Uskalla epäonnistua

Moka, kömmähdys, virhe, möhläys. Kun sellainen sattuu kohdalle, kannattaa ajatella, että se on kuin kuoppa tiellä ja jatkaa vain eteenpäin.

Mokaaminen tuntuu pahalta. Se nolottaa ja pelottaa. Ensimmäisenä tulee mieleen, mitä muut ajattelevat minusta. Olenko huono ihminen? Toiseksi alkaa pelätä tulevaa: uskallanko enää yrittää, jos epäonnistun seuraavalla kerralla vielä pahemmin?

Asetelma ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Epäonnistuminen voi olla sekä kammottava kokemus että kultakimpaleen arvoinen tapahtuma elämässä.

– Länsimaiset ihmiset ajattelevat, että olet joko voittaja tai häviäjä tai jos on kuuma, ei voi olla kylmä. Itämaissa suhtaudutaan eri tavalla: on yin ja yang tai hapanimelä. Eri puolet täydentävät toisiaan, epäonnistumisen olemukseen pureutuneet Tuuti Piippo ja Miika Peltola kuvaavat.

He määrittelevät epäonnistumisen tavoitteeksi, joka jää saavuttamatta. Epäonnistuminen voi olla pieni tai suuri, emmekä aina edes myönnä sitä itsellemme. Sen sulattaminen on vaikeaa juuri siksi, ettei yhteiskunnassamme ole tapana puhua avoimesti epämieluisista tunteista.

– Ilman virheitä tuskin olisi syntynyt suurimpia keksintöjä tai tulevaisuuden innovaatioita. Luovuus vaatii riskien ottamista. Oikeastaan nykyihmistä ei välttämättä edes olisi olemassa, jos evoluutiossa ei olisi tapahtunut virheitä.

Kuopasta ylös

Miksi sitten toiset pystyvät pääsemään melko pian epäonnistumisten yli, mutta toiset jäävät niihin jumiin? Paljon merkitystä on sillä, minkälaisessa kasvuympäristössä olemme eläneet. Kun pienenä opettelimme vaikka ajamaan pyörällä, ja meitä rohkaistiin vain sitkeästi yrittämään uudelleen, alkoihan se viimein sujua. Sama koskee epäonnistumisia.

– Epäonnistumisiin kannattaisi suhtautua tekemisen kautta: älä odota aina pahinta, vaan kokeile ja yritä uudestaan. Menestyneet ovat virheen tapahduttua jatkaneet tekemistä. Menestyminen voi olla sitä, että saa tehdä työtä, mistä nauttii riippumatta siitä, paljonko ansaitsee tai miten muut arvostavat, Miika pohtii.

– Jos itse hyväksyy oman epätäydellisyytensä ja ymmärtää, että virheitä tulee varmasti tapahtumaan, niin ehkä on helpompi kannustaa lastakin kokeilemaan, erehtymään ja oppimaan, Tuuti lisää.

Jotta voisimme ottaa virheistä opiksi, ne pitää ensin tunnustaa. Ihmisillä on luontainen tapa vähätellä epäonnistumisia, luulla olevansa oikeassa. Kun pystyy rehellisesti katsomaan totuutta, osaa yleensä suhtautua myös epäonnistumisiin tyyneydellä ja lannistumatta.

– Sanomme helposti: ”Minä mokasin, mutta…” On paljon harvinaisempaa kuulla: ”Minä mokasin, anteeksi.” Kokemuskin opettaa. Jos on nähnyt, ettei maailma kaatunut virheeseen ja virheestä seurasi jopa jotakin hyvää, epäonnistuminen on helpompi sulattaa.

Tärkeää on erottaa teot ja oma olemassaolo. Voimme kokea syyllisyyttä tai häpeää jostakin tapahtumasta tai teosta, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi hävetä itseämme.

Oppiminen yleensä loppuu oikeassa olemiseen. Jos olemme menestyneet jossakin, ja jatkamme aina samalla tavalla, kangistumme kaavoihin. Kehitys pysähtyy.

– Jos se riittää ja ihminen tuntee olonsa näin turvalliseksi, niin mikäs siinä. Monet saattavat kuitenkin katkeroitua, kun elämä ei tarjonnutkaan sitä, mitä siltä odotti. Siksi on tärkeää, että kokeilisi rohkeasti uusia asioita, oli se sitten taulun maalaaminen tai yrityksen perustaminen.

Asiantuntijoina toimittaja-yrittäjät Tuuti Piippo ja Miika Peltola. Useat tunnetut suomalaiset kertovat heidän kirjassaan Kantapään kautta, miten selvisivät epäonnistumisistaan.

Teksti: Merja Perttula