Ihmissuhteet

Onko lähipiirissäsi tunneköyhä ihminen? Näistä merkeistä tunnistat

Tuntuuko usein siltä, että toinen ei välitä sinusta yhtään ja suhtautuu asioihin välinpitämättömästi? Tunneköyhän ihmisen puoliso voi kokea jäävänsä hyvin yksin omien tunteidensa kanssa. Asiantuntija kertoo, mitä tunneköyhyys on ja mistä tunneköyhän ihmisen voi tunnistaa.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Tunneköyhän ihmisen puoliso saattaa jäädä hyvin yksin omien tunteidensa kanssa.

Tuntuuko usein siltä, että toinen ei välitä sinusta yhtään ja suhtautuu asioihin välinpitämättömästi? Tunneköyhän ihmisen puoliso voi kokea jäävänsä hyvin yksin omien tunteidensa kanssa. Asiantuntija kertoo, mitä tunneköyhyys on ja mistä tunneköyhän ihmisen voi tunnistaa.

Usein suomalaiset yrittävät välttää suuria, julkisia tunteenpurkauksia. Omien tunteiden peitteleminen ei kuitenkaan vielä tee ihmisestä tunneköyhää.

Kysyimme psykoterapeutti Betina Arolta, mitä tunneköyhyys on ja mistä oikeasti tunneköyhän ihmisen tunnistaa.

Mitä tunneköyhyys on?

– Tunneköyhyys ei ole tarkkaan määritelty psykologinen tai lääketieteellinen termi. Arkikielessä tunneköyhyydellä viitataan vähäiseen etenkin lämpimien tunteiden tunneilmaisuun sekä empatiakyvyn ja toisen tunnemaailman ymmärryksen puutteisiin. Sillä voidaan tarkoittaa myös puutetta kyvyssä joko kokea tai tunnistaa tunteita ja mahdollisesti myös ymmärtää tunnemaailmaa laajemmin sen kaikissa eri sävyissä.

Termin tunneköyhyys sijaan voisi olla mielekkäämpää käyttää täsmällisempiä termejä, kuten empatiakyvyn puute tai vaikeus ymmärtää toisen ihmisen ajatusmaailmaa. Voitaisiin puhua esimerkiksi ongelmista tunteiden kokemisessa, ilmaisemisessa tai sanoittamisessa. Kaikkia näitä voi olla eriasteisesti.

On normaalia, että joidenkin tunteiden ilmaisu ja tunnistaminen on helpompaa, kun taas jokin tunne voi olla jopa sietämätön kokea tai hyväksyä. Kun tunteita on vaikea nimetä, puhutaan aleksitymiasta.

Onko tunneköyhä ihminen tunteeton?

– Ei välttämättä. Vaikka esimerkiksi tunteiden ymmärtämispuolessa olisi vaikeuksia, se ei välttämättä tarkoita, että henkilö ei kokisi tunteita. On myös ihmisiä, jotka ovat tunteettomia tai kykenemättömiä kokemaan jotain tiettyä tunnetta vain rajallisesti.

Mistä tunneköyhän ihmisen voi tunnistaa?

– Tunneköyhät ihmiset ovat usein melko asiaorientoituneita. He reagoivat vain harvoin tunteikkaasti arkielämän tilanteisiin. Edes voimakkaita tunteita herättävät tilanteet eivät räväytä heitä ja reagoidessaan he todennäköisesti ymmärtävät huonosti kokemaansa. Tunneköyhän mielikuvamaailma saattaa olla rajallisesti kehittynyt, joten taiteet eivät välttämättä kiinnosta häntä.

Tunteista puhuminen ja tunteiden analysoiminen voivat olla tunneköyhälle niin vaikeita asioita, että ne eivät luultavasti kiinnosta häntä. Tunneköyhästä ihmisestä saattaa syntyä tunne, ettei oikein mikään hetkauta tai liikuta häntä aidosti.

Joidenkin tunneköyhien ihmisten tunteet saattavat näyttäytyä hyvin kehollisina. Tavallisia somaattisia oireita ovat esimerkiksi päänsärky, vatsavaivat ja kivut.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tunneköyhyyttä on hyvin vaikeaa arvioida päältäpäin, sillä tunteiden näyttämättömyys tai omista tunteista vaikeneminen saattaa olla tunneköyhyyden sijaan esimerkiksi ujoutta tai estyneisyyttä. Osa ongelman kanssa elävistä on oppinut käyttäytymään tavallisten normien mukaisesti peittäen näin omat puutteensa.

