Matkailu

Susanna Haavisto ja Eija Ahvo vapaaehtoistyössä Ruandassa: Ihaninta on lasten nauru ja kiljunta

Vapaaehtoistyön konkarit Eija Ahvo ja Susanna Haavisto matkustivat viikoksi Ruandaan Unicefin hyvän tahdon lähettiläinä. Mikä heitä siellä odotti?

Teksti:
Pirjo Kemppinen
Kuvat:
Jari Kivelä

Vapaaehtoistyön konkarit Eija Ahvo ja Susanna Haavisto matkustivat viikoksi Ruandaan Unicefin hyvän tahdon lähettiläinä. Mikä heitä siellä odotti?

Itangishaka, 6 kuukautta, on hämmentynyt. Hän kiikkuu punnitushousuissaan puntarissa, joka on ripustettu ruandalaisen Nyakarambin kylän neuvolarakennuksen terassin kattoon. Äiti Celerine on vieressä. Mutta keitä ovat naiset äidin vieressä?

Ei ihme, että poika kummastelee. Suomen Unicefin hyvän tahdon lähettiläät Eija Ahvo ja Susanna Haavisto ovat ensimmäiset valkoihoiset vieraat koskaan vajaan kolmen tuhannen asukkaan kylässä. Itangishaka pysyy silti vaiti, kun Susanna mittaa hänen olkavartensa paksuuden. Senttiluku ja pojan paino kertovat pienokaisen saaneen riittävästi ravintoa.

Itangishaka on yksi heistä, joista Eija ja Susanna aikovat kertoa kouluissa ja Unicefin vapaaehtoisryhmissä palattuaan Suomeen.

– Toiset kertovat tilastoja, me kerromme kokemastamme ja näkemästämme, Susanna kuvailee Unicefin hyvän tahdon lähettilään roolia.

”Tätä takkia ei voi pukea ja riisua”

Kumpikaan ei voi kuvitella, että lopettaisi vapaaehtoistyön.

– Ei tätä takkia voi pukea ja riisua. Se on tatuoitu ihoon, Susanna toteaa.

Ruanda
Köyhimpiä autetaan monin tavoin. Odette Twizerimana, 22, Wenslas Niyamuremye, 26, ja Pacifique Niyonzima, 2, saivat kaksi kanaa. Niiden munat voivat olla kanalan alku.

Eija ja Susanna ovat toimineet lähettiläinä kolmekymmentä vuotta. Ennen tätä kumpikin on tehnyt kaksi tutustumismatkaa Unicefin avustuskohteisiin. Nyt, helmikuussa 2016, he tutustuvat Unicefin Ruandassa aloittamiin hankkeisiin viikon matkalla. Yllättääkö näitä konkareita enää mikään, mitä he matkalla näkevät?

– Odotan kohtaamisia, jotka vetoavat sydämeen, Susanna sanoo matkan ensipäivinä.

Eija puolestaan pohtii, mikä kehittyvissä valtioissa on muuttunut hänen edellisestä reissustaan vuosikymmen sitten.

– Ajattelenko koko tämän viikon, ettei tätäkään asiaa ole saatu kuntoon?

Afrikka on kehittynyt

Itangishakan pulleat käsivarret, hymykuopat rystysissä ja lasta sylissään kantavan Celerinen hymy piirtyvät Eijan ja Susannan mieleen. Ne kertovat siitä, kuinka tämä afrikkalainen lilliputtivaltio on kehittynyt.

Ollaan tultu kauas siitä, kun Eija seurasi vuonna 1986 hyvän tahdon lähettiläänä Madagaskarilla naista, joka kantoi vesiruukun kaivolta kotiin viidakon halki.

– Jos kosket tähän, tapan sinut, nainen varoitti omaa lastaan.

Niin arvokasta oli puhdas vesi.

Enää vesi ei ole ongelma numero yksi ainakaan täällä Ruandassa. Tällä hetkellä Unicefin huomio on ennen kaikkea äiti- ja lapsikuolleisuuden vähentämisessä. Se on yhä suuri ongelma 11,4 miljoonan asukkaan valtiossa. Edelleen 31 prosenttia naisista synnyttää lapsensa terveyskeskusten ulkopuolella, pääasiassa kodeissaan. Lisäksi alle viisivuotiaista lapsista yli 20 000 kuolee vuosittain ripuliin, hengitystieinfektioihin, malariaan ja muihin sairauksiin, jotka voitaisiin ehkäistä.

