Matkalla Portugalin satumaisemissa – Viinitila hurmaa talvellakin

Pohjoisportugalilainen Douro-joen seutu on kokemisen arvoinen myös talvella.

Pohjoisportugalilainen Douro-joen seutu on kuuluisa viineistään, mutta viinit ja viljelmät ovat vain yksi osa alueen vetovoimaa. Luonto, paikalliset herkut sekä maalaismaisemat kylineen ja kukkuloineen houkuttivat toimittajan neljän päivän matkalle satumaisemiin.

1. päivä: Teitä ja jokimaisemia

Ravintolan terassi on maantien vieressä. Sille on hyvä syy: näköala. Tien toisella puolella virtaa Douro-joki, ja sen takana kohoavat korkeat kukkulat. Niiden jyrkille rinteille on porrastettu viiniviljelmiä. Minun ja matkatoverini lisäksi Casa dos Peixinhos -ravintolan asiakkaina on viinitilojen vieraita, rekkakuskeja ja paikallisia työmiehiä.

Olemme Pohjois-Portugalissa viikonloppuretkellä. Tarkoitus on ihastella Douro-joen seutua ja ruskaa, joka on näin marraskuussa kauneimmillaan. Viiniköynnösten lehdet ovat punertuneet, jokeen heijastuvat tien laidan keltalehtiset puut. Toinenkin tarkoitus matkalla on: Douro on Portugalin merkittävimpiä viinialueita, joten aiomme vierailla viinitilalla.

Ravintolassa tarjoillaan lounaaksi maalaisruokaa, kuten paistettua kalaa keitettyjen perunoiden kera. Tai villisikaa. Oliivit ovat paikallista satoa, ja etiketittömässä pullossa tarjoiltava talon viini on viereisillä rinteillä viljellyistä rypäleistä valmistettua.

Joen toisella puolella kukkulan laella näkyy matkakohteemme, Quinta Nova -viinitila. Vaikka se ei näytä olevan kaukana, loppumatka taittuu vuokra-autolla hitaasti. Kukkuloiden korkeuksissa kulkevat tiet ovat niin kapeita, että ennen mutkaa töötätään varoitukseksi vastaantulijalle. Matkantekoa hidastavat myös komeat maisemat, joita täytyy pysähtyä katsomaan.

Viiniviljelmien ympäröimän tilan päärakennus on 1700-luvulta. Siinä on vierashuoneita, baari ja ravintola. Osa vierashuoneista ja kaikki työtekijöiden huoneet on rakennettu entiseen talliin. Päärakennusta vastapäätä on pikkuinen kirkko. Viiniä valmistetaan päärakennuksen vieressä, samassa rakennuksessa, jossa on myös viinikellari.

Lautalattiat narahtelevat, kun viemme matkatavaramme avariin, maalaishenkisesti sisustettuihin huoneisiimme. Pohjakerroksen huoneestani on oma uloskäynti viiniviljelmille.

Tilan Conceitus-ravintolassa on väkeä niin Ranskasta kuin Brasiliastakin. Ruoka-aineet hankitaan korkeintaan 50 kilometrin päästä.

– Katkarapuja ei täällä syödä, kokki José Pinto sanoo.

Pääruoan paahdetuissa kasviksissa maistuvat itse kasvatetut yrtit ja tilan omista oliiveista valmistettu oliiviöljy. Annosten välissä juodaan kuivatuista viininlehdistä valmistettua teetä, joka puhdistaa makunystyrät seuraavaa yhdistelmää varten. Ruoan kanssa nautitaan tietenkin tilan omia viinejä, ja aterian lopuksi siemaillaan lasilliset portviiniä. Sitä valmistetaan ainoastaan Dourossa viljellyistä rypäleistä.

Lue lisää: Mistä tunnistaa hyvän kuohuviinin? – Näin valitset hyvän kuplivan

2. päivä: Viinitilaa pyörittävät naiset

Seuraavana aamuna tutustumme tiluksiin viinitilan markkinointi- ja viiniturismipäällikön Paula Sousan opastuksella. Suuren puuoven takana hämärässä on suuria terässammioita. Vuoden 2015 viinit ovat käymässä. Ilmassa leijuvasta tuoksusta tulee mieleen glögi.

Yksi tilan kymmenestä vakityöntekijästä, Álvaro, pesee parin suuren sammion aluetta. Siinä on Quinta Novan laboratorio. Näissä sammioissa viinimestari valmistaa koe-eriä viineistä, jotka saattavat onnistuneiksi osoittautuessaan päästä tuotantoon.

