Hyvinvointi

Kirkasvalolamppu poistaa syysmasennuksen

Teksti:
Anne Slåen

Olen valaistunut. Tai ainakin valaistu. Olen nimittäin ostanut kirkasvalolampun. Olen aikaisemmin hieman virnistellyt puheille lampun kaikkivoipaisuudesta, joten päätin itse kokeilla, millaista syysaamujen herääminen ja työnteko olisi kirkkaassa valossa. Pari viikkoa sitten marssin ylpeänä suuren pahvilaatikon kanssa työpaikalleni.

Lampun asentaminen oli helppoa. Lamppuni koostuu valosta, sen päällä olevasta mattapintaisesta kuvusta ja jalustasta. Itse valo oli pahvikääreen sisällä, mutta sen sai helposti poistettua ja valon asennettua paikoilleen. Oli jännittävää napsauttaa valo ensimmäistä kertaa päälle.

Siinä se nyt sitten loistaa kirkkaana. Käytävältä kuului ihastuneita huokauksia, kun työhuoneeni täyttyi valkoisesta valosta. Työkaverini tulivat heti ihastelemaan uutta kalustetulokasta. ”Minäkin haluan tuollaisen”, oli yleisin kommentti.

Kaamosmasennus

Syksyllä saamme vähemmän auringonvaloa. 10–20 prosenttia suomalaisista kokee väsymystä pimeyden vuoksi ja pari, kolme prosenttia saa masennusoireita. Masennus näkyy lisääntyneenä unen tarpeena ja aamu-unisuutena. Lisäksi stressinsietokyky heikentyy, ruokahalussa saattaa tapahtua muutoksia, töissä voi olla vaikeaa keskittyä ja työteho alenee tuntuvasti. Masentunut ihminen ärtyy helpommin ja on alakuloinen.

Kirkasvalossa oleskelu auttaa väsymykseen ja kaamosmasennukseen, koska valo vaikuttaa suoraan aivoihimme. Kirkasvalo pääsee silmän verkkokalvon kautta vaikuttamaan käpylisäkkeen toimintaan. Käpylisäke erittää unihormonia, melatoniinia, jonka tuotanto vähenee kirkkaan valon vaikutuksesta.

Puolesta tunnista kahteen tuntiin päivässä

Kirkasvalossa kehotetaan oleskelemaan puolesta tunnista pariin tuntiin joka päivä. Tehokkaimmin valo auttaa aamulla nautittuna. Minä olen kyllä istunut pidempäänkin kirkasvalon loisteessa, sillä en ole raaskinut vaihtaa valkoista kirkkautta työpisteeni loisteputkivalaisimeen, josta tulee kouluajat mieleen.

Valon määrää mitataan lukseissa. Aurinkoisena päivänä valoa on 50 000–100 000 luksia, mutta pilvisenä talvipäivänä ulkona on vain 1000 luksia. Hyvin valaistussa sisätilassa valon määrä voi olla 500 luksia, mutta normaalisti kotiemme yleisvalaistus on vain 50–100 luksia. Voidaksemme hyvin tarvitsemme vähintään 2500 luksin valoannoksen päivittäin yhdestä kahteen tunnin ajan. Tämän annoksen saa kirkasvalolampusta.

Jaksamista opettajan työhön

Luokanopettaja Riitta, 53, hankki kirkasvalolampun tänä syksynä. ”Viimeiset viisi, kuusi syksyä olen pimenevän syksyn vuoksi tuntenut väsymystä. Aamulla herätessä on väsynyt ja illalla ei oikein jaksa mitään. Lisäksi aktiivisuustaso laskee. Olin lukenut, että lamppu auttaisi kaamosväsymykseen ja päätin siksi kokeilla sitä”, Riitta kertoo.

”Olen laittanut lampun keittiön pöydälle, jonka ääressä syön aamiaisen. Iltapäivisin koulusta palattuani syön välipalan ja luen päivän lehdet kirkasvalolampun vieressä. Keittiön pöytä toimii myös työpöytänäni, joten kirkasvalossa tulee oleskeltua tarvittavat tunti tai pari päivän aikana.”

Valo vaikuttaa nopeasti

Riitta on jo huomannut valon vaikutuksen. ”Valo tuntuu oikein hyvältä ja piristävältä. Aamuisin tuntuu, että väsymys kaikkoaa, kun olen istunut hetken valon ääressä. Iltaisinkaan ei enää ole veto aivan poissa, ja olen yleisestikin virkeämpi. Suosittelen kokeilemaan, jos tuntuu, että pimeys väsyttää ja jopa hiukan masentaa.”

Olen itse huomannut aivan saman. Aamuisin tullessani työpaikalle kiirehdin ensimmäisen laittamaan kirkasvalon päälle, ja viimeistään silloin silmäni tuntuvat aukeavan. Vaikka ulkona sataisi vaakatasossa räntää ja taivas olisi harmaa, on minun työhuoneessani yhtä valoisaa kuin kauniina kesäpäivänä. Jos ei muuta, voi ainakin haaveilla muutaman kuukauden kuluttua koittavasta keväästä.

Monenlaisia malleja

Minun kirkasvalolamppuni on pyöreä. Mielestäni se käy myös vähän sisustuselementistä – ainakin silloin, kun se ei ole päällä. Kirkasvalolamppuja on kuitenkin monenlaisia. Niitä löytyä pyöreiden lisäksi neliskulmaisina, palloina, suorakulmioina, tyyliteltyinä sekä työpisteeseen tarkoitettuina valoina, joissa voi valita myös tavallisen työvalon.

Kirkasvalolampun voi hankkia ihan tavallisesta tavaratalosta, mutta myös valaisimien erikoisliikkeet myyvät niitä. Hinnat vaihtelevat sadan euron pöytävalaisimista lähes tuhannen euron lattia- tai kattovalaisimiin. Jokaiseen tarpeeseen löytyy varmasti sopiva laite luomaan hohtoa synkkiin syyspäiviin. Illalla kirkasvaloa ei enää tarvitse, sillä keho saa jo valmistautua nukkumaanmenoon.

Lisätietoja kirkasvalolampuista ja valon vaikutuksesta:

www.valohoito.fi

www.valotaina.fi

www.innojok.fi

Kuvat: Innojok Oy

X