Opettaja tekee matematiikasta musiikkia

Kanyinyan koulun matematiikan opettaja Onesphore Dusabimana huudahtelee, heiluttaa käsiään ja harppoo luokkahuoneessa edestakaisin. Äänessä ja liikkeissä toistuu läpi tunnin sama, tarttuva rytmi. Opetus on kuin marssilaulu, jota opettaja esilaulajana vetää ja johon oppilaat kuorona yhtyvät.

Eija ja Susanna istuvat eturivin puisessa pulpetissa opetusta seuraamassa.

– Hän tekee matematiikasta musiikkia, Eija huudahtaa.

Eija Ahvo Ruandassa
Kertotaulun opettelu on ensimmäistä kertaa Eijasta hauskaa. Jopa kinyarwandaksi.

Luokan 8–9-vuotiaat oppilaat opettelevat kahden kertotaulua innokkaina. Opettaja kysyy, lähes kaikki viittaavat, oikein vastanneelle taputetaan ja vastausta toistetaan. Lopuksi kaikkien kädet ojentuvat vastaajaa kohti. Kajahtaa kannustushuuto.

Susanna intoutuu huudahtelemaan mukana:

– Kaverini on, kaverini on, mun tu!

Sellaisilta kinyarwandan kielen sanat hänestä kuulostavat.

– Mikä persoona tuo opettaja! Eija sanoo.

– Olisin matemaattinen nero, jos minua olisi opetettu tällä tavalla. Tuossa opettajassa näkyy rakkaus työhönsä, Susanna huokaa.

Matka toi vanhat ystävät yhteen

Eija ja Susanna ovat näyttelijöitä ja laulajia mutta myös ystäviä. Ystävyys alkoi vuonna 1977, jolloin Eija oli naispääosassa ja Susanna näytteli hänen mykkää naispalvelijaansa Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä Ihmisvihaaja.

Näytelmä alkoi naisten hyräilyllä.

– Olimme näyttämön vastakkaisilla laidoilla. Äänemme tutustuivat ensin, ja välillemme syntyi jo sen perusteella ymmärrys, Susanna muistelee.

Viime vuosina yhteiset hetket ovat jääneet vähiin. Ennen tätä matkaa.

Jälleenrakennuksen keulassa ovat naiset

Kyyneleet vuotavat vuolaina, kun Eija ja Susanna vierailevat vuoden 1994 kansanmurhan museossa pääkaupunki Kigalissa. Kolmen kuukauden aikana tapettiin lähes miljoona ihmistä, joista neljännesmiljoona lepää museon puutarhan joukkohaudassa.

Sisällä museossa tapetut heräävät henkiin. Kuvat ja tekstit tekevät lapsista, äideistä ja isistä todellisia. Esille asetetut pääkallot pysäyttävät.

– Luulin ennen matkaa, että kansanmurha näkyisi yhä ruandalaisissa, mutta se näkyy vain museossa. Ihmiset ovat päättäneet aloittaa uuden elämän.

Kansanmurhan jälkeen Ruanda on noussut Afrikan nopeimmin kehittyväksi valtioksi. Jälleenrakennuksen keulassa ovat naiset.

Ruandasta tuli vuonna 2008 maailman ensimmäinen valtio, jossa naiset ovat enemmistönä parlamentissa.

Maa pitää ykkössijaa naiskansanedustajien määrässä yhä. Parlamentin jäsenistä naisia on 63,8 prosenttia. Suomi on tilastossa kymmenentenä 41,5 prosentilla.

Teltta on liikkuva päiväkoti

Ruanda on kuitenkin edelleen köyhä maa. Noin 40 prosenttia väestöstä elää alle kahdella eurolla päivässä.

Pressuista kootussa teltassa lapset kumoavat puuroa kupeistaan. Apuna häärää neljä naista.Teltta on liikkuva päiväkoti, jossa työmaan äidit vuorottelevat lasten hoitajina.

– On järkyttävää ajatella, että aiemmin lasten oli istuttava kuumuudessa tien vierellä vanhempien työpäivän ajan. Tai oltava yksin kotona, missä ehkä nelivuotias hoiti kaksivuotiasta. Sehän oli heitteillä olemista, Eija pohdiskelee.

Eija ja Susanna istahtavat lasten joukkoon. Kun kupit on tyhjennetty, he aloittavat laulun. Ensin siihen yhtyvät lapset, sitten naiset.

– Joku voi paheksua sitä, että menemme laulelemaan vaikeissa oloissa elävien keskelle. Mutta musiikin kautta syntyy kontakti, kun yhteistä kieltä ei ole, Eija selventää.

Ruanda
Köyhiin kyliin perustetuissa ryhmäperhepäiväkodeissa vuorottelevat hoitajina äidit. Lapsia opetetaan laululeikkien avulla. Niihin on Susannan helppo yhtyä.

