Hyvinvointi

Stressivapaa vyöhyke: Viisi tapaa vähentää Facebookin käyttöä

Teksti:
Jp Jakonen

Tietotekniikan käytön yleistymisen myötä on syntynyt jatkuva vaatimus olla ajan neuroottisella hermopinnalla, josta sähköposti, kännykkä ja Facebook voivat meidät alati tavoittaa – ja ennen kaikkea vaatia meitä vastaamaan niiden sähköiseen seireeninkutusuun. Tuo jatkuva tavoitettavuuden ja vastaamisen vaade on saanut ihmisen mielen epävireeseen. Sen kuulee parhaiten lyhyissä sykäyksissä, twiitteinä, statuspäivityksinä ja tekstareina. Nuo purkauksenomaiset ääntelyt ovat aidon sananvapautemme kuolonkorinaa: yhä useammalle meistä on annettu mahdollisuus sanoa entistä vähemmän.

Stressivapaa vyöhyke

Kun Facebookin käytöstä tulee riippuvuutta kavereiden kuulumisten katsastamisen tai omien kuulumisten kertomisen sijaan – kun siis siellä on pakko käydä usemman kerran päivässä – on syytä huolestua. Kun huomaa seuraavansa linkkiä Kummelin jaksoon omien intohimojensa toteuttamisen sijaan, on aika vilkaista peiliin. Kun tietää, että on pakko tietää: ei sitä, kuka todellisuudessa on ja mikä on oma tehtävä maan päällä; vaan sitä, onko oma naseva päivitys varmasti kolmensadan kaverin kommentin arvoinen, on aika rajoittaa Facebookin käyttöä. Vaikkapa näin.

1. Pidä Facebook-Friday. Lanseeraamaani termiä on kehno kääntää suomeksi, joten annetaan sen olla aataminasussaan. Facebook-Fridayn ajatus syntyi vuosi sitten, kun työviikon päätteeksi lähdin kaljalle, otin tietokoneen mukaan, ja käytin tunnin verran aikaa Facebookissa. Sen enempää en viikossa sille uhrannut. Tapahtumasta tuli tapahtumaköyhän viikkoni kohokohta. Joo, tiedän, säälittävää; mutta minkäs teet. Asuin maalla.

2. Korvaa määrä laadulla. Joillain meistä voi olla tapana käydä Facebookissa useasti päivässä, kavereiden päivityksiä nopeasti läpi silmäillen. Tämä johtaa vääjäämättä muun tekemisen sirpaloitumiseen, sillä Facebookin käyttö yleensä keskeyttää aina jonkun muun työn. Yksi keino on korvata määrä laadulla; omistaa päivästään vaikkapa yksi puolituntinen aamulla tai iltapäivällä Facebookin käyttämiselle ja jättää käyttö siihen.

3. Käytä Facebookia palkintona. Itselleni Facebook on enemmän rangaistus kuin palkinto. Niille lajitovereilleni, jotka kuitenkin pitävät sosiaalisen median käytöstä, voisi suositella sen omaksumista palkintotarkoituksessa. Puolentoista tunnin työnteon voi antaa itselleen luvan rentoutua kolmensadan ystävänsä toimia seuraten, aivot narikassa.

4. Lupaa itsellesi viikko ilman Facebookia. Ihan vain kokeilumielessä. Kokeile miltä elämä tuntuu ilman jatkuvaa kytkeytyneenä olemista. Voit yllättyä vapaudentunteestasi.

5. Mieti mitä tarkoitusta Facebook sinulla täyttää – ja nosta sitten elämänlaadun standardejasi. Jos käytät Facebookia tutustuaksesi uusiin ihmisiin, yritä tutustua yhteen uuteen ihmiseen päivittäin. Jos käytät Facebookia pitääksesi yhteyttä ystäviisi, yritä kirjoittaa tärkeimmille heistä kirje. Jos käytät Facebookia lievittääksesi tylsyyttä, yritä miettiä miksi sinulla ylipäätään on tylsää. Käy ulkona, kirjoita ja löydä kutsumuksesi. Ei mene aika hukkaan, vaikka kommentit eivät välittömästi ruudulle ilmestyisikään.

X