Julkkikset

Iina Kuustonen: ”Hyväntekeväisyystyö on ollut parasta terapiaa”

Hyväntekeväisyystyö on ollut näyttelijä Iina Kuustosen, 31, tärkeimpiä elämänkouluja: hän on oppinut vaatimaan saman palkan kuin miehetkin ja muiden auttaminen on ollut parasta terapiaa ahdistukseen.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Mirva Kakko

Hyväntekeväisyystyö on ollut näyttelijä Iina Kuustosen, 31, tärkeimpiä elämänkouluja: hän on oppinut vaatimaan saman palkan kuin miehetkin ja muiden auttaminen on ollut parasta terapiaa ahdistukseen.

Iina vaatii saman palkan kuin miehet

Hyväntekeväisyys kuului luonnollisena osana Iinan elämään jo lapsena. Hänen isänsä, muusikko Mikko Kuustonen, on tehnyt kehitysyhteistyötä niin kauan kuin Iina muistaa.

15-vuotiaana Iina itse sai ensimmäistä kertaa kokemusta kansainvälisestä hyväntekeväisyystyöstä, kun hän pääsi mukaan Plan-järjestön koululaismatkalle Intiaan. Matkalla oli lapsia eri puolilta maailmaa.

– Olin kuullut slummeista, mutta en ollut koskaan aikaisemmin käynyt sellaisessa.

Iinasta oli musertavaa nähdä loppumattomiin jatkuva, asumiskelvoton slummi ja ihmiset, joille ei riittänyt apua.

Onneksi oli myös toivoa antavia kohtaamisia. Delhissä Iina pääsi tapaamaan Preeti-nimistä tyttöä, jonka kuvan hän oli nähnyt jo ennen matkaa.

– Halusin välttämättä tavata hänet, sillä hänen surullinen katseensa ja tummat silmänsä olivat painuneet mieleeni.

Preeti asui alkeellisessa majassa hökkelikylässä. Sairastuneen tytön pää oli pitänyt ajaa kaljuksi.

– Kun tapasimme, hän oli jo saanut apua. Preeti oli alkanut toipua ja tukkakin kasvaa. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, joten piirtelimme kuvia yhdessä, Iina muistelee.

Hän tajusi matkalla, että kaikille olisi mahdollista saada puhdasta vettä, ruokaa, perusterveydenhoitoa ja koulutusta, jos länsimaalaiset satsaisivat edes murto-osan varallisuudestaan toisten auttamiseen. Matka sai Iinan arvostamaan myös koulutusta uudella tavalla. Ilman sitä esimerkiksi Preeti ei koskaan pääsisi kiinni parempaan elämään.

– Minusta tuli matkan jälkeen hieman aikuisempi ja itsenäisempi. Otin enemmän vastuuta itsestäni ja tulevaisuudestani. Tajusin, että jos en paranna koulunumeroitani, en pääse Kallion ilmaisutaidon lukioon, joka oli ollut unelmani lapsesta saakka. Pääsin lukioon ja myöhemmin teatterikouluun.

Iina oppi myös, että naiset ja miehet ovat monessa maassa eriarvoisessa asemassa. Valmistuttuaan näyttelijäksi hän huomasi, että hänenkin alallaan on naisten palkka ja miesten palkka.

– Työssäni olen aina, urani alusta asti, ottanut selville, mitä miehet saavat palkaksi, ja pyytänyt samaa. Koen tekeväni työtä koko alan hyväksi pitämällä huolta omista oikeuksistani. Olen opetellut sopimusneuvottelut yksityiskohtia myöten.

Iina: ”Auttaminen auttaa ahdistukseen”

Vuonna 2012 Iina lensi vastavalittuna Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä Lontoon ja Etelä-Afrikan kautta Mosambikin pääkaupunkiin Maputoon.

– Sieltä jatkoimme sisäisellä lennolla ja jeepillä keskelle maaseutua pikkukylään. Matka oli loputtoman pitkä, oli vain kuivaa maata ja siellä täällä savimajoja. En ole koskaan käynyt missään niin kaukana kaikesta, Iina muistelee.

Kun seurue lopulta pääsi perille, majatalon ulko-oven kahva jäi Iinan käteen ja huoneen suihkusta tuli vain pieni loraus likaista vettä. Lämmintä oli 47 astetta, ja tuuli oli kuin lämmin fööni. Kylän vaatimattomassa sairaalassa Iina tapasi itsensä ikäisen naisen, joka oli tullut vastaanotolle vakavasti sairaan lapsensa kanssa. Naiselta oli aiemmin kuollut lapsi malariaan. Nainen oli helpottunut, kun hän sai sairaalassa kuulla, että tämä lapsi voitiin ehkä pelastaa, koska hän sai apua ajoissa.

Nukkumaan mennessään Iina huomasi, että hänen moskiittoverkossaan oli iso reikä. Hän vaihtoi verkon ja mietti, että naisen ensimmäinenkin lapsi voisi olla elossa, jos heillä olisi ollut samanlainen verkko. Niinkin pieni apu kuin kolmen euron hintainen moskiittoverkko vuoteen päällä suojelee nukkuvaa ihmistä malariatartunnalta.

– Eräs teatterialan opettajani sanoi minulle aikoinaan, että vapaaehtoistyö auttaa omaan ahdistukseen. Se on pätenyt. Hyväntekeväisyys on ollut parasta terapiaa. Kun olen auttanut muita, olen laajentanut samalla omaa näkökulmaani. Sen myötä ajatukset ja tunteetkin ovat muuttuneet.

– Ollessani yksin vieraalla maalla kuulostelen itseäni: miten voin, mitä oikeasti haluan. Jokaisen koskettavan kohtaamisen jälkeen olen tullut kotiin hivenen muuttuneena. llman niitä reissuja en olisi minä, hän sanoo.

Katkelma Annan kansijutusta 51-52/2015

Lue myös: Bruce Oreck: ”Lahjoitan ventovieraille illallisia ja rahaa”

X