Viihde

Ensitreffit alttarilla -hääjakson kohokohdat: Kuumia suudelmia, huumoria ja kiusallisia hetkiä

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannen kauden parit ovat nyt avioituneet. Hääjaksossa nähtiin niin intohimon leiskuntaa kuin hiljaisia hetkiä.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Mtv

Heidi ja Mikko hullaantuivat toisiinsa ensisilmäyksellä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannen kauden parit ovat nyt avioituneet. Hääjaksossa nähtiin niin intohimon leiskuntaa kuin hiljaisia hetkiä.

Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmannella tuotantokaudella pareja valitsemassa olivat psykologi Tony Dunderfelt, logoterapeutti Elina Tanskanen sekä teologi ja rakkausasiantuntija Jason Lepojärvi. Hääjakson perusteella vaikuttaa siltä, että he ovat onnistuneet luomaan kolme hyvin erilaista paria.

Heidi ja Mikko pussailivat jo ennen vihkiseremoniaa

Kenellekään hääjakson katsojalle ei jäänyt epäselväksi, että Heidin, 31, ja Mikon, 30, välillä oli fyysistä vetovoimaa. He intoutuivat suutelemaan jo ennen vihkiseremonian alkamista, mitä ei toistaiseksi kukaan muu suomalainen Ensitreffit alttarilla -pari ole rohkaistunut tekemään.

Eikä pusuttelu siihen päättynyt. Tuoreen avioparin huulet pysyivät läpi jakson niin tiukasti kiinni toisissaan, että Twitterissäkin alettiin jo miettiä, olisiko parin kannattanut vain suosiolla siirtyä hieman suunniteltua aikaisemmin hotellihuoneeseen. Nähtäväksi jää, miten suhde kehittyy sitten, kun huulet alkavat pussaamisen lisäksi puhua.

Ensitreffit alttarilla -hääjakson kohokohdat: Kuumia suudelmia, huumoria ja kiusallisia hetkiä

Tiinalla ja Samuelilla oli haasteita hääkakun kanssa

Kauden hauskimman pariskunnan tittelin vie hääjakson perusteella Tiina, 34, ja Samuel, 32, jotka näyttivät löytävän oitis yhteisen sävelen. Ainoan haasteen näille kujeilevaisille ja nauravaisille vastanaineille aiheutti hääkakun syöminen – tai tarkkaan ottaen ensimmäisten hääkakkupalasten syöttäminen toinen toiselle samaan aikaan.

Samuelilta homma sujui helposti, mutta Tiina ei meinannut hahmottaa, missä asennossa hänen kätensä olisi täytynyt olla, jotta kakkupala löytää tiensä Samuelin suuhun eikä kaulukselle. Hetken mietinnän jälkeen Tiina lopulta onnistui toimessaan ja Samuelin juhlavaatteetkin pysyivät siistinä.

– Koordinaatio hyvin hallussa, en malta odottaa iltaa, Samuel nauratti tuoretta vaimoaan ja juhlavieraita kakkupalan syömisen jälkeen.

Ensitreffit alttarilla -hääjakson kohokohdat: Kuumia suudelmia, huumoria ja kiusallisia hetkiä

Milla ja Kimmo eivät rakastuneet ensisilmäyksellä

Jakson viileimmät hetket nähtiin Millan, 27, ja Kimmon, 30, hääjuhlassa. Tunnelma oli kutakuinkin kuin ensitreffeillä, joissa kiusallisia, hiljaisia hetkiä tulee väistämättä ja tunnelma ei ole sen kummemmin latautunut. Kumpikin on korrekti ja kyselee toisen harrastuksista ja päivän kuulumisista, mutta intohimo ja kipinöinti puuttuvat.

Jos treffit olisivat olleet muualla kuin alttarilla, treffien jälkeen jompikumpi luultavasti toteaisi, että ”palaillaan asiaan” – eli siis luultavasti ei palailla. On kiinnostavaa nähdä, syttyykö parin kipinä, kun tässä formaatissa ei tuhkana tuuleen häviämisiä sallita. Ja kyllähän parin välit hieman lämpenivät illan edetessä. Loppuillasta vaihdettiin jo melko rohkea suudelma, josta Milla kuitenkin vetäytyi, vaikka Kimmo olisi vielä selvästi toivonut suudelman jatkuvan.

630millakimmo

Lue myös:

Mistä tietää, tuleeko parisuhde onnistumaan? Ensitreffit alttarilla -asiantuntija Elina Tanskanen kertoo

Psykologi Tony Dunderfelt: ”Naisen ei pidä säikähtää, jos mies haluaa katsoa pornoa”

Ero laajensi rakkaustutkija Jason Lepojärven käsitystä rakkaudesta: ”On täysin mahdollista elää kukoistava elämä myös ilman puolisoa”

Miten toimia ensitreffeillä? Katso Ensitreffit alttarilla -ohjelman terapeuttien vinkit!

X