Koti-isän päiväkirja, osa 1: Miksi olen kotona?

Kolmiosaisessa sarjassa akateeminen koti-isä kertoo valinnoistaan ja elämästään Itä-Helsingissä.

Olen laiska ja hedonistinen. Pidän siitä, että minua ihaillaan. Nämä ovat ehkä perimmäiset syyt siihen, että olen tällä hetkellä kotona hoitamassa nuorempaa lastani.

Kun ensimmäinen lapsemme syntyi kohta viisi vuotta sitten, minä ja puolisoni ajattelimme, että lapselle olisi hyvä olla joutumatta tarhaan kovin pienenä. Erityistä kauhua herätti käsite ”korvatulehduskierre”. Niinpä minun oli määrä tehdä oma osani ja jäädä kotiin noin puolen vuoden ajaksi vaimoni äitiyslomakauden jälkeen, vaikka tuttaviemme joukossa ei tuolloin ollutkaan monia koti-isiä. Olen huonosti palkattu humanisti, minun kotiin jäämiseni ei heikentänyt perheen taloudellista tilannetta. Ja puolisoni mielestä on tylsää olla kotona päivät pitkät. Päädyin loppujen lopuksi olemaan kotona poikani kanssa puolitoista vuotta.

Nyt olen jäänyt kotiin tyttäremme toisen ikävuoden ajaksi. Enää ei tunnu itsestään selvältä, että toisen elinvuoden viettäminen kotona olisi ilman muuta lapsen etu. Eikö lapsi sopeudu tarhaan – ja myöhemmin kouluun ja muihin isoihin ryhmiin – sitä paremmin mitä aikaisemmin hän niissä aloittaa? Tähän suuntaan viittaa ruotsalainen tutkimus päivähoidon aloittamisiän vaikutuksista.

Toisaalta en enää tunne uhrautuvani. Kotona olossa on toki epämieluisia puolia. Kakan, pissan ja lastenruuan hajuihin ei vähällä totu. Usein iskee kiire ja pakkotahtisuus, ei saa istua rauhassa lehteä lukemassa juuri silloin kun haluaa. Erityisesti miehelle on ärsyttävää olla ”elätetty” perheenjäsen, vaikka pystyisikin hankkimaan kotihoidon tuen ohella lisätuloja. Vanhemmille sukulaisille saa olla selittelemässä ratkaisujaan. Nämä haittapuolet kuitenkin kutistuvat koti-isyyden mieluisien puolien rinnalla.

Ensinnäkin koti-isyydellä ja kodin töihin osallistumalla mies saa enemmän valtaa perheessä. Kotitalouden kontrollihan on vaimoväen perinteinen vallanlähde. Lisäksi nyky-yhteiskunnassa painotetaan niin paljon raskauden ja imetyksen tärkeyttä ja vaativuutta, että miehen on vaikea olla niiden aikana lipsumatta naisen juoksupojaksi. Koti-isäkaudella mies saa vuorostaan tilaisuuden kirjaimellisesti määrätä kaapin paikan kotona. Tämä tietysti edellyttää, ettei mies vain sinnittele kaaoksen keskellä odottamassa että vaimo tulee illaksi kotiin siivoamaan. Itselläni tämä muuntuminen kotona selviytyjästä kotona toimijaksi on vielä jossain määrin kesken.

Ainakaan koti-isyyden rima ei ole vielä yhtä korkealla kuin koti-äitiyden. Koti-isän ei tarvitse tuntea oloaan riittämättömäksi vaikka kaikki kotona ei olisi tiptop tai pulla varmasti itse leivottua.

Kotona ollessaan mies luo perinteistä läheisemmän suhteen lapsiinsa. Ainakin minua ilahduttaa se, että poikani haluaa mieluummin minun kuin äitinsä hoitavan itseään. Toisista eduista pääsee nauttimaan heti. On laiskuuteen liittyviä nautintoja – on esimerkiksi miellyttävää, kun ei tarvitse lähteä heti aamulla kaupungille – mutta nämäkään eivät ole koti-isyyden suurin anti.

Tärkeintä on, että pienet lapset tuottavat suunnatonta mielihyvää. Vauva on valtavan tyytyväinen, kun häntä hoidetaan. Taaperon ilo ja innostus hänen tavoitellessaan uusia asioita on vertaansa vailla. Lapsen vanhempiaan kohtaan osoittama kritiikitön palvonta ei jatku kauaa. On otettava kaikki irti siinä vaiheessa, kun pelkkä isän näkeminen saa yksivuotiaan suuret silmät loistamaan pyöreiden kasvojen keskellä ja pulleat raajat ojentumaan isää kohti. Toisena elinvuotenaan lapsi kehittyy enemmän kuin koskaan, ja sitä minä haluan olla todistamassa.

Jälkikirjoitus: Vaikka vastaani tulee lähiössä ja kaupungilla päivittäin lastenvaunuja työntäviä miehiä, tekstinkäsittelyohjelmani ei tunnista sanaa koti-isä, vaan alleviivaa sen punaisella.

Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Teksti: Kari Forsström (3.11.2005)