Linda Lampenius oppi pyytämään ja ottamaan vastaan apua: ”Vasta nyt osaan iloita saavutuksistani ja siitä, kuka olen”

Linda Lampeniuksen bulimian laukaisivat yksinäisyyden tunne ja kovat suorituspaineet. Bulimiasta selviytyminen opetti Lindalle kuitenkin asioita, jotka hän nyt kokee vahvuudeksi.

Kodikas omakotialue puutaloineen tuo mieleen ruotsalaiset lastenkirjat. Koverretut kurpitsat odottavat portinpielissä viikonlopun Halloween-juhlaa. Viulisti Linda Cullberg Lampenius, 44, ja hänen miehensä, asianajaja Martin Cullberg, 40, ovat asuneet täällä vasta pari kuukautta. He odottivat yli vuoden, että saisivat talon juuri tältä nimenomaiselta kadulta Tukholman Brommasta.

– Muutimme tänne, koska lapsilla on täällä paljon kavereita ja halusimme heille parhaan mahdollisen koulun, Linda sanoo.

Linda Lampenius eli kaksoiselämää

Keltainen talo on vielä muuton jäljiltä hiukan sekaisin, mutta tunnelma on silti viihtyisä. Olohuoneen seinällä on Martinin sedän, tunnetun taiteilijan Erland Cullbergin maalauksia, huoneen perällä iso kirjahylly ja nuottiteline. Toisessa nurkassa melskaa televisio, josta tyttäret Olivia, 5, ja Cecilia, 1, katsovat lastenohjelmia.

Tällaista perhe-elämää Linda ei vielä kahdeksan vuotta sitten olisi uskonut koskaan saavansa kokea. Silloin hän eli dramaattista kaksoiselämää, jota hallitsivat näyttävä ura luksuskokemuksineen ja vaikea bulimia. Seurustelukumppanit pysyivät etäisinä, koska Lindalle oli tärkeintä salata heiltä sairautensa. Lasten saamista Linda ei edes ajatellut, eikä se vaikuttanut muutenkaan todennäköiseltä: hän oli rääkännyt kehoaan yli 20 vuotta ensin syömättömyydellä, sitten oksentamalla kaiken ruokansa.

Linda sairastui anoreksiaan ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana. Parikymppisenä sairaus muuttui ortoreksiaksi, sairaalloiseksi keskittymiseksi terveelliseen syömiseen, ja kuntoiluriippuvuudeksi. Hän söi vain kasviksia ja proteiinia, jonka kypsentämiseen ei saanut käyttää edes öljyä.

Mutta bulimia, johon Linda sairastui vuonna 1999, on silti pahinta, mitä hän on elämässään kokenut. Lindan bulimian laukaisivat yksinäisyyden tunne ja kovat suorituspaineet. Hän kiersi maailmaa levy-yhtiön promootiokiertueella. Mukana ei ollut yhtään ystävää, ja loistokkaat kolmen huoneen sviitit vain korostivat yksinäisyyttä.

Ainoa lohtu oli ruoka. Mutta Linda ei voinut jättää sitä kehoonsa, koska esiintyvänä taiteilijana hänen piti olla hoikka. Anoreksia- ja ortoreksia-aikoina Lindan elämä oli perustunut tiukkaan itsekuriin. Hän saattoi ostaa lempisuklaataan ja pitää sitä pöydällä, josta näki sen koko ajan – vain osoittaakseen itselleen, että pystyy kieltäytymään siitä.

Kun Linda oli oksentanut ensimmäistä kertaa, kuri meni kerrasta. Pian hän oksensi syömänsä ruoan 8–9 kertaa päivässä.

– Joka kerta, kun katsoin peilistä turvonneita, vääristyneitä kasvojani, vannoin, että tämä oli viimeinen kerta. Ei ikinä enää.

”Pelkäsin kuolevani”

Linda vertaakin bulimiaa huumeriippuvuuteen, jota ei pysty lopettamaan ilman apua.

