Herkkänahkaisen lähipiirissä on raskasta – Näistä merkeistä tunnistat liian herkästi loukkaantuvan

Tiedätkö tyypin, joka loukkaantuu kaikesta ja jonka takia muut ovat helisemässä? ”Mutta enhän minä ole herkkänahkainen!” on tyypillinen lause herkkänahkaisen suusta.

Useimmat tunnistavat tämän tyypin työyhteisössä, ystäväpiirissä tai itsessään: herkkä loukkaantuja, jonka reaktioita välttääkseen muiden on mietittävä liikkeensä tarkoin.

Psykologi ja psykologian tohtori Satu Kaski nimittää tällaista ihmistyyppiä herkkänahkaiseksi.

– Herkkänahkaisuus vaikuttaa helposti kommunikaatioon aivan kaikissa sosiaalisissa tilanteissa, Kaski sanoo.

Herkkänahkaisuutta ei pidä sekoittaa erityisherkkyyteen, josta on puhuttu paljon viime aikoina. Erityisherkkyys on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus ja tarkoittaa liiallista herkkyyttä aistihavainnoille. Herkkänahkainen puolestaan on ihminen, joka ei kestä eriävää mielipidettä vaan loukkaantuu tai suuttuu. Erityisherkkyydestä kärsii erityisherkkä itse; herkkänahkaisuudesta kärsivät ennen kaikkea muut.

Mieli aina hälytystilassa

Herkkänahkaisuuden taustalla voivat olla sekä geenit että kokemukset. Kukaan ei synny tyhjänä tauluna. Samalla tavalla kuin jotkut ovat herkkiä melulle, toisten on vaikeaa rauhoittaa itseään sosiaalisissa tilanteissa.

Herkkänahkaisen voimakas tunnereaktio ei ole hänen oma vikansa vaan synnynnäinen ominaisuus. Mutta vaikka hän ei voi vaikuttaa sisäiseen reaktioonsa, hän voi vaikuttaa siihen, kuinka hän toimii.

– Jotkut pitävät herkkänahkaisuuttaan väärällä tavalla puolustuskilpenä: olen tällainen enkä voi sille mitään. Mutta käytöstään ei voi oikeuttaa luonteellaan, sillä ihminen voi vaikuttaa käytökseensä aina, Kaski painottaa.

Herkkyys loukkaantua voi lisääntyä ikävien kokemusten seurauksena. Jopa yksittäinen tapahtuma voi herkistää.

– Kun ihmistä on loukattu, hän alkaa helposti etsiä ympäristöstään merkkejä, joka tukevat jo olemassa olevaa tietoa. Käykö minulle taas huonosti? Jäänkö taas ulkopuolelle? Tarkoittiko tuo silmien pyöräytys jotain pahaa, Kaski kuvaa.

– Ylivirittyneellä on taipumus ylireagoida asioihin, hän on koko ajan hälytystilassa.

En minä ole sellainen!

”Mutta enhän minä ole herkkänahkainen!” on tyypillinen lause herkkänahkaisen suusta. Entä jos oletkin? Mistä sen tietää?

– Kannattaa verrata itseä muihin. Paras keino on tarkkailla ihmissuhteitaan kontekstista riippumatta, sanoo Kaski.

Herkkänahkaisuus näkyy yleensä kaikkialla elämässä.

– Jos on aina se, joka on pyhää raivoa täynnä tai suunnattoman ahdistunut, on todennäköisesti herkkänahkaisempi kuin muut.

Herkkyyttään voi kuulostella paitsi reaktion voimakkuuden myös sen keston kautta. Tunne viriää mutta myös laskee yleensä nopeasti. Herkkänahkaisella tunne jää päälle. Jos edelleen muistaa, miten joku loukkasi itseä kymmenen vuotta sitten, reaktio on ollut voimakas.

– Itseään voi havainnoida niinkin, että tarkkailee, mitä sanoja mieleen loukkaantumisen hetkellä muodostuu.

Jos tunnistaa yleistäviä sanoja kuten ”aina” ja ”ei koskaan”, kannattaa kysyä itseltään, pitävätkö ne todella paikkansa. Onko todella niin, että itseä syrjitään aina?