Millainen tunneköyhä ihminen on puolisona tai läheisenä?

– Koska tunneköyhä ei osaa niin hyvin ymmärtää toisen tunteita, hän ei ehkä reagoi toivotulla tavalla silloin, kun häneltä tarvitsisi tukea. Tunneköyhän ihmisen puoliso saattaa jäädä hyvin yksin omien tunteidensa kanssa. Voi tuntua siltä, että toinen ei yhtään välitä tai on hyvin välinpitämätön.

Tunneköyhä henkilö saattaa vastata tai reagoida kömpelösti, mikä voi joissain tilanteissa olla puolisolle loukkaavaa tai tuntua raskaalta ja vaikealta. Lisäksi tunneköyhä ihminen saattaa toimia itsekkäästi, sillä hän ei ymmärrä toisten tarpeita.

Toisaalta taas joinain hetkinä voi olla hyvä, että tunnepitoiset syyt eivät vaikuta esimerkiksi erilaisten päätösten tekemiseen.

Mistä tunneköyhyys johtuu?

– Tunneköyhyyden taustalla voi olla geneettinen perimä tai neurologinen syy, kuten aivovamma tai Asperger. Tunneköyhyys saattaa olla myös seurausta muistihäiriösairauden kehittymisestä tai skitsofreniasta.

Tunteet voivat latistua myös lääkityksen tai sairauden, kuten masennuksen takia. Jos keho tai mieli ei kestä kokea tunteita, ihminen saattaa työntää ne pois. Siksi esimerkiksi vakavasta traumasta voi seurata tunneköyhyyttä. Tunneköyhyyttä esiintyy eri muodoissa myös erilaisissa mielenterveyden häiriöissä.

Tunneköyhyys voi myös olla synnynnäinen ominaisuus, johon voidaan suhtautua kuin ihmisten muihin heikkouksiin ja vahvuuksiin.

Voiko tunneköyhyys olla ympäristön aiheuttamaa?

– Kyllä voi. Aivot kehittyvät ja se, mitä elämän aikana kokee ja oppii tunteista, muokkaa ihmistä. Siitä syystä esimerkiksi kylmä ja vaikea lapsuus voivat aiheuttaa tunneköyhyyttä.

Jos perheessä ei ole kiinnitetty huomiota lapseen eikä osattu lukea lapsen tunteita ja vasta niihin empaattisesti tai antaa tunteille nimiä, ei lapsi näitä taitoja pysty oppimaan. Niihin täytyy saada malli jostain.

Voiko tunneköyhä ihminen muuttua?

– Luulen, että jossain määrin kyllä, mikäli tunneköyhyys ei ole kovin vakavaa esimerkiksi aivovamman takia. Uskon kuitenkin, että jotta muutos olisi mahdollinen, tunneköyhällä henkilöllä täytyisi itsellään olla halukkuutta muutokseen.

Jos epäilee tunneköyhyyden johtuvan esimerkiksi lääkityksestä tai sairaudesta, on oikea auttaja lääkäri. Jos taas tunneköyhyys on lapsuudesta lähtöisin, terapiassa asian käsitteleminen voi auttaa. Lisäksi asiasta kannattaa kummassakin tilanteessa hakea tietoa. Mahdollisen muutoksen laajuus riippuu ongelman syystä ja vakavuudesta.

Tunneköyhän henkilön puolison täytyy kuitenkin hyväksyä, että tunneköyhyys on osa puolisoa eikä johdu esimerkiksi siitä, että toinen ei välittäisi. Tunneköyhyys voi olla vaikeaa myös tunneköyhälle itselleen.

Lue ja testaa myös:

Opettele ymmärtämään tunteitasi

Näytä tunteesi! 10 helppoa tapaa ilmaista rakkautta

Vaikenetko parisuhteessa? – 5 vinkkiä parisuhteen parantamiseksi

Tunnelukkotesti – Tee testi ja selvitä, millaiset lukot mieltäsi ohjaavat

X