Viihde

TV:ssä: Illan dokumentti: Miten koulukiusatusta tuli mieleltään tappaja?

Suomalaisessa Valkoinen raivo -dokumentissa ihmisvihaa tunteva mies kertoo, miten kiltistä pojasta tuli mieleltään tappaja.

Teksti:
Tero Kartastenpää
Kuvat:
Yle

Suomalaisessa Valkoinen raivo -dokumentissa ihmisvihaa tunteva mies kertoo, miten kiltistä pojasta tuli mieleltään tappaja.

Kannattaa kuunnella. Kiusattu, kiusaamiseen alistunut ja ihmisvihaava mies kertoo, miten hänestä, kiltistä pojasta, tuli mieleltään tappaja, ja miten hän pitää rumpujen lailla lyövän vihansa kurissa.

Miehen äänessä kuulee iän tuoman itseanalyysin, kun hän rauhallisesti määrittelee kostamisen halunsa termillä valkoinen raivo. Määritelmällä voi hänestä selittää myös esimerkiksi oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevien terroristien käytöstä.

Arto Halosen viime vuonna valmistunut dokumentti yrittää imitoida yksinäisen päänsisäistä maailmaa, mutta reunoilta sumennetut dramatisoidut kohtaukset jäävät etäännyttäviksi. Koskaan ei unohdu, että ääni on aito ja kuvissa näytellään.

Suomen Kuvalehden jutun pohjalta tehty dokumentti antaa paljon selkeämmän ja käyttökelpoisemman vastauksen kouluampumisiin kuin esimerkiksi Michael Mooren Bowling for Columbine (2002).

Valkoinen raivo, TV1, ma klo 21.30

tvmaailma
X