Unten mailla: Onko aamu-unisuus vain asenne?

Olin aina kuvitellut olevani vakavasti ja parantamattomasti aamu-uninen ihminen. Sitten tapasin poikaystäväni, jonka joka-aamuinen tokkuraisuus asetti kuvitelmani täysin uuteen mittakaavaan.

Kahden aamu-unisen yhteiselo ei sinällään sisällä järisyttävää dramatiikkaa. Välillä nukumme yhdessä pommiin; sitä kai voisi kutsua romanttiseksi laatuajaksi. Erikoisen tilanteesta tekee kuitenkin se, että meistä kahdesta vähemmän aamu-unisena ihmisenä olen alkanut ärsyyntyä tahmaisista aamuista ja toisaalta hieman alkanut epäillä koko aamu-unisuuden ilmentymistä.

Tekin vaikutatte olevan samoilla raiteilla. Kommenttilaatikossa vallitsee yleisesti hyväksytty totuttelun ilmapiiri, jonka mukaan säännöllinen päivärytmi helpottaa aamuheräämistä. Pitänee paikkansa, että kun kello soittaa samaan aikaan joka aamu, on siihen myös helpompi herätä. Mutta entä, jos tässä onkin vasta puolet totuudesta?

Ensinnäkin on tietysti katsottava myös unen kokonaismäärää. Paitsi liian lyhyet, myös liian pitkät unet voivat väsyttää. Myös unen vaiheet vaikuttavat asiaan.

Toisaalta voidaan myös ajatella, ettei kyse ole niinkään määrästä kuin ajoituksesta. On nimittäin tutkittu, että unen kesto on pisin, kun nukahtaa iltakymmenen ja kahdentoista välillä. Vastaavasti taipumus nukahtaa on suurin aamuyöllä kello kahden ja kuuden välillä. Vaan onko määritelty aikaikkunaa, jolloin olisi helpointa herätä?

Tämä Quinoaa-blogissa julkaistu postaus sai mielessäni aikaan lupaavanlaista surinaa. Kirjoitus itsessään käsittelee ruoansulatusta, mutta nostaa esiin myös ajatuksen Ayurvedan mukaisesta vuorokausirytmistä. Sen mukaan aamukuudelta alkaa kaphan aika, jolloin olemme alttiimpia hitaudelle ja raskaudelle, ja kaikki hidas ja raskas toiminta kello kuuden jälkeen lisää näitä ominaisuuksia itsessämme.

Tietyllä tasolla ajatus kiehtoo minua. Tunnistan itsessäni sen, että herätessäni poikkeuksellisen varhain aamulla olo on yleensä nopeasti virkeämpi kuin ”tavallisina aamuina”. Mitä myöhäisempään arkena nukun, sitä sinnikkäämmin sormeni hakeutuu torkkunappulalle. Ilman omakohtaista empiiristä tutkimusta en kuitenkaan pysty tätä ajatusta allekirjoittamaan – siksi ajatus vaatii yksityiskohtaisempaa tarkastelua.

Näinpä asetan herätyskellon piirun verran varhaisemmaksi. Ihan ihmeisiin en pysty, joten teen kompromissin haavekuvien* ja realiteettien** väliltä. Huomisesta lähtien asetan herätyskelloni soittamaan joka aamu puoli seitsemältä, ja kysyn, millaisia kokemuksia teillä on heräämisajan vaikutuksesta vireystasoon?

Anne

* haavekuva: kuvittelen voivani herätä niin varhain, kuin haluan

** realiteetti: vähän vaikeaa, kun poikaystävä kääntää vieressä kylkeä