Tämä B-vitamiinitaso on niin alhainen, ettei vitamiinia oikeastaan ole, totesi lääkäri. – Aloitetaan B-vitamiiniruiskeilla ja jatketaan niitä kerran kuukaudessa, toistaiseksi, hän jatkoi puhelimessa. B-vitamiiniruiskeista tulivat etsimättä mieleen metsien miehet, joiden B-vitamiini loppuu ryyppäämisestä. Tai laitosvanhukset, jotka eivät enää halua syödä. Elinvoimaisen naisen oli hivenen vaikea niellä sitä, että kroppa oli tässä suhteessa joko vanhus tai metsien mies. Liiallisen googlaamisen jälkeen olin myös täysin vakuuttunut siitä, etten enää kohta muista omaa nimeäni ja että kaikki pahimmat B-vitamiinipuutoksen hermo-oireet odottavat nurkan takana.

Lääkärin mukaan B-vitamiinini oli kadonnut stressistä. Stressin vaarallisuudesta puhutaan niin paljon, että ihmisestä tulee varomaton. Joo joo, stressi on vaarallista, kuultu on, ja elämää jatketaan eteenpäin. Mutta tässä se todiste nyt oli, stressi vie ihmisen loppuun. B-vitamiinin häipyminen kropastani oli yksiselitteisesti stressilähtöistä, ja se oli nieltävä. En toki ollut pyytänyt, että vanhemmat ja mummot kuolevat liki yhtä aikaa ja puolet sukua häviää siinä sivussa, niin vain kävi. Muistan hämärästi, että töissä oli myös samalla parit yt:t. Ja kotona pari pientä lasta. Elämä on laiffii, Matti Nykänen on oikeassa.

B-vitamiinin puutos oirehtii väsymyksenä, ihon kuivumisena, ärtymisenä, muistamattomuutena muun muassa, sanoo sairauskirjallisuus. Kaikkea tuota oli nähty.

Väsymys oli ihan oma lukunsa: huonounisten lasten kanssa olin valmiiksi univelassa ja jos sain nukuttua 8 tuntia, nousin sängystä täysin kuolleena. Ikään kuin koko yötä ei olisi ollut. Aamulla siirsin ja siirsin herätyskelloa, koska en saanut nostettua jalkoja lattialle. Kun olin noussut, en herännyt ensimmäiseen kolmeen tuntiin vaan tein aamun hommat unissani. Iltaisin totesin, että nyt on kyllä pakko oikaista hetkesi, mikä tarkoitti tunnin torkkuja. Usein ohjasin lapsia iltatoimiin sohvalla maaten, toinen silmä auki. Koska uskon liikunnan parantavaan voimaan, pakotin itseni kävelylle, josta palasin kahta väsyneempänä. Jalat olivat kuin lyijyä, jota piti raahata mukanaan.

Olin myös ärtynyt, mikä on lievä ilmaus. Asiat olivat pääosin väärin tehty, ja kilahtelin vähän väliä. Pinna paloi palamistaan. Mutta kaikki muuttuu vähitellen tottumukseksi, koska ei osaa kuvitella mitään muuta elämää. Ihminen suoriutuu päivästä toiseen pakon edessä.

Keksin kaikenlaisia paikkauskonsteja jatkuvaan virrattomuuteeni, joista eniten käytin kahvia. Join niin paljon vahvaa kahvia, että keikuin varmasti jonkinlaisen kahvimyrkytyksen rajalla. Hankin erilaisia kirkasvalolamppuja, mutta ei niistä ollut mitään iloa. Erilaiset flunssat ja tulehdukset tulivat toinen toisensa perään. Syysväsymyksen, talviväsymyksen, kevätväsymyksen ja kesäväsymyksen sijalle tuli ainaisväsymys.

Mutta sitten sain diagnoosin ja piikit. Ensimmäisen B-vitamiinipiikin jälkeen en oikeastaan tuntenut vielä mitään muutosta. Toisen piikin jälkeen tunne oli erikoinen, ikään kuin utuinen sideharso olisi vedetty silmiltä. Maailma kirkastui käsittämättömällä tavalla. Sain kotona hysteerisen siivousvimman, lajittelin pojan Legot ja omat kirjat, sain ideoita ja ryntäilin kuin vasikka kesällä. Äkillisessä virkeydessä oli myös huono puolensa. Mikään aika ei riittänyt siihen, että tekee kaikki rästiin jääneet hommat. Umpiväsyneenä ei tee kuin välttämättömän, jos sitäkään. Kaikki muu jää odottamaan parempaa päivää, jota ei ihan äkkiä tule.

B-vitamiinin häviäminen ei ole mikään leikin asia. Jos se on pitkään poissa, ihminen menee ihan romukuntoon. Hermostohäiriöistä ja muistiongelmista voi tulla ikuinen riesa. Tämän vuoksi väsymyksen kanssa ei kannata leikkiä, koska piinallinen ja jatkuva väsymyksen tunne ei ole normaalia. B-vitamiinitason tarkistaminen kannattaa pyytää lääkäriltä, jos asia vähänkään askarruttaa. Ja se stressi, se on oikeasti vakava asia.

X