Kaarina Hazard

Pakkanen

Teksti:
Kaarina Hazard

Ei sillä, että siinä olisi jotakin ihmeellistä katsottavaa ollut. Ei ollut yhtäkkiä hevosenpäätä ilmestynyt siihen irvistelemään tai jotakin hautaamista odottavaa marsua leipäpussiin kääritty, ei. Kaikki oli ihan tavallisesti.

Hyllyrivit ojennuksessa, niillä toistensa viereen huurtuneet rasiat, jääpalapussit ladottu väljiin väleihin, yrtit omissa nipuissaan. Oikein sievästi. Mutta ihan kuin sen kokonaisuus olisi ensi kertaa avautunut minulle ja yrittänyt jotakin sanoa.

Siinä ne olivat. Järjestelmällisesti ja siististi. Pakkasessa. Tallessa. Nämä marjat. Talven varalle. Että mitä minä niiltä oikein tahdon? Sinisiä ja punaisia kansia, toinen toistensa päälle sievästi pinottuna. Umpimielisinä, mutta kuitenkin toivoa täynnä. Että voikin tuommoisiin pieniin asioihin summautua niin valtavasti tunnetta. Toivetta ja lupausta ja kaikenmoista hyvyyttä. Semmoista turvaa, mutta raikkautta kanssa.

Tämä marjojen pakastaminen. Että mitä siinä oikein tapahtuu? Mitä minä sinne pakkaseen laitan? Tottahan sinne menee mansikoita ja mustikoita ja karviaisia, raparperiakin jos oon oikein aikaisessa ollut, mutta mitä se kaikki on? Sehän on elinvoimaa kesästä, vähän niin kuin ikuinen tropiikki, kylmäsäilytetty Sisilia.

Tästä minä vitamiineja laapon jogurttiin ja piirakoihin pitkin talvea niin kuin olisin jonkinlaisen ikuisen elämän reseptin keksinyt tämän Helkaman myötävaikutuksella. Marjoja survomalla ruiskutan ympärilleni jotakin elämän eliksiiriä, torjun flunssia tietenkin, mutta samalla olen vähän niin kuin itse aurinkoa langettaisin. Ja vaikka miten länsimainen lääketiede minun puolellani olisikin, on tässä kaikessa vähän yliluonnollistakin mukana.

Niin kuin olisi ihan tavallinen pakastemarja jonkinlainen siunaus myös. Että tätä kun sinulle annan, niin mikään paha ei sinua kosketa. Ihan kuin olisi jotakin maagista tässä tavallisen perheenäidin ja pakastimen yhteistyössä, mitä tulee lapsiin ja lähipiiriin. Ja itse jos olen ne metsästä käynyt keräämässä, niin sitä parempi. On ollut luonnonketju katkeamaton, eikä mikään epäilyttävä ole päässyt mättään ja lapsen väliin, äidin käsi vaan.

Mutta sitten on tuo pakkasen toinen puoli. Se näkyy tuossa ylimmillä hyllyillä.

Puolivalmista patonkia ja pizzaa. Oi miten ne näyttävätkin noin irvokkailta. Ovat vähän niin kuin noiden muiden hyllysisältöjen antiteesi. Hyi olkoon. Laiskan ja puolivillaisen arkikiireen kuvina ne siellä pötköttävät, hutiloimisen ja huithapeliuden monumentteina oikein. Yäk. Eikä se auta vaikka minä miten ripottelisin noita itse kasvattamiani yrttejä siihen, ei tartu niihin äitiyden pyhä haisu. Mistä lienevät tulleet, kuka tietää mistä aineksista kokoon kursittu ja selvää on ainakin se, että ekotekona eivät päivänvaloa kestä ja rasvaa niissä on niin että haluanko tappaa lapseni, voi kysyä.

Niin että kun asiaa lähemmin tarkastelee, niin minullahan on jonkinlainen sota menossa täällä pakkasessani, ikuinen hyvän ja pahan kamppailu, jäädytetty raamatullinen asetelma, jossa taistelijat ovat niillä sijoillaan, kunnes minä ne sieltä leikkimään noukin. Ja sitten toisaalta – onhan sitä nautintoakin jonkin verran oltava, muunkinlaista nautintoa kuin pelkkää ruiskuoreen leivottua puolukkaa. Joskus. Välillä. Semmoista rentoa, ajattelematonta meininkiä, kun katsellaan jotakin laatuleffaa perheen kanssa, eihän siinä nyt koko ajan voi viiliä vedellä vaikka miten olisi kohmeista karpaloa tarjolla, kyllä välillä on oltava kädenlämpöistä vehnätaikinaa kanssa, on hurjasteltava, oikein annettava rasvan tarttua sormiin, antauduttava elämälle.

Näitä minä mietin ja olisin varmaan istunut siinä avatun oven edessä pitempäänkin, jos ei olisi alkanut masiina piipata, että herkeäpä siitä, alkaa lämpötila uhkaavasti kohota.

Istuin sitten siihen lattialle, kuuntelin pakkastaan kiinni ottavan laitteen hurinaa ja ajattelin, että no niin, nyt on ruvennut ruoka-aineet juttelemaan minulle, se on varmaan tämä vuodenaika, kriisialtis sesonki, painetta täynnä.

Kaarina Hazard

Kaarina Hazard on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, jota kiinnostaa suomi ja Suomi.

Kaarinan aiemmat kolumnit löydät täältä

X