Ihmissuhteet

Näin tunnistat aidosti itsevarman kumppanin jo tapailuvaiheessa

Luulitko, että itsevarma ihminen on keskipisteenä viihtyvä menestyjä? Rohkea ja verkottunut ? Olet väärässä. Lue, mitkä piirteet kertovat aidosta itsevarmuudesta.

Teksti:
Riina-Maria Metso

Luulitko, että itsevarma ihminen on keskipisteenä viihtyvä menestyjä? Rohkea ja verkottunut ? Olet väärässä. Lue, mitkä piirteet kertovat aidosta itsevarmuudesta.

Itsevarma, mukava ja kaikki kunnossa. Niin Anna, 37, ajatteli, kun tapasi ex-miehensä ensimmäisen kerran. Suhde kompastui kuitenkin juuri itsevarmuuteen – tai oikeammin sen puutteeseen.

Mies oli Annaa kahdeksan vuotta vanhempi ja suhteen alussa koulutetumpi ja paremmassa ammatissa. Sitten Anna sai kiinnostavia, haastavia töitä.

– Mies olisi kovasti halunnut nostetta omalle uralleen. Hän ei iloinnut puolestani vaan kadehti. Hän oli rinnallani huonoina mutta ei hyvinä hetkinä.

Suhteen jälkeen Annan elämässä on ollut useita yhden, kahden vuoden parisuhteita. Monet kumppaneista ovat aluksi vaikuttaneet itsevarmoilta, mutta osoittautuneet suhteen edetessä päinvastaisiksi.

– Suhteeni ovat yksi toisensa perään ajautuneet siihen pisteeseen, etten enää ole pystynyt kunnioittamaan miestä riittävästi. En ole voinut luottaa miehen reiluuteen ja siihen, ettei hän yrittäisi kontrolloida minua.

Myös Annan ystävillä on ollut samankaltaisia kokemuksia.

– He ovat kaikki fiksuja ja koulutettuja. Mies ei ole kestänyt naisen itsenäisyyttä, Anna kuvaa.

Lue lisää: Oletko takertuja vai välttelijä? Entä kumppanisi? Tämä seikka voi selittää, miksi suhde ei toimi

Itsevarma vai sittenkin valeitsevarma?

Huomion keskipisteenä viihtyvä menestyjä. Rohkea, verkottunut, varakas, hyvä puhuja. Sellainen on stereotyyppinen kuva itsevarmasta ihmisestä. Kuva on historian, kulttuurin ja median tuotosta, sanoo psykoterapeutti ja psykologi Ulrika Segercrantz Psykoterapiakeskus Vastaamosta.

Itsevarmoina pidetyt piirteet kertovat harvoin jos koskaan aidosta itsevarmuudesta.

– Se, että toinen on porukan äänekäs keskipiste, voi houkutella ajattelemaan, että siinäpä on parisuhteeseen tavoiteltava ihminen. Mutta puhumisella peitetään usein huonoa itsetuntoa. Vaaran merkki on, jos toisen seurassa tulee alemmuuden tunne. Se kertoo, että tuo toinen on valevarma itsestään, Segercrantz sanoo.

Myös suoraan sanomisen taito liitetään usein itsevarman meriittilistaan. Segercrantz on toista mieltä.

– Kun sanotaan asiat suoraan, ei tarvitse ajatella, miltä toisesta tuntuu. Hiljaisemmat tyypit eivät ole nykyään arvossa, vaikka juuri heidänlaisistaan ihmiset unelmoivat. Ei rinnalle haluta päällepäsmäriä vaan lämmin henkilö. Parisuhteessa halutaan tuntea, että on tärkeä toiselle.

Kuuntelija on usein sinut itsensä kanssa

Miten aidosti itsevarman ihmisen sitten tunnistaisi jo tapailuvaiheessa? Helppoa se ei ole, sanoo Segercrantz.

Moni ajattelee, että viimeisen päälle pukeutunut, treenattu ja hyvälle tuoksuva ihminen on itsevarma. Ja moni sen kuvan haluaa myös itsestään antaa. Kuva on väärä.