Herkkänahkainen rakentaa usein mielessään muiden käytöstä kuvaavia yleistyksiä, joista tulee hänelle totista totta. Nämä salaliittoteoriat ovat kuitenkin vain hänen päässään. Ne tekevät elämästä raskasta yliherkälle itselleen, mutta myös ympäristö kärsii niistä.

Herkkänahkainen on työpaikan piina

Pahimmillaan loukkaantuja jakaa ympärillään olevat ihmiset kahteen leiriin: niihin, jotka ovat hänen puolellaan ja niihin, jotka ovat vastaan. Jos herkkänahkainen on työyhteisössä korkeassa asemassa, muiden työskentelystä voi tulla sietämätöntä.

– Herkkänahkainen esimies voi aiheuttaa sen, että kärsimys ja huonovointisuus lisääntyvät. Silloin yhteisö ei voi olla luova, ja osaajat lähtevät, Kaski kuvaa.

Parisuhteessa herkästi loukkaantuva tulkitsee loukkauksiksi asiat, joita ei ole sellaisiksi tarkoitettu. Kun hän on kattanut pöydän ja kumppani huomaa, että salaatti puuttuu, herkkänahkainen ottaa sen hyökkäyksenä itseään vastaan. ”Ai, enkö osannut tätäkään tehdä oikein?” Todellisuudessa kumppani saattoi vain todeta asian ääneen ja olisi jatkanut: ”Minäpä teen vielä sen salaatin”.

– Herkkänahkainen pelkää jäävänsä yksin, ja pahimmillaan käytöksestä tulee itseään toteuttava ennuste. Häntä aletaan pitää marttyyrina. Hän on se, joka on pakko kutsua sukujuhliin, vaikka jo ajatus rasittaa kaikkia.

Muut vähän väliä helisemässä

Miten pitkälle ympäristön pitää sietää loukkaantujaa? Avainsanoja ovat Kasken mukaan aika ja energia. Jos niitä kuluu toistuvasti liikaa siihen, että herkkänahkaisen reaktioita varotaan tai riitoja selvitellään, sietoraja on ylittynyt.

– Pahimmillaan kaikki loukkaantujan ympärillä ovat helisemässä, elleivät he pidä ensimmäisenä mielessä, että mitähän meidän herkkänahkaiselle kuuluu, Kaski sanoo.

Yleensä ylireagoija on rasite myös itselleen. Jatkuva tyytymätön olo on merkki siitä, että omalle herkkänahkaisuudelle pitää tehdä jotain. Asian korjaaminen saattaa olla yllättävän kova paikka, jos on loukkaantunut herkästi vuosia tai vuosikymmeniä.

Myönnä asia ensin

Ensimmäinen askel onkin myöntää asia itselleen. Jatkoaskelienkin tulisi olla sopivan pieniä.

– Ei kannata keskittyä ensiksi muutoksiin, jotka tuntuvat mahdottomilta. Aluksi voi kokeilla vain sitä, että vaikeassa tilanteessa ei reagoi lainkaan. Kun yleensä loukkaantuisi, ei sanokaan mitään vaan hengittelee rauhassa. Silloin huomaa, ettei tässä mitään katastrofia ollutkaan.

Seuraavaksi voi tunnistaa ja analysoida tilanteita tarkemmin.

– Ihminen voi päättää tehdä asioita toisin. Se on vaivalloista mutta mahdollista, koska aivot ovat joustavat. Jos ei tee mitään, mitään ei myöskään tapahdu.

Jotkut voivat saada apua itsehoito-oppaista, mutta Kaski suosittelee herkkänahkaisuuteen ennemmin ammattiapua.

– Jos pyrkii itsekseen kehittämään itseään, on aina riski, että vain vahvistaa jo vallitsevia käsityksiään. Omaa ajattelua pitäisi päinvastoin murtaa ja rikkoa.

Lue myös:

Narisistin lapsen tarina: Narsistiäiti tuhosi perheeni

Ihminen ilman omaatuntoa – Tästä tunnistaa psykopaatin