Tunteista vahvin oli häpeä. Linda ei kertonut sairaudestaan kenellekään. Edes seurustelukumppanit eivät tienneet asiasta, koska suhteissa kaikki tapahtui Lindan ehdoilla. Hänestä tuli taitava piilottamaan sairautensa: hän oppi oksentamaan hiljaa ja puhdistamaan vessan niin, että mitään jälkiä ei jäänyt.

– Ne ovat niin inhottavia asioita! Kävin usein esimerkiksi hampurilaisravintoloissa ja teeskentelin ostavani ruokaa neljälle hengelle. Aloin syödä jo autossa matkalla kotiin. Ei sellaisesta halua puhua kenellekään.

Bulimia on Lindan mielestä syömishäiriöistä pahin, koska se pistää koko elimistön sekaisin.

– Mielihyvähormonien tasot laskevat ja iloinenkin ihminen tulee todella onnettomaksi. Tunsin olevani koko ajan turvoksissa, koska suolat ja mineraalit olivat epätasapainossa.

Sairaus aiheutti Lindalle monia fyysisiä oireita.

– Hampaani syöpyivät ja hiukset lähtivät tukkoina. Kasvot turposivat, koska sylkirauhaset paisuvat moninkertaisiksi. Vatsa ei toiminut lainkaan ilman ulostuslääkkeitä.

Vaarallisimpia olivat rytmihäiriöt. Linda yritti vähentää turvotusta käyttämällä laihdutuslääkkeitä, jotka nopeuttivat aineenvaihduntaa ja vähensivät nälän tunnetta.

– Makasin lattialla ja odotin, että sydän alkaisi lyödä hitaammin. Tuntui kuin sydän olisi voinut tulla läpi rintakehästäni.

Linda alkoi menettää uskonsa siihen, että hän koskaan paranisi. Hänhän oli yrittänyt lopettaa joka ikinen päivä, monta kertaa.

– Pelkäsin kuolevani, mutta välillä myös toivoin sitä, koska en halunnut elää.

Tie selviytymiseen

Linda aloitti hoidon syömishäiriöklinikalla, mutta oikea paraneminen alkoi vasta silloin, kun Linda tapasi Martinin yhteisten ystävien kautta joulukuussa 2006. Kolmen viikon päästä Martin jo muutti Lindan luo ja alkoi auttaa tätä.

– Söimme ateriat yhdessä ja Martin puhui syödessämme muista asioista, jotta minunkin ajatukseni joutuisivat muualle.

Martinin järkiperäinen suhtautuminen auttoi Lindaa, koska se alkoi syrjäyttää epäonnistumisen tunteet, joissa Linda oli siihen asti vellonut.

– Aluksi en pystynyt olemaan joka kerta oksentamatta syömisen jälkeen. Martin sanoi, että ne kerrat eivät ole epäonnistumisia vaan takapakkeja, jotka kuuluvat paranemisprosessiin.

Linda alkoi parantua fyysisestikin. Muutaman kuukauden päästä hän sai takaisin nälän ja kylläisyyden tunteet ja vatsa alkoi toimia normaalisti. Vuoden päästä sylkirauhaset kutistuivat ja hän sai tavalliset kasvonsa takaisin.

Bulimiasta selviytyminen opetti Lindalle asioita, jotka hän nyt kokee vahvuudeksi.

– Opin ottamaan vastaan ja pyytämään apua. Vasta nyt osaan iloita saavutuksistani ja siitä, kuka olen.

Koska kuvauspäivä on ollut kiireinen, Linda laittaa lapsilleen ruoaksi makaronia ja valmislihapullia, jotka hän paistaa voissa. Lindaa nolottaa, koska hän ei yleensä halua syöttää lapsilleen eineksiä. Itse Linda on langanlaiha.

– Saan vakuutella ihmisille, etten ole enää sairas. Äitinikin laihtui luurangoksi imetettyään minua. Haluan saada takaisin viisi, kuusi kiloa.

Teksti: Matilda Katajamäki Kuvat: Heli Hirvelä

Anna 47/2014

Lue myös:

Linda Lampenius kertoo surullisen asian Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa: ”Olen kokenut, että olen ruma”

Syömishäiriöiden oireet koukuttavat sairastunutta – psykologi kertoo, milloin läheisen syömättömyydestä tulisi huolestua