Sousan mukaan viinien laatuun eniten vaikuttavat nimenomaan viinimestarin taidot. Niin portviinin kuin muidenkin Quinta Novan viinien valmistamiseen käytetään useita rypälelajikkeita. Viinimestari osaa yhdistellä niitä taiten ja tuntee tilan eri-ikäiset viiniköynnökset perinpohjaisesti.

Olin odottanut näkeväni tilalla sortsit jalassa paljain jaloin rypäleitä tallovan ryhmän, mutta Sousa näyttää meille rypäleiden murskauksesta vastaavan koneen. Niin modernia on meno.

Kaikkea työtä ei kuitenkaan koneille voi sysätä. Sadonkorjuu eli rypäleiden keräys köynnöksistä on edelleen käsityötä. Rypäleet poimitaan elo- ja syyskuussa, jolloin lämpötila nousee usein yli neljäänkymmeneen.

– Meillä rypäleitä poimivat vain naiset. He ovat varovaisempia ja huolellisempia kuin miehet, sanoo Sousa.

Kerääjien joukossa on 70-vuotiaitakin.

Nyt kiirettä pitää varastossa. Sielläkin huhkivat naiset. He liimaavat etikettejä, pakkaavat pulloja laatikoihin ja lähettävät niitä maailmalle jouluksi.

3. päivä: Rypäleitä, oliiveja ja aprikooseja

Tilan viiniköynnöksistä vanhimmat ovat yli 80-vuotiaita. Viljelmillä kulkiessaan saa olla tarkkana, miten askeleensa asettelee. Työmiehet kantoivat kuulemma näitä jyrkkiä rinteitä pitkin aikoinaan liuskekiviä, joista rakennettiin rinteiden porrastamiseksi muurit.

– Ihmishenkiäkin raskas työ vaati, Paula Sousa kertoo.

Viiniä Dourossa on viljelty jo parin tuhannen vuoden ajan. Alue määriteltiin ja viinien alkuperän valvonta aloitettiin 1700-luvulla. Ihmiskäden muokkaaman maiseman ja perinteisten viinintuotantomenetelmien vuoksi Douron seutu määriteltiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2001.

Douro on tunnettu lähinnä portviinistä. Quinta Novalla tavallista viiniä ryhdyttiin valmistamaan runsaat 20 vuotta sitten, ja nyt tilan tuottamasta viinistä vain 10 prosenttia on portviiniä. Alkoholittomia viinejä Portugalissa valmistetaan vähän, eivätkä ne kuulu Quinta Novankaan tuotantoon.

Douron viinimailla ei kasvateta ainoastaan viinirypäleitä. Oliivipuut notkuvat pulleista oliiveista, joista valmistetaan oliiviöljyä. Se on keskeinen osa portugalilaista ruokakulttuuria: Conceituksessakin ateria aloitetaan maalaisleipää öljyyn kastamalla. Tuoreiden, pienten oliivien maku on niin voimakas, että niiden sellaisenaan syöminen vaatii hiukan totuttelua. Mutta kun makuun pääsee, eivät kaupan oliivit enää houkuttele.

Tilan viikunoista ja kirsikoista keitetään hilloa, ja viiniköynnösten lomassa kasvaa myös mantelipuita, omenapuita ja sitruunapuita. Niiden antimia pääsemme maistelemaan aamiaisella. Vierailijat voivat myös pyytää lainaksi korin ja käydä poimimassa tilan hedelmiä itse.

Lue lisää: Koe hemmottelu- ja viiniloma Italiassa vain 3 päivässä

4. päivä: Halki Douron maaseudun

Aamulla on aika heittää hyvästit Dourolle ja Quinta Novan väelle. Reissun aikana on käynyt selväksi, että Douroon kannattaa suunnata talvellakin, eikä ainoastaan viinin vuoksi. Se on vain yksi osa Douron vetovoimaa. Luonto, muut herkut sekä maalaismaisemat kylineen ja kukkuloineen ovat kokemuksen arvoisia nekin.

Ennen lähtöämme Paula Sousa piirtää paperille kartan, jota seuraamalla meidän pitäisi päästä Porton kaupunkiin nopeammin kuin tuloreittiä. Jo muutaman minuutin kuluttua lähdöstä ihmettelemme, voimmeko todella kääntyä kartan osoittamaan suuntaan: kuinka kapeaa tietä ylipäätään voi pitää autotienä? Paikallinen mies onneksi opastaa meidät liikenneympyrään, joka vie meidät pois satumaisemista.