– Puunatulla ulkonäöllä voi antaa hyvinkin valheellisen kuvan. Se kertoo enemmänkin itsekeskeisyydestä kuin itsevarmuudesta, Segercrantz sanoo.

Kun tapaa uuden ihmisen, onkin tarkasteltava muuta kuin paidan merkkiä.

– Hyvästä itsetunnosta kertoo se, että toisen kanssa on hyvä olla ja helppo jutella. Toinen haluaa kuulla millainen olet, mitä ajattelet ja tunnet. Olet hänelle merkityksellinen ja tasavertainen.

Hyvä keino on seurata tapailukumppanin käytöstä ystäväpiirissä tai työporukassa. Yrittääkö hän vetää muitakin mukaan keskusteluun, kuunteleeko hän? Kuuntelijatyyppi on usein sinut itsensä kanssa.

Itsevarma uskaltaa myös mokata

Anna on oppinut tunnistamaan huonon itsetunnon hälytysmerkit jo suhteen alkumetreillä.

– Mies pelkää, ettei kelpaa, on mustasukkainen tai kontrolloi muuten, kilpailee ja piikittelee, ei kykene puhumaan heikkouksistaan, hän luettelee.

Valeitsevarmuus on usein näyttäytynyt myös ripustautumisena. Annalla on paljon ystäviä ja mielenkiinnonkohteita, ja hän haluaa viettää aikaa myös ilman miesystävää.

– Jos toinen on ripustautuva, hommasta ei tule mitään. Takertujaa ei voi kunnioittaa – takertuminen on henkistä pakottamista ja alistamista.

Nämä piirteet ovat toistuneet Annan suhteissa tympäännykseen saakka. Siksi hän alkoi tehdä tapailemilleen miehille pieniä testejä. Nykyisen tapailukumppaninsa hän vei toisilla treffeillä tanssitunnille. Mies ei osaa tanssia.

– Hän oli auttamattoman huono mutta jatkoi siitä huolimatta ja nauroi itselleen. Minä olin onnessani, koska hän kehtasi olla niin huono. Siinä ei testattu tanssitaitoa vaan itsetuntoa.

– Olen huomannut, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen on kiinnostunut tekemisestä sinänsä eikä siitä, miten hyvä hän tekemisessä on, Anna kuvaa.

Epäonnistumisen sietäminen onkin yksi hyvän itsetunnon merkeistä, sanoo Segercrantz. Itsevarma ihminen joustaa, sopeutuu uusiin tilanteisiin ja hyväksyy erilaisuutta. Hän antaa toisenkin menestyä mutta toisaalta sallii myös kumppanille heikkoudet.

Anna on analysoinut myös omaa itsetuntoaan.

– Olen tehnyt töitä, jotta uskallan olla täysin oma itseni huonoine ja hyvine puolineni. Jos jokin menee pieleen, tunteeni eivät ole murskaavia. Juuri siksi haluaisin sellaisen kumppanin, jonka itsearvostusta minun ei tarvitsisi keskittyä pitämään pystyssä.

Lue lisää: Tee täydellinen moka – 5 askelta taitavaan epäonnistumiseen

Aito itsevarmuus on hyvän parisuhteen edellytys

Aitoa itsevarmuutta kannattaa kumppanissa hakea, sillä se on hyvän parisuhteen edellytys.

– Hyvällä itsetunnolla varustettu kumppani huomioi toista, on kiinnostunut toisen hyvinvoinnista ja tuntee tätä kohtaan myötätuntoa. Hän osaa riidellä ja sopia eikä syytä toista epäonnistumisista, Segercrantz kuvaa.

Huono itsetunto näkyy suhteessa tyhjyyden ja ulkopuolisuuden tunteina. Seksikään ei ehkä suju.

– Kun itsetunto on hyvä, ihmisellä on tunne että pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä. Hän on onnellinen siinä, mitä tekee, eikä jatkuvasti haaveile jostain hienommasta. Hänen ei tarvitse olla erityinen, Segercrantz sanoo.

– Sitä kutsutaan tavallisuudeksi.

Annan nimi on muutettu.

X