Hyvinvointi

Maha murisee - Mikä neuvoksi?

Teksti:
Anna.fi

Mahavaivoista on usein hankala saada selkoa, joskus turvottaa, välillä kivistää, yhtenä päivänä vatsa ei toimi ja toisena toimintaa on liikaakin. Vaivan syy on hyvä selvittää. Epämääräiset oireet voivat johtua esimerkiksi laktoosi-intoleranssista eli maitosokerin imeytymishäiriöstä tai keliakiasta, jossa viljan gluteeni-proteiini vaurioittaa suolinukkaa.

Tomaatteja

Ummetukseen auttavat kuidut, neste, liikunta ja säännöllinen elämänrytmi. Ärtynyt paksusuoli aiheuttaa epämääräisiä vaivoja, joita pystytään helpottamaan säännöllisillä ruokatavoilla, rauhallisella syömisellä ja kuiduilla. Aamun aloittaminen kaurapuurolla auttaa monia. Maha- ja pohjukaissuolihaavan oireet johtuvat vaurioituneesta limakalvosta mahan tai suolen seinämässä. Vaurion syynä on yleensä helikobakteerin aiheuttama tulehdus. Säännöllisyys ja oireita aiheuttavien ruoka-aineiden välttäminen helpottavat tilannetta. Sappikivet kiusaavat sappirakon toimiessa. Kun ruuassa on runsaasti kuitua ja vähän rasvaa, sappirakon supistelu vähenee.

Jos et ole tottunut kuitupitoiseen ruokaan, täysjyväviljaa, kasviksia, marjoja ja hedelmiä kannattaa lisätä ruokavalioon vähitellen. Myös kuituvalmisteiden käyttö aloitetaan pienillä määrillä. Jos lisäät ruokaasi leseitä tai pellavansiemeniä, muista nauttia samalla ainakin lasillinen vettä. Kuidut imevät itseensä paljon nestettä. Pellavansiemeniä ei suositella syötäväksi enempää kuin ruokalusikallinen päivässä, eivätkä ne sovi lapsille eivätkä raskaana oleville. Sokerijuurikaskuitu ja psylliumjauhe ovat gluteenittomia ja käyvät myös keliaakikolle.

Hyvät maitohappobakteerit eli probiootit auttavat mahaa voimaan paremmin. Niitä saa kaikista hapanmaitotuotteista, ja erityisesti terveysvaikutteisista jogurteista, maitojuomista, mehuista ja tehojuomista (Gefilus, Rela, Proviva, Activia ja Actimel). Probiootteja voi ostaa apteekista myös kapseleina, joita on helppo ottaa vaikkapa matkalle mukaan.

Ravitsemusterapeuttien yhdistys Ry

Vaiva ja oireet Ateriarytmi Suosi näitä Vältä ja kokeile varovasti Muista
Ummetus
suoli toimii harvoin, ulostaminen vaikeutuu.
Säännöllisesti aamiainen, lounas, päivällinen, tarvittaessa 1-2 välipalaa. Runsaskuituinen monipuolinen, kasvispainotteinen ruoka, riittävästi nesteitä, noin 2 l päivässä. Valkoinen leipä ja muut vähäkuituiset viljatuotteet, runsaasti sokeria sisältävät ruuat ja juomat sekä runsas teen juonti. Säännöllinen, päivittäinen liikunta ehkäisee ummetusta.
Ärtynyt paksusuoli
ummetusta, ripulia, ilmavaivoja, kipuja
Säännöllisesti aamiainen, lounas, päivällinen, tarvittaessa 1-2 välipalaa. Runsaskuituinen monipuolinen, kasvispainotteinen ruoka, maitotuotteista hapanmaitotuotteita. Kaasua tuottavat kasvikset, tuore ruisleipä, hiilihapotetut juomat, makeutusaineet (ksylitoli, sorbitoli, maltitoli). Runsas kananmunien syönti ja runsas teen juonti. Ruokaile rauhallisesti ja kiireettömästi, pureskele huolellisesti. Lisää runsaskuituisia ruokia vähitellen.
Maha- ja pohjukaissuolihaava
mahahaava aiheuttaa kipua ruokailun jälkeen, pohjukaissuolihaava silloin, kun maha on tyhjä.
Säännöllisesti aamiainen, lounas ja päivällinen. Runsaskuituinen monipuolinen, kasvispainotteinen ruoka. Kaasua tuottavat kasvikset, tuore ruisleipä, hiilihapotetut ja muut happamat juomat (punaviini, kolajuomat), makeutusaineet (ksylitoli, sorbitoli, maltitoli), voimakkaasti maustetut, paistetut tai happamat ruuat. Sienet ja pähkinät eivät sovi ehkä ollenkaan. Rauhallinen ruokailu, huolellinen pureskelu. Vältä jatkuvaa välipalojen napostelua. Jos oireita aterioiden välillä, käytä neutraloivaa lääkettä. Ei proteiinipitoista suurta ateriaa myöhään illalla. Tulehdus-kipulääkkeet voivat pahentaa oireita. Haavan arpeutuma voi aluksi aiheuttaa pahoinvointia, silloin syödään pieniä aterioita, vähäkuituista ja vähärasvaista ruokaa.
Sappikivet
kipukohtauksia, närästystä, ilmavaivoja
Säännöllisesti aamiainen, lounas, päivällinen, tarvittaessa 1-2 välipalaa Runsaskuituinen monipuolinen, kasvispainotteinen ruoka, kohtuullisesti rasvaa (öljyä ja kasvimargariinia). Kaasua tuottavat kasvikset, tuore leipä ja pulla, kahvi, alkoholijuomat, etikka ja etikkasäilykkeet, voimakkaasti maustetut ja savustetut ruuat, makeutusaineet (ksylitoli, sorbitoli, maltitoli). Syö kohtuullisen kokoisia aterioita. Kokeile kasvisten ja hedelmien sopivuutta, se on yksilöllistä. Ylipaino lisää sappikivien vaaraa, samoin liian nopea laihdutus. Jotkut lääkkeet saattavat aiheuttaa vaivoja.

Teksti: Soili Soisalo

X