Julkkikset

Kauko Röyhkä: ”En voisi elää hiirimäisen naisen kanssa”

Kauko Röyhkä, 57, on aina kokenut olevansa epäsopiva tähän yhteiskuntaan. Samaa maata on hänen vaimonsa, Kaukoa 17 vuotta nuorempi Olga Välimaa.

Teksti:
Minna Nevalainen
Kuvat:
Suvi Elo/Otavamedia

Kauko Röyhkä muutti Turkuun seitsemän vuotta sitten, koska sai sieltä samalla rahalla puolet suuremman asunnon kuin hänellä oli Helsingissä. Hän pitää myös kaupungin taidepiireistä ja vanhasta keskustasta.

Kauko Röyhkä, 57, on aina kokenut olevansa epäsopiva tähän yhteiskuntaan. Samaa maata on hänen vaimonsa, Kaukoa 17 vuotta nuorempi Olga Välimaa.

Muusikko Kauko Röyhkä, 57, saapuu turkulaiseen Bar Ö:hön myöhässä. Hän on hirvittävän pahoillaan. Hän ei kuulemma ole viettänyt villiä rockelämää edellisenä iltana vaan on odottanut minua väärässä ravintolassa.

Hän oli tehnyt töitä niin keskittyneesti, että hän oli unohtanut, missä meidän piti tavata. Hän teki töitä kotona.

Kaukon perhe eli vaimo Olga Välimaa, 40, ja poika Kaarlo, 8, ovat lähteneet maalle, joten Kauko on nostanut äänityslaitteet ja kitarat olohuoneeseen ja alkanut tehdä musiikkia.

– Saan rauhassa metelöidä, kun muu perhe ei ole kotona, Kauko sanoo.

On hellepäivä. Kaukolla on kauluspaita ja tumma puku.

Ansaittu naistenmiehen maine

Kaukolla on naistenmiehen maine. Se ei Kaukoa haittaa, hän on ollut luomassa sitä itsekin: hänen laulunsa kertovat naisista, ja hän myöntää auliisti rakastavansa heitä.

Naisia hänen elämässään on myös riittänyt. On ollut äiti, täti, mummo, rakastajattaria, yhden illan suhteita, puolisoita ja tyttäriä. Nyt on Olga.

Kauko löysi hänet keikaltaan.

– Olga on samalla tavalla epäsopiva tähän yhteiskuntaan kuin minä. Hän on lajikumppanini.

Kauko kokee, ettei ole koskaan pärjännyt normaali-ihmisten maailmassa. Hän oli ulkopuolinen jo koululaisena: isätön ja köyhä. Siksi hänen piti luoda omat systeeminsä.

– Olga on minua 17 vuotta nuorempi, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Merkitystä on vain sillä, että hän on nainen, joka haluaa elää samanlaista elämää kuin minä.

Kauko ylistää Olgan voimakastahtoisuutta.

– En voisi elää ”hiirimäisen” naisen kanssa. On hyvä, että naisella on temperamenttia. Elämä pysyy silloin kiinnostavana.

Tavallinen, perheellinen mies

Kaukolla on kaksi aikuista tytärtä, Leila ja Anita, aiemmasta liitosta.

Kouluikäisen Kaarlon äiti on Olga.

– Isyys tuo vaihtelua itsekeskeiseen taiteilijaelämääni.

Kauko Röyhkä on kuulemma hänelle kuin työhaalari, jonka hän pukee tarvittaessa päälleen.

– Kotona haluan olla läheisteni ympäröimä, tavallinen perheellinen mies.

Nuorena Kauko kuvitteli, että hänestä ei olisi koskaan isäksi. Häntä kiinnosti vain musisointi ja rillumarei-elämä. Mutta sitten mieli muuttui.

– Kun sain ensimmäisen tyttäreni, minusta tuli vastuullinen mies ja halusin alkaa elättää perhettäni.

Kauko on oppinut pitämään työn ja perhe-elämän erillään. Lapset eivät ole nähneet häntä koskaan humalassa tai sekavissa meiningeissä. Ei isyys silti helppoa hänellekään ole.

– Tyttäreni olivat pienenä kilttejä, mutta Kaarlo on ilkikurinen poika. Hän haastaa minua jatkuvasti. Jo vauvana hän heräsi sängystä nyrkki pystyssä ja julisti. Pidän kuitenkin siitä, että ihminen tietää, mitä hän haluaa.

Hidastumaton tahti

Kaukolla on menossa luova kausi. Elokuussa ilmestyy romaani ja myöhemmin syksyllä soololevy, jolla on uusia versioita Kaukon vanhoista hiteistä. Niiden lisäksi Kauko tekee jazzlevyä muusikko Severi Pyysalon kanssa.

Kaukon tahti ei ole hidastunut, vaikka ikä lähenee jo kuuttakymmentä.

– Tunnen itseni tyypiksi, joka yrittää roikkua ajassa kiinni. Jotkut ovat ehkä sitä mieltä, että minun pitäisi painua takavasemmalle, mutta en suostu. Olen luonut itselleni sellaisen uran, että kukaan muu ei voi olla Kauko Röyhkä.

Kaukoa ei voisi vähempää kiinnostaa, muistaako häntä kukaan, kun hänestä aika jättää. Hän toivoo vain, ”että rahat tulevat oikealle tilille”. Hän ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tai hienoista titteleistä.

– Vihaan virkoja.

Eläkepäivätkään eivät kiinnosta. Kauko ei aio jäädä työstään eläkkeelle. Hänen äitinsä jäi eläkkeelle 55-vuotiaana ja katsoi sen jälkeen lähinnä televisiota ja shoppaili. Kauko ei halua itselleen samaa kohtaloa.

– Pääni tuottaa yhä tavaraa, enkä pysty sitä estämään. Musiikin kuuntelu, elokuvien katselu ja kirjojen lukeminen ruokkivat minua. Samoin ihmiset ja tarinat.

X