Julkkikset

Sanni: ”En sopinut tavalliseen muottiin”

Laulaja Sanni Kurkisuota, 22, on suitsutettu superlahjakkaaksi ja haukuttu pissikseksi. Parhaalta hänestä tuntuu se, kun hänet nähdään kokonaisena persoonana. Se on tärkeää nuorelle, joka on tuntenut olonsa ulkopuoliseksi, oudoksikin hahmoksi. 


Teksti:
Elisa Hurtig
Kuvat:
Paula Kukkonen

Laulaja Sanni Kurkisuota, 22, on suitsutettu superlahjakkaaksi ja haukuttu pissikseksi. Parhaalta hänestä tuntuu se, kun hänet nähdään kokonaisena persoonana. Se on tärkeää nuorelle, joka on tuntenut olonsa ulkopuoliseksi, oudoksikin hahmoksi. 


Sinisestä tukasta ei voi erehtyä: punavuorelaisen kahvilan nurkkapöydässä istuu laulaja ja lauluntekijä Sanni Kurkisuo, 22. Kello on vartin yli yhdeksän aamulla, ja Sannilla on hetki aikaa lusikoida aamiaisjogurttia ja juoda kahvia ennen kuin hänen täytyy jatkaa matkaansa studiolle, jossa hän tekee uutta levyään.

Muusikko on herännyt puoli yhdeksältä, sillä studiopäivä alkaa kymmeneltä. Jos olisi keikkapäivä ja iltatöitä, hän nukkuisi vielä pitempään, niin kauan kuin mahdollista. Viereisistä pöydistä vilkuillaan häntä kahvikuppien takaa vaivihkaa. Vain elämää -ohjelmasta tuttu laulaja on nyt kaikkien tunnistama. Se ei Sannia haittaa.

– Eihän tätä tukkaa niin vain piilotella, hän sanoo.

Sinitukkainen pissis. Näin kokenut laulajakollega Virve Rosti kuvaili taannoisessa Vain elämää -jaksossa ennakkoluulojaan ja ajatuksiaan, joita hänellä oli Sannista ennen kuvausten alkua. Kommentit eivät tulleet Sannille yllätyksenä.

– Kun ihmiset tapaavat minut ensimmäisen kerran, he sanovat usein, että sinullahan on aivot. Moni nimittäin luulee, että olen vain joku ojanpohjalta repäisty mimmi, joka laulaa muiden lauluja, Sanni sanoo.

Hän uskoo, että ennakkoluulot syntyvät ristiriidoista: nuori nainen laulaa provosoivia kappaleita. Kuvauksissa Virve havahtui samaan kuin katsojat valmista ohjelmaa seuratessaan: kuinka valtavan lahjakas muusikko Sanni on. Hän laulaa, soittaa ja kirjoittaa kappaleensa itse.

– Ennen läpilyöntiäni välitin enemmän siitä, mitä minusta ajatellaan. Olen aina tykännyt Maija Vilkkumaan kaltaisista vahvoista naisista, joita ei kiinnosta kohahtaako joku mummo salin nurkassa vai ei. Itse en kuitenkaan uskaltanut vielä silloin räväyttää. En esimerkiksi rohjennut värjätä vaaleaa tukkaani, sillä mietin, että ihmiset luulevat, että olen seonnut.

Sanni on vapauttanut itsensä parin viimeisen vuoden aikana, ja tukan väri on vaihdellut pinkistä siniseen. Samalla Sanni on huomannut, että hän on persoona, joka jakaa mielipiteitä.

– Olen kohdannut urani aikana valtavasti erilaisia mielipiteitä. Jonkun mielestä pinkkiturkoosi sivusiilini oli mahtava hiustyyli. Toisen mielestä se oli kuvottava. Molemmat mielipiteet ovat vain tulkintoja minusta.

Sannista olisi kuluttavaa jatkuvasti miettiä, mitä muut hänestä ajattelevat.

– Minusta on oikeastaan kivaa taistella ennakkoluuloja vastaan. Kaikki uusi leimataan helposti kauheaksi, kun siihen ei jakseta tai haluta tutustua. Kun se lopulta omaksutaan, siitä voidaankin pitää.

Nyt, Vain elämää -ohjelman alkamisen jälkeen, Sannia hehkutetaan joka paikassa.

– Hyvän palautteen määrä on yllättänyt minutkin. Vihdoin minut nähdään kokonaisena persoonana, se tuntuu hyvältä.

Sannin ura sai alkunsa viulun soittamisesta. Hänen äitinsä lauloi coverbändissä, ja Sanni seurasi tämän musisointia. Hän oppi kitarasoinnut kymmenvuotiaana ja ymmärsi sen jälkeen, miten kappaleita tehdään. Hän päätti tehdä siitä itselleen ammatin. Se ei miellyttänyt kaikkia lohjalaisella yläasteella.

– Olin koulussa outo hahmo. Olin kiinnostunut kaikesta: olin mukana Nuori Yrittäjyys -toiminnassa, pelasin jalkapalloa, soitin bändissä ja päättötodistukseni keskiarvo oli luokan paras. En istunut samanikäisten ryhmädynamiikkaan ja tavalliseen muottiin. Sain kuulla, että kuka sinä oikein luulet olevasi, vaikka  en kuvitellut yhtään mitään.

Vaikka Sanni koki koulussa olevansa ulkopuolinen, hänellä oli onneksi siellä myös ystäviä, samoin harrastuksissa ja bändissä. Hankalinta koulussa oli yhdeksännellä luokalla.

– Silloin ei ollut aina kiva mennä kouluun.

Kokemukset saivat Sannin seuraamaan entistä tiukemmin omaa tietään. 15-vuotiaana hän luki välitunneilla self help -oppaita kuten Anthony de Mellon Havahtumisen (suom. Vuokko Rissanen) ja Paulo Coelhon tuotantoa.

– Etsin vastauksia siihen, miksi ihmiset kohtelevat toisiaan huonosti. Selvisi, että kaikkeen löytyy inhimillinen selitys. Havahtumisessa kiinnosti se, että onnellisuus ei ole riippuvainen ympäristöstä. Sitä oli vaikeaa ymmärtää, sillä mielestäni riippumattomuus ympäristöstä on ihmisluonnon vastaista.

Pohdintojen myötä valinnat helpottuivat. Sanni muutti Helsinkiin 16-vuotiaana, sillä hän halusi musiikkilukioon. Hän kävi viikot koulua ja matkusti viikonlopuiksi Lohjalle perheensä luokse.

– Lukion loputtua pidin välivuotta ja asuin Sörnäisten metroaseman lähellä nuhruisessa pikkukämpässä.  Haahuilin metroasemalla spurgujen ohi studiolle ja tunsin oloni uudestaan ulkopuoliseksi. Mietin, mikähän tämän elämän tarkoitus on. Siitä tuli lopulta biisi Jos mä oon oikee.

– Nyt osaan olla fiiliksissäni vaikeista ajoista, sillä sisuunnuin ja päätin toteuttaa asiat, joihin muut eivät uskoneet.

Katkelma Annan kansijutusta 46/2015.

X