Hyvinvointi

Tärinäterapia helpottaa jännittämistä

Teksti:
Anna.fi

Trauma- ja stressinhoidon asiantuntija David Berceli on käynyt opettamassa suomalaisille yksinkertaista mutta tehokasta menetelmää, jossa tärinällä poistetaan kehon jännityksiä.

Tärinäterapia helpottaa jännittämistä

Noin 50 hengen osanottajajoukkomme makaa selällään lattialla Varalan Urheiluopiston liikuntasalissa ja tärisee. Rentouttava tärinä leviää lantion alueelta keskivartaloa pitkin niskaan ja lopulta joukko liikehtii villisti puolelta toiselle.

Kokemus on häkellyttävä. Miten yksinkertainen liikesarja voi saada aikaan tällaisen vaikutuksen?

- Menetelmä perustuu kehon biologiseen itsesäätelykykyyn, selvittää amerikkalainen trauma- ja stressinhoidon asiantuntija tohtori David Berceli, joka on opettamassa suomalaisille kehittämäänsä TRE-itsehoitomenetelmää (Tension & Trauma Releasing Exercises).

Koulutustilaisuudessa on mukana sekä maallikoita että hierojia, liikunta-alan ihmisiä, terapeutteja ja lääkäreitä, joista osan on tarkoitus hyödyntää menetelmää työssään.

Bercelin menetelmää käytetään eri puolilla maailmaa poistamaan kehosta stressiä, jonka aiheuttaa henkisesti kuormittava työ, työpaikkakiusaaminen tai esimerkiksi vaikeat ihmissuhteet. Äiti Teresan työtoverina pitkään työskennellyt Berceli kehitti menetelmänsä alun alkaen vaikeiden traumojen aiheuttaman stressin hoitoon. Hän on opettanut TRE:hen kuuluvaa liikesarjaa muun muassa Afganistanista palaaville amerikkalaissotilaille ja Kiinan maanjäristyksen uhreille, joita yhdistää post-traumaattinen stressihäiriö.

- Menetelmää käyttävät myös olympiaurheilijat rentoutumiseen ja lihasvoimansa maksimoimiseen, Berceli kertoo.

Vastaliike sikiöasennolle

Berceli kiinnostui traumojen aiheuttaman stressin hoidosta työskennellessään lähetys- ja avustustyöntekijänä Lähi-Idässä. Siellä hän sairastui itse jatkuvan väkivallan näkemisen seurauksena post-traumaattiseen stressihäiriöön.

- Kävin kotiin palattuani pari vuotta terapiassa, mutta se auttoi vain mielen tasolla. Terapia ei poistanut kehooni jääneitä oireita, mikä on tyypillistä traumatisoitumisessa. Olin edelleen jännittynyt, nukuin huonosti ja kärsin keskittymisvaikeuksista.

Huumorintajuisessa Bercelissä ei näy Varalassa stressin merkkiäkään, ja hän sanookin tekevänsä TRE-liikesarjan aamuin illoin säilyäkseen työkykyisenä.

- TRE-menetelmässä tavoitteena on avata keho jännityksistä ja palauttaa sen luonnollinen rentous. Kyseessä on vastaliike sikiöasennolle, johon ihminen käpristyy uhkaavassa tilanteessa suojatakseen itseään, jolloin lihakset jännittyvät äärimmilleen.

TRE-menetelmän synnyttämä tärinä vapauttaa muun muassa lonkankoukistajalihakset, joilla ihminen vetää itsensä sikiöasentoon.

- Näiden lihasten jännitystila on monen kroonisen selkävaivan takana. Tämä johtuu siitä, että lonkankoukistajalihakset kiinnittyvät lannenikamien ja reisiluun yläosan väliin. Krampatessaan ne jäykistävät koko selkärangan, jolloin kipu tuntuu alaselässä ja niskassa.

Hillitöntä naurua

TRE on helppoudestaan huolimatta vahva menetelmä, ja siksi se ei Bercelin mukaan sovi vaikeista mielenterveysongelmista kärsiville. Harjoituksen vaikutuksesta mieleen voi nousta piilossa olleita muistikuvia, joita sairas ihminen ei pysty välttämättä kohtaamaan.

Berceli korosti myös sitä, että vaikeasti traumatisoituneella ihmisellä on oltava harjoituksen aikana vierellään ihminen, jolta saa tarvittaessa tukea. Turvallisen ihmisen läsnäolontarpeen ymmärsi, kun Berceli näytti Kiinassa kuvattua videota, jossa hän työskentelee maanjäristyksessä kaikki läheisensä menettäneen miehen kanssa. Filmillä mies nauraa hillittömästi vartalo jähmettyneenä, ja Berceli kertoi, että hänen oli vaikea ymmärtää miehen reaktiota.

- Sikäläisistä lääkäreistä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan itku siirtyy keuhkojen kautta kulkevaa meridiaania pitkin ja nauru sydämestä tulevan meridiaanin välityksellä. Miehen sydän oli kiinalaisen lääketieteen mukaan surusta tukossa. Kun TRE aukaisi tukoksen, nauru purkautui miehestä tahattomasti.

Lue lisää:
traumaprevention.com
trefinland.fi

Teksti: Helena Hyvärinen

X