Kolumnit

Vaatteet on mun aatteet

Teksti:
Pauliina Seppälä

Kun liikun kaupungilla, tuijotan ihmisiä. Ennen kaikkea katson kiinnostavasti pukeutuneita ihmisiä. Kengät, vaatteet, yhdistelmän. Älkää suuttuko! En missään nimessä arvostele ketään. Olen vain esteetikko.

Aina silloin tällöin selaan Style.comissa seuraavan sesongin mallistot. Tai googlaan kuvat viidestäkymmenestä parhaasta levenevälahkeisesta farkkumallista.

Huomaan tuttujen uudet mekot. On naisia, joiden kolttuja kehun niin usein, että he varmasti luulevat minua lipeväksi. ”Tuo ei voi olla tosissaan.” Mutta olen.

Olen kiinnostunut väriyhdistelmistä, kuoseista, tavasta, miten kangas liikkuu, eri tyyleistä, historian kerrostumista ja mies-nais-poika-tyttömäisyysviitteistä alakulttuurisista vaikutteista puhumattakaan. Vaatteet ovat vain niin älyttömän kiehtovia. Ihania.

Itse pukeudun miten sattuu. Ostan mekkoja mutta käytän verkkareita. Olen kiinnostunut muodista, mutta välttelen muodikkuutta. Vaatteet tulevat päälleni kuin sammal kiveen: jonkun syvemmän voiman ohjailemana. Ne kertovat minusta asioita, joita tietoinen minäni tuskin tietää.

Niin. Vaatetus on lopulta hyvin henkilökohtaista ja syvällistä. Ja samalla äärettömän sosiaalista: mitä me itsestämme muille haluamme kertoa.

Silti juuri vaatteiden ostamista pidetään usein pinnallisimpana kuluttamisena. Huikentelevaisuuden huipentuma on Imelda Marcosin kengät, ei Teemu Selänteen autot tai Donald Trumpin yksityislentokoneet.

Kun halutaan moittia epäekologisesta elämäntyylistä, nostetaan esiin jonkun naisparan 30 huivia, ei kenenkään ulkomaanlentomatkoja tai isoa, energiasyöppöä omakotitaloa. On hirveä synti kertakäyttää vaatteita – mutta kun ostetaan asunto, niin keittiö menee tietysti vaihtoon, eikä kukaan moiti, vaikka yhteen keittiön kaapinoveen on mennyt varmaan enemmän energiaa ja raaka-ainetta kuin peruskansalaisen vuoden vaateostoksiin.

Joskus vaateshoppailua pidetään myös jotenkin paheellisena. Shoppailijat ovat kevytkenkäisiä hupakoita. Turhamaisia. Vaatteiden shoppailu on turhaa ja siksi väärin. Nuoret shoppailijat ovat pissiksiä.

Hetkinen. Hupakko, pissis, kevytkenkäisyys…. käytettäisiinkö mitään näistä termeistä miesten kohdalla? Voiko mies olla hupakko tai pissis? Turhamainen? Auts. Näyttää siltä, että kyse on siitä, että asiat, joissa naiset ovat hyviä ja joista he nauttivat, ovat vähäpätöisiä ja turhia. Kaikki paitsi lastenkasvatus ja imurointi.

Miksei penkkiurheilu ole turhamaista? Tai uusimpien kännykkämallien ja televisioiden ostaminen hupakon hommaa? Entä kesämökkeily? Turhaa! Kevytkenkäistä! Saunat pitäisi purkaa, niitä ei tarvita. Nikkarointiharrastus on pelkkää metallin ja puun kulutusta. Pinnallista! Oletteko muuten kuulleet halpatuontantona tehtyjen porien ja sahojen tuotanto-olosuhteista?

Kaikki tietävät, miksi mökkeillään, nikkaroidaan tai käydään futismatseissa. Koska se on elämänsisältöä. Itseisarvoista. Ja niin on estetiikkakin. Vaatetus on mainio tapa olla esteetikko.

Oletteko ajatelleet, että jokainen vaatekappale ja kankaan kuvio on jonkun luovan työn tulos? Eikö se ole ihmeellistä? Toki on huonoa vaateteollisuutta ihan kuten on huonoa musiikkiteollisuuttakin. Mutta on myös hyvää. Mieletöntä tyylitajua, aistillisuutta, huumoria, taituruutta.

On olemassa epäekologista muotia, mutta niin on epäekologista tomaatinviljelyäkin. Muoti saa kohtuuttoman suuren osan kulutuskulttuuriin kohdistuvasta paheksunnasta vaikutuksiinsa nähden. Varmaankin, koska se on, hui kamalaa, naismaista.

Parasta vaateharrastuksessa on demokraattisuus. Onko olemassa mitään muuta kaikille avointa keinoa visuaaliseen ilmaisuun kuin kantaa sitä ilmaisua mukanaan? Minä en ainakaan keksi. Kaikki eivät ole menestyviä kuvataiteilijoita, mutta kaikki käyttävät vaatteita.

Myönnän toki, ettei se, mitä pistää päälleen, ole erittäin tärkeää. Se on kohtuullisen tärkeää. Samassa sarjassa kesämökkeilyn ja musiikin kanssa.

Pauliina Seppälä

Pauliina Seppälä on yrittäjä ja kevyen sarjan maailmanparantaja, jonka saa parhaiten kiinni sosiaalisesta mediasta.

X