”Laulu avaa oven niin virkamiesten kuin köyhimpienkin luo”

Ruandan suosituin naisartisti on yhdysvaltalaislaulaja Beyoncé Knowlesilta nimensä lainannut Knowless, 25. Hän tekee yhteistyötä Unicefin kanssa ja laulaa Eijan ja Susannan kanssa Ruandan ensimmäisessä alle kuusivuotiaille suunnatussa viikoittaisessa radio-ohjelmassa.

Tekisivätkö hyvän tahdon lähettiläät laulun sitä varten?

Ruandan Unicefin Siddartha Shrestha ehdottaa avainsanoja: ”Be amazed, learn and discover, children first (Hämmästy, opi ja löydä, lapset ensin).”

Laulu syntyy automatkoilla. Eija ja Susanna sanoittavat englanniksi, Siddartha käännättää sanoja tekstiviestein Ruandan kielelle kinyarwandaksi ja autokuski Jeremy korjaa ääntämystä, kun naiset harjoittelevat. Eija ja Susanna esittävät laulun lopulta radion lisäksi televisio-ohjelmassa, haastattelun päätteeksi.

Ja täällä, sillä juuri sitä laulua Eija ja Susanna liikkuvan päiväkodin teltassa nyt laulavat. Äidit laulavat sitä yhä Eijan ja Susannan lähtiessä.

– Laulu avaa oven niin virkamiesten kuin köyhimpienkin luo, Eija sanoo.

Kuuntele Eijan ja Susannan tekemä laulu

Kun Susanna pyydettiin Unicefin hyvän tahdon lähettilääksi vuonna 1986, hän oli seitsemännellä kuulla raskaana.

– Kiedoin käteni suuren vatsani ympärille. Se tuntui maapallolta, jonka jokaisella laidalla oli tukea tarvitseva lapsi.

Eija puolestaan teki jo samana vuonna ensimmäisen lähettiläsmatkansa, Madagaskarille. Kohtaaminen pienen Chantal-tytön kanssa on mielessä yhä.

Nälän kuihduttama tyttö kaivautui esiin maakuopasta hiekkainen kangaspala yllään. Lautasen kokoisten silmien katse jähmetti. Eija ei kyennyt ottamaan hänestä valokuvaa.

– Sitten kävin oman taisteluni. Olin siellä sitä varten. Kuvaamassa silmillä ja kameralla niin, että osaisin palattuani kertoa näkemästäni, koskettaa ja vaikuttaa.

Susanna kamppaili vihan ja raivon tunteiden kanssa ensimmäisellä matkallaan Nigerissä vuonna 1996.

– Tien varressa käsi ojossa kerjäävät pienet, rammat lapset saivat huutamaan, miksi maailma on niin epäoikeudenmukainen. Usko ja toivo palasivat vasta, kun sain järkytyksen ja pelon ulos itsestäni.

Kauneimpia muistoja on käynti neuvolassa, missä kätilöt olivat hampaattomia, vanhoja ukkoja.

– Yhtäkkiä vanha nainen viittoi meidät naiset salaa sivummalla olevaan telttaan. Siellä hämärässä istui nainen sylissään seitsemän tunnin ikäiset kaksoset. Napanuorat oli leikattu isolla viidakkoveitsellä. Ilman yhteistä kieltäkin ymmärsimme toisiamme.

Ruandassa on edelleen köyhyyttä mutta ei enää kurjuutta

Eija ja Susanna eivät ole enää yhtä haavoittuvia kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Elämänkokemus ja tieto auttavat käsittelemään nähtyjä ja koettuja asioita.

Kukaan ei tiedä vastausta Susannan kysymykseen, kuinka moni lapsi jää yhä järjestelmien ja hyvän kehityksen ulkopuolelle.

Mutta Unicefin työ Ruandassa on edennyt pitkälle perusasioista, puhtaan veden ja ravinnon varmistamisesta.

Vaikka Ruandassa on äärimmäistä köyhyyttä, siellä ei ole kurjuutta. Yhteisöllisyyttä ja elämäniloa sen sijaan on.

– Täällä kaikkea juhlitaan. Kun köyhistä köyhin tuo huussin pohjan sontaa kasvimaalle, hän tanssii sen kunniaksi. Elämä on juuri siinä ja nyt, kiteyttää Eija, ja jatkaa:

– Tärkein matkamuistoni Ruandasta on lasten äänet. Nauru ja kiljuminen. Aliravitut lapset ovat hiljaa.

Teksti on katkelma Anna-lehden reportaasista Ihaninta on lasten nauru ja kiljunta, joka julkaistiin kokonaisuudessaan Annassa 16/16.  

X