityt saadaan pysymään perinteisessä kuosissaan.

– Lisäksi meillä on myös maisemanhoitolampaita, sillä lehmien krouvimman menon lisäksi tarvitaan hieman pikkutarkempaa syömistä ja tässä lampaat ovat omimmillaan, Emilia kertoilee. Tilan luomueläinten lisäksi isäntä Juha hoitaa arvokkaita perinnemaisemia ja tituleeraakin itseään niittyjenhoitajaksi. Ja myös niittyjenhoitoon on mahdollista saada EU-tukea, sillä perinteiset niityt ja kukkakedot ovat valitettavan häviävä luonnonvara.

Labby

Kuuluisat yrtit

Labbyn tila tuli aikoinaan tunnetuksi ennen kaikkea yrttiensä myötä. Näitä kuuluisia yrttejä voi tilata kotiinsa tai käydä ostamassa Hakaniemen torilta. Labbyn tilalla toimiva kuuden hengen Osuuskunta Juurakko huolehtii yrttien viljelystä, ja lämmöllä ja rakkaudella istutetut yrtit alkavat kurkistella maailmaa toukokuun alussa.

– Tämän kesän hittiyrtti taitaa olla jo viime kesänä mainetta niittänyt viinisuolaheinä. Lisäksi yritämme saada suosiota vesiheinälle, jota on aiemmin pidetty rikkakasvina aivan syyttä suotta, kasvihuoneella työskentelevä osuuskuntalainen Milka Kalmanlehto toivoo.

Vihanneslaatikko hedelmillä

Viinisuolaheinä maistuu hieman ketunleivälle, sellaiselle kirpakalle ja raikkaalle, joten se on oivallinen mm. salaateissa. Milkan mukaan uutuuksien lisäksi ikisuosikit kuten mm. basilika pitävät pintansa myös tänä kesänä. Jos yrtistään haluaa koko kesän kestävän, kannattaa noudattaa Milkan ohjeita eli istuttaa yrtti kotona kunnolliseen ja hyvään multaan ja kysyä ostettaessa myyjältä yrtille sopivaa kastelu- ja valonmäärää. Yrtistä pitäisi napsaista lehtiä latvoen eli irrottaa lehti varoen varren taitoskohdastaan.

Osuuskunta Juurakolla on tarjottavana myös catering-palveluita. Matkailijalle Labbyn tila on oivallinen kesäkohde, sillä Bed and Breakfast – majoituspalvelu toimii tilan vieressä sijaitsevassa Kaarnarannan vuosisadan alun sahamiljöössä. Lapsiperheille ja miksei muillekin maatilan eläimet ja idyllinen kartanomiljöö tarjoavat ihastuttavan kurkistuksen luonnonmukaiseen elämään. Samalla voi tutusta lähimaastoon vaikkapa maisemapoluilla pyöräillen. Monen kylän yrittäjän yhteispeli tuottaa matkailijalle elämyksiä monin kerroin samalla kertaa.

Lisätietoa:

www.labby.fi

www.labbynkauppa.net (täältä myös viikon reseptit ruokalaatikkoon)

www.labbycatering.fi

Biodynaaminen yhdistys

Teksti: Jutta Nerg
Kuvat: Jutta Nerg ja Emilia Näri

X